Erilaiset yhdessä

Menneisyyden kuva ei ole koskaan täydellinen. Voittajan ääni kuuluu suurten kansanjoukkojen yli, ja toisinajattelu tukahtuu helposti massojen pauhuun. Objektiivisuutta tavoitteleva tutkija joutuu oikein ponnistelemaan kuullakseen - joskus suurtenkin - taka-alalle lyötyjen ryhmien ääntä. Professori Toivo Nygård on tällainen ponnistelija.

Nygård, Toivo: Erlaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa.. Atena Kustannus, 1998. 237 sivua. ISBN 951-796-091-3.

Menneisyyden kuva ei ole koskaan täydellinen. Voittajan ääni kuuluu suurten kansanjoukkojen yli, ja toisinajattelu tukahtuu helposti massojen pauhuun. Objektiivisuutta tavoitteleva tutkija joutuu oikein ponnistelemaan kuullakseen – joskus suurtenkin – taka-alalle lyötyjen ryhmien ääntä. Professori Toivo Nygård on tällainen ponnistelija. Hän on kunnostautunut suomalaisen alaluokan ja marginaaliväestön tuntijana. Hän on kirjoittanut köyhistä, vammaisista, prostituoiduista ja sairaista – niistä, jotka vanhempi historiankirjoitus usein ohitti epäsankareina.

Maailmalla marginaaliryhmiä on tutkittu jo pitkään. Tässä yhteydessä voisi jälleen luetella annalistien, mentaliteettien historian ja uuden sosiaalihistorian kuuluja kirjoituksia viime vuosisadan alkuvuosikymmeniltä lähtien. Toiseus, ulkopuolisuus, muukalaisuus on istunut hyvin myös mikrohistorialliseen tutkimusotteeseen. Suomessa erilaisten historiaan herättiin varsin myöhään. Vammaisista, sairastamisesta, vangeista, irtolaisista – ylipäätään poikkeavista – on kirjoitettu erillishistorioita oikeastaan vasta 1980-luvulta, Nygårdin oma irtolaisuustutkimus (Irtolaisuus ja sen kontrolli 1800-luvun alun Suomessa, Jyväskylä 1985) yhtenä varhaisimmista. Nyt erilaiset on koottu yhteen. Erilaisten historiaa on ensimmäinen suomalaisten marginaaliryhmien historian yleisesitys.

Tasapäistämisen historiaa

Autonomian ajan yhteiskunta ei säästänyt pitempiä tähkäpäitä. Yhteisö halusi tasapäistää jäsenensä. Periaatteessa Nygård lähtee liikkeelle tästä havainnosta. Tarkoituksena ei ole tyypitellä erilaisia. Kirjan keskeisin ja ylivoimaisesti laajin osa koskee samanlaistamisen tavoitteita ja erilaisryhmiä (31-134). Käytännössä tämä ei kuitenkaan merkitse samanlaistamisen poliittista taustoittamista vaan yksittäisten erilaisryhmien esittelyä perä jälkeen. Lopuksi kartoitetaan erilaisuuden poistamisessa käytetyt keinot, erilaiset ojennus- ja koululaitokset sekä hoitolat ja parantolat.

Erilaisuus ei ole yksiselitteinen käsite. Erilaisten historiassa erilaisia ovat irtolaiset, prostituoidut, vammaiset, mielisairaat, mustalaiset, pakolaiset ja rikolliset. Muitakin ryhmiä toki käsitellään pieninä annoksina. Varsinaista erilaisuuden typologiaa Nygård ei esitä, mutta käytännössä erilaisuus jakautuu kirjassa näihin seitsemään ryhmään. Erilaiset eivät muodosta mitään itsestään selvää, autonomista tutkimuskohdetta. Ne eivät muodosta luonnollista ryhmää. Periaatteessa mielisairaiden ja mustalaisten yhdistäminen perustuu vain ja-sanan ihmeelliseen voimaan. Samalla tavalla voidaan pakata nippuun vaikkapa runoilijat ja ruotsinkieliset.

Nygård ymmärtää, että erilaisuus ei johdu marginaaliryhmistä itsestään. Ryhmät eivät ole marginaalissa siksi, että ne ovat faktisesti erilaisia (sitähän ovat myös edellisen esimerkin runoilijat), vaan siksi, että ne määritellään ulkopuolelle. Ajatus on Michel Foucault’n kirjoista tuttu: erilaisuus syntyy yhteisössä. Nygård ei pureudu siihen mielenkiintoiseen kysymykseen, kuka määrittelyn suorittaa ja millä perusteella tai oikeudella; hän keskittyy kirjan otsikon mukaisesti erilaisryhmien historian esittelyyn. Lähtökohtana kuitenkin on, että erilaisuus ei tule historian ulkopuolelta. Ei ole olemassa erilaisuuden pysyviä tyyppipiirteitä tai merkkejä, jotka määrittämällä marginaaliryhmät voitaisiin tunnistaa.

Luonnollisesti marginaaliryhmien kirjoa olisi voinut vieläkin levittää nostamalla erillistarkasteluun
myös kerettiläiset, noidat tai seksuaaliset vähemmistöt. Muutaman vuoden takaisessa artikkelikokoelmassa, Kuokkavieraiden pidot (Jarmo Peltola & Pirjo Markkola, toim.), mikroskoopissa ovat mm. merirosvot, huligaanit ja pyhiinvaeltajat. Periaatteessa tarkastelua voisi tällä tavoin tihentää loputtomiin. Se ei ole Nygårdin kirjan tarkoitus. Valitut ryhmät riittävät osoittamaan, että tutkimuskohde on mielekäs ja relevantti. Erilaisuus määräytyy sosiaalisesti omassa ajassaan. Vammaisuus, rikollisuus, sairaus ja siveettömyys syntyvät vain aikansa yhteiskunnassa. Siksi jonkin asian erilaisuuden paljastaminen kertoo – ei niinkään marginalisoiduista itsestään kuin – siitä yhteisöstä, joka rajauksen tekee. Näin äsken satunnaisilta näyttäneet ryhmät (irtolaiset jne.) juoksevat toistensa luo, ja itsenäinen tutkimuskohde nousee esiin. Yhdistävä tekijä on ulkopuoliseksi määrääminen.

Historian likinäkö

Johdantoluvun käsitteenmäärittelystä huolimatta jäin kaipaamaan tukevampaa teoriaosuutta. Tuntuu oudolta, että marginaaliryhmien historian yleisesityksessä tuskin viitataan alan maailmalla tunnettuihin auktoriteetteihin. Esimerkiksi Foucault’n tai Sartren nimiä ei kirjassa mainita. Nygård keskittyy suomalaisten erilaisryhmien esittelyyn. Samalla kirjasta tulee toki johdonmukainen ja selkeä. Erityiset kiitokset Nygård ansaitseekin hyvästä suomen kielestä. Teksti on selvää ja helppolukuista. Kirjoittajan ei tarvitse tehostaa omaa asiantuntemustaan retorisilla tempuilla. Hän ei kikkaile hassuilla ulkomaansanoilla eikä uuvuta lukijaa lainauksilla. Myös oikeinkirjoitus on kunnossa. Nygård kirjoittaa hyvää suomea. Myös kerrontaa elävöittävä piirros- ja valokuvakuvitus on onnistunut.

En tiedä, mikä lukijakunta kirjoittajalla on ollut mielessään; onko kirja suunniteltu opintojen alkuvaiheessa oleville ylioppilaille? Joka tapauksessa vuodesta 2001 se on Jyväskylän yliopiston Suomen historian pääsykoekirjana. Valinta on mielenkiintoinen. Nygårdin kirja antaa autonomisen Suomen historiaan yhden näkökulman, joka ei varmasti ole elitistinen eikä voittajuuden vääristämä, mutta erikoinen ja suppea se kieltämättä on. Kokelaiden historiantuntemus ei tietenkään ole pelkän pääsykoekirjan varassa, mutta kuvitellaanpa, että niin olisi: eikö erilaisten historian synnyttämä kuva ole yksipuolinen?

Käsitehistoria opettaa, että valtavirran ajattelu voidaan aina paljastaa myös toisinajattelijoista. On oltava jotain, mitä ajatella toisin. Vastaava palaute-efekti ilmenee myös erilaisuuden tutkimisessa. Erilainen voi olla vain suhteessa valtavirtaan. Määritellessään muita yhteisö määrittää myös itsensä. Joskus vuosikymmeniä sitten kokeisiin valmistauduttiin lukemalla oppikoulun ja sittemmin lukion historian oppimäärä. Se oli voittajien historiaa. Herää kerettiläinen kysymys, oliko silloinen näkökulma monipuolisempi? Oppikouluhistoriakin esitteli voittajia. Kuninkaaseen keskittynyt sankarihistoria ei nähnyt tyrmässä viruvaa vankia. Voisipa väittää, että Nygårdin marginaalit antavat kokonaisuudesta eheämmän kuvan.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *