Euroopan sokeriaitasta suurvaltapolitiikan leikkauspisteeseen

Karibian historia on kunnianhimoinen läpileikkaus suomenkielisessä tietokirjallisuudessa vähän käsitellyn mutta arkeemme ja maailmanhistoriaan merkittävästi vaikuttaneen alueen menneisyyteen. Suurelle yleisölle, johon tässä aihepiirissä katson itsekin pääosin lukeutuvani, saattavat helposti tulla mieleen Karibianmeren kaapparit, hurrikaanit ja Castron Kuuba tai sitä 1900-luvun alkupuoliskolla edeltänyt villi kasinotalous. Karibian historia avaa onnistuneesti kuinka tällaiset populaarit mielikuvat ovat lopulta vain pintaraapaisuja alueen monisyisiin poliittisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin kehityskulkuihin, taustalla vaikuttavia kulttuurivivahteita unohtamatta.

Valtonen, Pekka: Karibian historia. Gaudeamus, 2017. 563 sivua. ISBN 978-952-495-423-5.

Latinalaisen Amerikan tutkimuksen ja -historian dosentti Pekka Valtosen Karibian historia on runsaasti kuvitettunakin varsin jämäkkä lukupaketti. Teoksen painopiste on uudemmassa historiassa ja alueen 500-vuotisessa ”eurooppalaisessa” historiassa. Kirjan kaksi ensimmäistä pääosaa tarkastelevat historiaa alueen esihistoriasta orjuuden päättymisen aikoihin saakka. Seuraavissa pääosissa keskitytään muotoutuviin valtiokokonaisuuksiin ja niiden uuden ajan historiaan tutustutaan temaattisesti, valtioksi kehittyvä siirtokunta kerrallaan. Viimeisen osan luvut tutustuttavat lukijan ”karibialaisen” kulttuurin omaleimaisiin piirteisiin uskontojen, musiikin, ruuan ja karnevaaliperinteen tiimoilta. Painotan tässä yhteydessä ”karibialaista” kulttuuria lainausmerkeissä, sillä karibialaisten tapojen ja tottumusten kirjosta saa kirjan kautta niin mittavan ja vaihtelevan kuvan, että herää kysymys tällaisen kattotermin käytettävyydestä. Ehkä kuitenkin juuri se on karibialaista kulttuuria, ilman lainausmerkkejä?

Kirjan teksti on pääsääntöisesti helppolukuista ja hyvin rytmitettyä. Tätä voi vertaisarvioidulta teokselta perustellusti odottaa. Selkeät kartat ja havainnollistavat kuvat tekevät teoksesta miellyttävän lähestyttävän myös kaltaiselleni ensikertalaiselle, jonka kosketuspinta Karibian saariin tulee lähinnä merihistorian ja löytöretkinen viitekehyksestä. Sisällön temaattinen laajuus on kuitenkin yksi teoksen vaaranpaikoista. Kerrottavaa on niin paljon, että varsinkin uudemman ajan nopeiden vallanvaihdosten sarjoja seuratessa muuten jouheva tekstinkuljetus muuttuu toisinaan hieman listamaiseksi. Samalla se kuitenkin – kenties tarkoituksellisesti – korostaa ajoittain hyvinkin sekavia ja epävakaita ajanjaksoja Karibian saarivaltioiden vaiheissa. Runsain lähtein pohjustettu ja hyödyllisellä perustietoliitteellä varustettu kirja vaatii lukijalta paitsi hieman aikaa, keskittymistäkin. Se ei missään tapauksessa ole kevyt kahvipöytäkirja, joka jätetään salonkiin vieraiden selailtavaksi, vaan aiheesta kiinnostuneelle suunnattu yleistajuinen tietokirja.

Political Evolution of Central America and the Caribbean 1700 and on
Klikkaa kuvaa nähdäksesi aikatasot. Wikipedia.

Yhteisöt ja yhteiskunnat muutoksessa

Karibian historiassa keskitytään nimen omaan Karibian saarivaltioiden historiaan, mikä on mielestäni temaattisesti onnistunut rajaus ja supistaa sellaisenaankin laajan aiheen hallittaviin mittoihin. Valtonen huomioi esipuheessaan painotuksen poliittiseen historiaan, mutta poliittisten kehityslinjojen rinnalla kulkee jatkuvasti muitakin lankoja: taloudellisia, sosiaalisia – ja väistämättä myös kulttuurisia. Kirjan jälkikirjoituksessa pureudutaan identiteettikysymyksiin, joiden esittelyä moderni lukija olisi esimerkiksi ”rotuun” liittyvän terminologian osalta saattanut kaivata jo johdannossa. Karibialla mikään ei kuitenkaan ole yksioikoista, joten kenties identiteettien käsittely puolustaa paikkaansa siellä minne se nyt on sijoitettu, lukijan päästyä perehtymään varsinaisissa luvuissa sen monikasvoisuuteen. Valtonen toteaa:

”Ei ole ihme, että Karibian oloissa ”rotu” on vahvasti läsnä, jos ei aina pinnalla, niin heti pinnan alla. Niin epätieteellinen kuin koko rodun käsite onkin, se vaikuttaa yhä karibialaisissa yhteiskunnissa. […] Kannattaa kuitenkin muistaa, että käsitykset rodusta eivät ole samanlaisia kautta koko Karibian. Yksilön rotuidentifikaatio, niin omasta kuin toistenkin mielestä, riippuu paljon muista kuin biologisista tekijöistä, ei vähiten yhteiskunnallisista. […] Hallin mukaan identiteetti on historian ja kulttuurin tuottama jatkuva prosessi, ei muuttumaton, valmis ominaisuus. Karibialla jos missä tämä saa vahvistuksen.” (Valtonen 2017, s. 539 ja 542.)

Liekö jatkuva identiteetin etsiminen kovinkaan kummallista tarkasteltaessa kuvaa, joka teoksessa Karibiasta maalataan? Kiitos Euroopasta saapuneiden uudisasukkaiden mukanaan tuomien tautien ja raskaiden työvelvoitteiden, esikolumbiaanisista väestöryhmistä jäi niin vähän jäljelle, että työvoimavajetta plantaaseilla oli ryhdyttävä paikkaamaan eurooppalaisilla työvelvollisilla ja Afrikasta tuoduilla orjilla. Varsinkin jälkimmäisestä ilmiöstä on kirjoitettu runsaasti. Karibiasta ja karibialaisesta kulttuurista on tästäkin syystä varmasti vaikea, ellei mahdoton, kirjoittaa puuttumatta sosiaalisiin ja poliittisiin valtasuhteisiin. Näitä monimutkaisia paikallisia, alueellisia ja maailmanlaajuisia rakenteita Valtonen tarkastelee sangen ansiokkaasti halki hierarkian eri tasojen. Näihin rakenteisiin ja niiden muutoksiin liittyviä kriisejä ja konflikteja analysoidaan monipuolisesti. Lukijalle käy selväksi, että muutos, usein rajukin sellainen, on ollut Karibian alueen yhteisöille vuosisatojen saatossa tyypillistä.

Sokeriruokoa istutetaan. W. Clark. Ten Views in the Island of Antigua. 1823. British Library. Wikimedia Commons.

Historiallisesti Karibian globaalit yhteydet ulottuvat aina Itämerelle saakka, sillä Ruotsin ja Tanskan siirtomaahaaveet alueella kulkivat käsi kädessä tavoitteessaan menestyneempien aikakautensa suurvaltojen kanssa. Olihan Ruotsilla 1700-luvulla oma Länsi-Intian kauppakomppaniansakin ja Tanskalla jo 1600-luvun jälkipuoliskolta alkaen. Näin uuden ajan kaukainen Pohjolakin sidotaan luontevasti suuren maailman yhteyteen kaupankäynnin ja talouden teitse. Myös pitkän linjan siirtymät eurooppalaisen siirtomaavallan sokerintuottajasta suurvaltapolitiikan keskiöön, Kylmän sodan itä- ja länsiblokkien välienselvittelyn kulminoituessa Kuuban ohjuskriisissä, on toteutettu luontevin porrastuksin.

Luonnonvoimia ja kulttuurivirtauksia

Yhteiskunnallisten ja poliittisten kehityslinjojen rinnalla Valtosen teoksessa huomioidaan Karibian luonnontieteelliset olosuhteet, jotka heijastuvat alueen kirjavaa kulttuurimosaiikkia vasten suorastaan selittävän oloisina. Lukijan on oltava tarkkana mikä on kausaatiota, mikä korrelaatiota. Meri samanaikaisesti yhdistää ja erottaa Karibian yli 7000 saarta. Laajalle levittäytynyt saariryhmien verkosto on sirpaleinen ja sen muodostavat yksittäiset saaret kooltaan ja maan muodoiltaan hyvin vaihtelevia. Tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset ja hurrikaanit asettavat omanlaisensa haasteet alueen yhteiskunnille, joilla ei välttämättä ole vastaavia taloudellisia ja teknisiä edellytyksiä varautua mullistuksiin kuin vaikkapa Japanilla Tyynellä valtamerellä. Nämä luonnon asettamat reunaehdot ovat epäilemättä ohjanneet alueen kulttuurista kehitystä jossakin määrin. Ihmisen toiminnan jälki näkyy myös monilla saarilla selvästi, esimerkiksi eurooppalaisten tuotantoeläinten tai uusien hyötykasvien tuontina alueelle.

Kirjan viimeisessä osassa tarkastellaan Karibian alueellisia kulttuuripiirteitä musiikista uskontoon ja keittiöstä karnevaaleihin. Valokeilassa vierailevat niin rastafarismi, vodou, steel pan -musiikki kuin kreolikeittiö. Mielenkiintoisuudestaan huolimatta tämä osa jää kuitenkin mielestäni valitettavasti kirjan heikoimmaksi. Luvuista jää hieman päälle liimattu tuntuma ja sinällään mehevistä aiheista tarjotaan lukijalle vain pieni maistiainen. Voin vain tulkita tämän johtuvan osittain siitä, että kustakin teemasta voisi hyvin kirjoittaa oman kirjansa ja on toki maailmalla kirjoitettukin.

Kansantajuinen syväluotaus

Valtonen on rakentanut laajan kirjallisuusluettelon ja perusteltujen kuvalähteiden pohjalta omassa sarjassaan ainutlaatuisen ja samalla varsin lukijaystävällisen esityksen sekä maantieteellisesti että kulttuuriensa kirjolta laajasta aiheesta. Kuten jo alussa totesin, teos on kunnianhimoinen projekti, jonka merkittävimmät ansiot löytyvät poliittisen- ja taloushistorian alueilta. On mielenkiintoista nähdä kasvaako kirjan viimeisen osan kulttuuria käsittelevien lukujen lupaavista versoista aikanaan itsenäisiä teoksia.

Vaikka historialliset kehityslinjat etenevät välillä päätä huimaavalla vauhdilla niin, että teksti muuttuu hieman ahtaaksi, on aihe kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, ettei lukeminen tunnu missään vaiheessa liian vaivalloiselta. Valtosen teos on erinomainen lukupaketti kenelle hyvänsä, joka haluaa tutustua paitsi Karibian alueen menneisyyteen, myös ajankohtaiseen lähihistoriaan Suomeen rantautuvien uutisotsikoiden taustalla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *