EU-Eurooppa matkansa päässä (?)

Kriittisistä ja kulttuuripitoisista esseistään tunnettu Leif Salmen (s.1952) on viime vuosien kirjoituksissaan osoittautunut sekä isojen linjojen näkijäksi että pienten yksityiskohtien kirjaajaksi. Hän on sivistynyt eurooppalainen tarkkailija missä hyvänsä maassa liikkuukin. Ulkopuolisuudessa on myös hänen voimansa. Usko EU-Euroopan tulevaisuuteen horjuu vahvasti uudessa esseekokoelmassa Maanalainen moskeija (2013).

Salmen, Leif: Maanalainen moskeija [Den underjordiska moskén]. Käännös: Arto Häilä. Kustannusosakeyhtiö Teos, 2013. 270 sivua. ISBN 978-951-851-405-6.

Maanalainen moskeija ei ole provosoivasta nimestään huolimatta juuri millään tavalla islamilaisuutta käsittelevä kirjoituskokoelma, vaikka muutamassa esseessä ( esimerkiksi ”Tappavat utopiat” ) liikutaan uskontojen tai uskonnollisuudenkin maisemissa. Leif Salmen ei siis maalaile uhkakuvia ”barbaarien” tai ”islam-terroristien” maihinnoususta läntisille maille. Sen sijaan hän menee monissa esseissään syvälle kulttuurihistoriaan, mutta pääosin muiden uskontojen kautta – yrittäen ymmärtää myös niitä ristiriitaisia kehityslinjoja, jotka jakavat niin Euroopan valtioita keskenään kuin Eurooppaa ja muuta maailmaa.

 

EU-eurooppalaisuuden rappio ja kansallisvaltioiden paluu

EU-kansalainen, erityisesti länsieurooppalainen kuvittelee mielellään olevansa maailman napa – niin historiallisesti, kulttuurisesti kuin taloudellisesti. Hänet on saatu näkemään itsensä demokratian ja ihmisoikeuksien lähettiläänä, muiden mannerten ja kansojen opettajana. Salmenin mielestä valtiomiehet ja eliitti julistavat yhtenäisyyttä, uutta identiteettiä ja keskinäistä avunantoa hetkellä, jolloin koko Eurooppa on täydellisen sekasorron tilassa: yhtenäinen maanosa on muuttunut ”sisäisen riitelyn ja kilpailevien etujen klubiksi”. Utopistinen visio eurooppalaisuudesta on haihtunut olemattomiin ja se elää enää eliitin mielikuvapolitiikassa.

Salmen havainnoi Eurooppaa tultuaan ulkomailta: ”Sen (= Euroopan unionin) läntiset jäsenet vähät välittivät itäisistä naapureistaan, sen pohjoiset valtiot ottivat henkistä, poliittista ja taloudellista etäisyyttä niin kutsuttuun ´etelän periferiaan`. Jakautuminen keskenään kilpaileviin ryhmittymiin eteni hyvää vauhtia samalla kun joukko hämmentyneitä eliittipoliitikkoja esitti lähes päivittäin uusia suuntaviivoja ja hurskaita toivomuksia tulevasta yhtenäisestä kultakaudesta…”. Tämä korviketoiminta peittää Salmenin mukaan alleen sen ankean eurooppalaisen (seka)sortopolitiikan, jolla leikataan kansalaisten demokratia-saavutuksia ja pyritään rajoittamaan itsenäisten valtioiden itsemääräämisoikeuksia. Näin luodaan maaperää myös nationalismille.

Johdanto ”Suuri sekasorto” ja ensimmäinen essee ”Kohti mannermaata” ovat hurjaa kritiikkiä kuvitellulle eurooppalaiselle yhtenäisyydelle. 50 sivun essee tuo julki viime vuosien jatkuvat ratkaisemattomat kulttuuriset ristiriidat ja Euroopan talouskriisin lähteet sekä eri maiden eriarvoisuuden ja EU-ytimen blokkiutumisen. Vaihtoehdoksi nousee kansallisvaltioiden paluu, mikä kehitys on Salmenin mielestä jo pitkällä. EU-valtiomiesten puheet ovat tätä nykyä yhtä kaukana todellisuudesta kuin Kremlin vanhusten haaveet sosialistisesta Neuvostoliitosta. Salmen tekee EU-politiikasta hyppäyksen Kiinaan ja vertaa maanosan tulevaisuuskuvia maolaiseen ”suureen harppaukseen”. Todellisuus on ihan muuta Euroopan reunamailla kuin haaveilu Brysselin palatseissa: politiikka tulee olemaan entistä kansallisempaa, vaikka finanssimaailma ja markkinat kuinka globalisoituisivat!

”Kohti mannermaata” on sellaista hurjaa tykitystä kulttuurihistorian ja -ristiriitojen alueella, mitä harrastaa talouspolitiikan suhteen toinen EU-kriitikko Esko Seppänen. Kaikissa esseissä Leif Salmen ei pääse yhtä kovaan vauhtiin ja paikka paikoin ajatus harhailee hyvinkin kauas historiaan. Pitää olla tarkkana ja aika lukenut pysyäkseen kirjoittajan taajuudella: en väitä aina onnistuneeni! Sen sijaan avausesseen luettuaan moni voi yhtyä kirjoittajan lopputulemaan siitä, että ”…EU on ollut perusluonteeltaan postmoderni projekti, jota odottaa sama kohtalo kuin kaikkia vastaavia postkulttuurisia pyrkimyksiä”.

 

Suomalaisuus vs. eurooppalaisuus

Muutama essee käsittelee myös Suomea ( ”Sonkajärven harjuilla”, ”Kaupungin valot”). Ne ovat lyhyitä, miltei matkakertomuksia ja mietelmiä maamme erityislaadusta, agraarimentaliteetistakin. Lukiessa alkaa miettiä, miten erityinen ja aika vähän ”eurooppalainen” maa(seutu) Suomi oikeastaan on. Salmen toteaakin karusti, että ellei ole nähnyt maalaismaisemaamme, ellei tiedä talonpojista ja torpparielämästä ei voi oikein ymmärtää pohjoisen ”aution” maan historiaa, saati politiikkaa. Silti karjalais-savolaisen tyhjenevän maaseudun kohtalot ratkaistaan yhä useammin maailman täyttyvissä metropoleissa.

Myös suomalainen media saa Salmenilta satikutia (”Itkuinen julmuus”). Käsittelyssä on erityisesti Helsingin Sanomat, ”suurin ja kaunein”, mutta kritiikkiä saavat myös mediajournalismin samankaltaiset formaatit ja viihdehömppä maailmanlaajuisesti. Historiallinen media-katsaus koskee brittiläisen sanomalehdistön nousua ja tuhoa 1700-1800-luvuilla (”Kunnianarvoisuuden pakko”). Noina vuosisatoinahan englantilaiset lehdet vielä oikeasti toimivat yleisen mielipiteen ilmentäjinä, kansansivistäjinä ja erilaisen kansalaistoiminnan organisoijina – eivätkä olleet täysin rahavallan armoilla. Salmenilla olisi kanttia ruotia nykymediaa enemmänkin; olihan hän pari vuosikymmentä sitten erinomaisen tunnettu ja arvostettu televisiotoimittaja, joka pureutui poliittisiin ja taloudellisiin kysymyksiin perinpohjaisesti päättäjiä haastatellessaan.

”Mitä te oikeastaan olette?” -essee kartoittaa eurooppalaisia juuria ja esittelee myös pari monikansallista ajattelijaa, joita Salmen arvostaa: Eric Hobsbawmin ja Marcel Reich-Ranickin. Näiden elämäntyö ja juutalaisuuskin edustavat niitä todellisia yleiseurooppalaisia kulttuurisia arvoja, jotka ovat joutuneet unholaan EU-utopian ja -politiikan rakentamisessa. Kokoelma päättyy nimiesseeseen ”Maanalainen moskeija”. Yeralti Camiin moskeija sijaitsee Istanbulin ”vanhimmissa historiallisissa kerrostumissa” ja sen kautta Leif Salmen vie meidät vielä kerran uusien kulttuurihistoriallisten tapahtumien ja niiden merkitysten äärelle.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *