Euraasia – kangastus Putinin mielenmaisemassa

Black Wind, White Snow – Russia´s New Nationalism on Venäjän tuntijana uskottavan brittijournalistin Charles Cloverin tietorikas teos Putinin ulkopolitiikan aatteellisena taustana vaikuttavasta Euraasian käsitteestä. Clover lähtee liikkeelle lokakuun vallankumousta paenneiden venäläisten emigranttien epätoivosta. Kun vanhaa Venäjää ei näyttänyt voitavan palauttaa, oli lohduttauduttava ajatuksella suuresta yhteisestä Euraasiasta, jossa kansat ja heimot rauhassa vaalisivat kulttuurejaan. Anna Ahmatovan poika Lev Gumilev nosti esille arojen heimojen sivistysperinnön, mikä herätti Neuvostoliiton johdossa epäluuloa ja Euraasian käsitteen torjuntaa. Glasnostin myötä epäluulo hälveni.

Clover, Charles: Black Wind, White Snow. Russia´s New Nationalism. Yale Univeristy Press, 2016. 360 sivua. ISBN 978-0-300-26835-5.

Vuonna 2014 Angela Merkel tavattuaan Vladimir Putinin totesi  hämmentyneenä Vladimir Putinin mielen liikkuneen ikään kuin muissa maailmoissa. Merkel oli odottanut kahden reaalipoliitikon järkeen käypää keskustelua Euroopan politiikasta, mutta sai yrittää seurata lähes metafyysistä keskustelua.

Charles Clover, Financial Times-lehden Moskovan kirjeenvaihtaja vuosilta 2008–2013, paneutuu kirjassaan Black Wind, White Snow – Russia´s New Nationalism (2016) venäläiseen mielenmaisemaan. Hän löytää sieltä utuisen historiallisen Euraasia -käsitteen ja sijoittaa sen putinilaisen nationalismin ainesten joukkoon imperialismin ja ortodoksisen kirkon rinnalle. Cloveria eivät kiinnosta poliitikkojen agendat vaan heidän taustakuiskaajiensa ajatukset. Black Wind, White Snow on luotaus venäläiseen metafysiikkaan pikemminkin kuin politiikkaan.

Euraasia identiteettipoliittisena hankkeena

Euraasia ilmaantui venäläiseen keskusteluun bolševikkivallankumouksen maasta heittämien turhautneiden emigranttien ansiosta. Emigrantit olivat kadottaneet luottamuksensa entisen Venäjän paluuseen ja turvautuivat menneisyyden myytteihin. Lohdullisimmaksi nousi kertomus venäläisistä uljaan Tšingis-kaanin jälkeläisinä ja mongoliajasta nousukautena.

Euraasian ideologiksi nousi Neuvostoliitossa intellektuelli kirjailija Lev Gumilev, runoilija Anna Ahmatovan poika. Gumilev kiintyi kulttuuritukimuksissaan Venäjän arojen alkuperäisten heimojen luonnon syklejä noudattaviin elintapoihin ja samaisti heimojen elämänfilosofian venäläisyyteen. Sisäinen energia ja uhrivalmius olivat Gumilevin mukaan heimoille oleellisempia yhteisön selviytymisen ja kukoistuksen ehtoja kuin ulkoiset ja materiaaliset tekijät.

Kulttuurin muutos oli syklistä eikä marxismi-leninistisen oletuksen mukaista lineaarista edistystä. Euraasia muodosti sivilisaation kehityksen avarat raamit.  Toisen maailmansodan jälkeen, kun Neuvostoliitto sulkeutui rajojensa ja etupiirinsä sisään varjelemaan ja kehittämään yhden maan sosialismia, Euraasia  oli vaarallinen käsite ja Gumilev valtion vihollinen. Hän vietti neljätoista vuotta työleirillä, kunnes Gorbatšovin glasnost vapautti hänet ja Euraasian käsitteen pannasta.

Lev Gumilev vuonna 1934. Kuva: Wikimedia Commons.

Putinin kuiskaaja

Euraasian idea sai konkreettisen toiminnan muodon 2000-luvulla filosofi Alexander Duginin ansiosta. Duginin käänteentekevä teos Foundations of Geopolitics (1998) oli sekoitus Gumilevin sivilisaatioteoriaa ja Duginin omaa ultranationalismia.  Dugin oli taustaltaan zamizdat aktivisti jonka ajattelussa oli postmoderneja mystiikkaan vivahtavia piirteitä. Vladimir Putinin päästyä valtaan Dugin alkoi etsiä hänen suosiotaan ja onnistui viimeistään kun Putin vuonna 2004 järkyttyi Ukrainan oranssista vallankumouksesta ja katkaisi lopullisesti siteenä länsimaiseen liberalismiin. Dugin perusti Putinin suojeluksessa Euraasialaisen nuorisoliiton, joka harjoitti katunationalismia hyökkäämällä mieltään osoittavia ihmisoikeusaktivisteja vastaan.

Aleksandr Duginia voidaan pitää äärikonservatiivisena ja äärinationalistisena filosofina. Häntä on kutsuttu mm. ”Putinin aivoiksi”. Duginin filosofiassa esimerkiksi Suomi kuuluu vahvasti Venäjän etupiiriin. Kuva: Mehdi Bolourian, Wikimedia Commons.

Duginin vaikutuksesta Putin omaksui Euraasian käsitteen. Maailmassa oli Duginin mukaan käynnissä henkien taistelu Euraasian maavaltojen ja Atlanttisten merivaltojen välillä. Euroopan unioni oli liitossa merivaltojen kanssa. Kun Euraasian ihmisille oli ominaista konservatiivinen arvopohja ja rauhantahtoisuus, Atlanttinen länsi oli materiaalisesti ja alueellisesti ahne ja harjoitti yhteiskunnallisesti löyhää pseudodemokratiaa. Putin vetosi Euraasian ja lännen vastakkaisuuteen, kun hän vuonna 2014 perusti Euraasian talousunionin valittujen entisen Neuvostoliiton maiden välille. Unionin tarkoitus oli olla ennen muuta taloudellinen, mutta sen saatepuheissa Putin viljeli konservatiivisia sivistystavoitteita.

Venäjän konservatiivisten nationalistien tapaan Dugin käytti hyökkäävää kieltä. Kun hän vuonna 2014 puhuessaan yliopisto-opiskelijoille ylisti Ukrainan itäosien separatisteja ja julisti, että ”Tappakaa, tappakaa, tappakaa [ukrainalaiset]”, hänet erotettiin yliopistovirasta. Hän hävisi myös Kremlistä, kun reaalipolitiikka lyhytaikaisesti voitti ja dialogi Lännen kanssa virisi. Kun Putin palasi nationalistiselle linjalleen, Duginin ”Geopolitiikan perusteet ” -kirja ja Euraasia-käsite pääsivät taas eliitin suosioon.

Euraasia – historiallinen uni vai reaalipoliittinen hanke?

Jälkineuvostoliittolaisessa ajattelussa Euraasia on antanut laveutta Kremlin vaalimalle Lännen ja Venäjän vastakkainasettelulle. Käsite sulkee sisäänsä niin geneettisen sukulaisuuden kuin yhteisten kulttuuristen meemien oletukset. Sekä Gumilev että Dugin liikkuivat lähinnä uskomusten upottavalla pohjalla, ja tieto-opillisena postmodernistina Dugin totesikin itseironisesti: ”Fakta löytyy sieltä missä on uskomus.” Euraasia oli paperinen idea eikä todellisuuden analyysiin perustuva reaalipolitiikkaan siirrettävä käsite. Euraasian uskomus ei estänyt Georgian ja Ukrainan sotia eikä tuonut pysyvyyttä Keski-Aasian jäsenmaiden valtarakenteisiin.

Euraasia -käsitteen painoa Putinin ajattelussa on vaikea arvioida. Ainakaan se ei tyhjennä hänen ajatusmaailmaansa. Putinin länsiviha ja ”sotilaalliset operaatiot” Tšetšeniassa, Georgiassa tai Ukrainassa selittynevät ensisijaisesti reaalisen kansainvälisen sotilaallisen tasapainon tai perinteisen venäläisen patriotismin tulokulmista. Lähialueisiin kohdistetut ”sotilaalliset operaatiot” ovat ehkä yksinkertaisesti vaihtelevalla menestyksellä toteutettua aatteetonta reaalipolitiikkaa pikemminkin kuin Euraasian idean toteuttamista.

Cloverin kirja perustuu vaikuttavaan Venäjän kirjallisuuden lukeneisuuteen, paikallisvärin syvyyteen ja itäeurooppalaisten toimijoiden jännittäviin lähikuviin. Clover on selvästikin käyttänyt Moskovan kirjeenvaihtajavuotensa tehokkaasti. Runsaat sitaatit tuovat kertomukseen autenttisuuden viehätyksen. Teksti on jäntevää ja vetää lukijan vahvasti mukaansa.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *