Evakot sopeutuivat hämäläispitäjiin

Karjalaisten evakuointi ja asuttaminen sotien jälkeen oli Suomelle voimainponnistus. Miten siirtoväki kotiutui uusille asuinpaikoilleen ja miten se tuli toimeen hämäläisten naapureiden kanssa? Evakoista kavereiksi -historiateoksessa aihetta lähestytään yhden hämäläispitäjän, Urjalan näkökulmasta. Teos on paitsi evakkojen historiaa myös Urjalan historiaa 1940-luvulta nykyaikaan asti.

Pirhonen, Seppo; Kuorsalo, Anne: Evakoista kavereiksi. Urjalan Karjalaiset ry, 2010. 360 sivua. ISBN 978-952-92-7674-5.

Kirjan tekijät ovat Urjalassa syntyneitä joten on luonnollista, että he ovat keskittyneet itselleen tuttuun paikkakuntaan ja sen tuttuihin ihmisiin. Toisaalta Urjala on hyvä esimerkki siirtoväen sijoituspaikkakunnista, koska perinteisessä maatalouspitäjässä oli suuria kartanoita ja maatiloja, joista voitiin lohkoa tiloja uusille tulokkaille.  Kunnan ja seurakunnan maita käytettiin samaan tarkoitukseen, ja niinpä Urjalaan muodostettiin yli 200 siirtoväen asutustilaa. Vilkas rakentaminen alkoi paikkakunnalla heti sodan jälkeen ja jatkui vielä pitkään 1950-luvulle. Näin Väinö Linnan kirjoista tuttu Pentinkulma muuttui perusteellisesti ja peruuttamattomasti.

Muhkean julkaisun alkusivuilla kerrataan historiaa, eritoten Suomen itärajan muutoksia Pähkinäsaaren rauhasta alkaen. Kuolemajärvi, Sakkola ja Muolaa eli ne Kannaksen pitäjät, joista Urjalaan pääasiassa tuli evakoita, on esitelty omina lukuinaan. Varsinkin urjalalaisia kiinnostanevat myös tiedot siitä, millainen kotipitäjä oli vuonna 1939.

Kymmenet henkilöt ovat kirjoittaneet omia muistojaan sotavuosilta ja myöhemmiltäkin vuosikymmeniltä. Muistelijoina ovat evakkojen lisäksi myös monet syntyperäiset urjalalaiset, joten evakkojen tuloa valotetaan sekä tulijoiden että vastaanottajien näkökulmasta. Evakoitten lapset ja lastenlapset ovat kuulleet vanhemmiltaan paljonkin karjalaisten sopeutumisesta uudelle kotipaikkakunnalle, mutta on erittäin virkistävää lukea, miten siirtolaisia vastaanottava puoli koki tilanteen. Monista muistelijoista olisi toivonut lyhyitä henkilötietoja kirjan loppuun. Kiinnostavaa olisi ollut vähintäänkin tietää, milloin he ovat syntyneet, missä ammatissa toimineet ja missä asuvat nykyään. Jotakin tietoja tosin selvisi muisteluteksteistäkin, ainakin perhesuhteista.

Karjalaisten ja hämäläisten yhteiselämä hämäläispitäjässä onnistui loppujen lopuksi yllättävän hyvin, ennakkoluuloista huolimatta. Varsinkin lapset tutustuivat helposti hämäläiseen naapurustoon, eikä kouluissakaan ilmennyt suuria ongelmia. Evakkojen kotoutuminen vaikutti mutkattomalta, ainakin jos uskomme kirjaan haastateltuja henkilöitä ja muistelijoita. Aika moni muistelija kuitenkin on Hämeessä syntynyt ja tietää kertoa sodanjälkeisistä ajoista vain kuulopuheiden perusteella. Olisiko ollut mahdollista saada kirjaan enemmän vanhojen syntyperäisten karjalaisten muistoja?

Karjalan murretta on näytteenä jossakin muistelmassa, mutta sen olisi odottanut olevan ”puhdasta”. Murrehan on puhekieltä, jonka kirjoittamisessa ymmärrettävästi on vaikeuksia. Hämeen ja Karjalan murteen törmäystä ei ole kirjassa erikseen käsitelty. Muutamat kertojat mainitsevat kyllä pikku esimerkkejä, lähinnä oppimistaan uusista sanoista. Kahden hyvin erilaisen murteen kohtaamista olisi voinut ainakin lyhyesti käsitellä omana lukunaan. Tutkimuksiakin aiheesta löytynee.

Seppo Pirhonen on kirjoittanut kirjaan perusteellisen tarkkoja yksityiskohtia esittelevän artikkelin  Asuttamisen perushistoriaa, joka sisältää paljon yleispätevää ja kiinnostavaa tietoa, vaikka keskeisimmin hän on tutkinut Urjalan asutustilannetta. Erittäin yksityiskohtaista tilastotietoa on jopa niin paljon, että karsimisen varaakin olisi ollut. Esimerkiksi 40-luvun maataloustyöväen palkat eivät kerro lukijalle juuri mitään, kun on vaikea kuvitella, mitä ne olisivat nykyrahassa. Ehkä nykyihminen ei myöskään pane suurta painoa esimerkiksi sille, mitkä olivat tuohon aikaan kartanoiden lehmien rasvaprosentit.

Tiheä otsikointi, lyhyet luvut sekä varsinkin monipuolinen ja runsas kuvitus tekevät kirjasta helppolukuisen ja kiinnostavan katsella. Satojen valokuvien lisäksi kuvituksena on paikallislehden uutisia ja ilmoituksia sota-ajalta sekä erilaisia asiakirjoja ja luetteloita. Ennen varsinaiseen tekstiin pureutumista tuleekin selatuksi läpi kaikki kuvat. Urjalalaiset tunnistanevat suurimman osan kuvien henkilöistä.

Urjalan karttaa olisi lukiessa tarvinnut tämän tästä, kun oli vaikeuksia hahmottaa kaikkia kyliä oikeille paikoilleen. Entisenä urjalalaisena minullakin oli hankaluuksia muistaa kylien sijaintia, joten toispaikkakuntalaisen lukijan arvelisin olevan vielä enemmän vaikeuksissa. Siirtolaisten kannakselaisista lähtöpitäjistä kaikkine kylineen on selkeät kartat alkusivuilla, mutta Urjalan kartta on lukijan harmiksi unohdettu.

Kirjan kokoaminen on varmasti vaatinut työmäärän, jota on pakko kunnioittaa. Harmittavaa on kuitenkin se, että kirjan oikoluku on jäänyt retuperälle. Tekstissä ja varsinkin kuvateksteissä on liian paljon huolimattomuusvirheitä. Tietokirjassa niitä ei voi antaa anteeksi. Muutamat taulukot olisivat myös tarvinneet viimeistelyä ja johdonmukaisuutta merkintöihin.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *