Matkustaja-autolautta M/V Estonian uppoaminen on yksi lähihistorian suurista tragedioista. Lähes 30 vuoden takainen onnettomuus aamuyöstä 27. syyskuuta 1994 on uhreissa mitattuna suurin Suomen lähivesillä tapahtunut rauhanajan merionnettomuus. Estonian uppoamisen yhteydessä surmansa sai 852 ihmistä. Suurin osa uhreista oli ruotsalaisia ja virolaisia.

Aluksen uppoaminen loi kansallisen trauman niin Virossa kuin Ruotsissa ja vaikutti pitkään ja osittain edelleen aikalaisten turvallisuudentunteeseen merellä liikuttaessa myös Suomessa. Miten onnettomuus, jonka piti olla mahdoton, toteutui Itämerellä vain 40 kilometrin päästä Utön saaresta?

M/V Estonia oli vuonna 1980 valmistunut Itämerellä liikennöinyt matkusta-autolautta, jonka alkuperäinen omistaja oli Viking Line. Meyer Werfin telakalla Papenburgissa tehty laiva purjehti ensimmäiset vuotensa Turku–Tukholma linjaa ja myöhemmin 1990-luvulla samalla reitillä Siljan lipun alla. Ennen Estoniaksi nimeämistä se kulki Wasa King nimisenä Vaasan ja Uumajan sekä Vaasan ja Sundvallin välillä. Perämereltä se päätyi Tallinnan ja Tukholman väliselle reitille Estline varustamolle vuonna 1993.

Epäonninen matkustaja-alus

Jo ennen uppoamistaan aluksella oli varsin synkkä historia, sillä se oli kaksi kertaa joutunut henkirikoksen näyttämöksi 1980-luvulla ja ajoi karille vuonna 1988 Tukholman saaristossa saaden potkurivian.

Siinä missä Estonian uppoamiseen johtaneet syyt ja siihen liittyvät salaliittoteoriat ovat olleet esillä julkisessa sanassa taajaan, on viime aikoina saanut julkisuutta myös Viking Sallyn kannella tapahtunut murhamysteeri 32 vuoden takaa. Nuoren Klaus Schelklen murha ja hänen tyttöystävänsä Bettina Taxisin murhan yritys ja tekoihin liittyvä uusi oikeidenkäynti ovat olleet tiedotusvälineiden otsikoissa viimeisen parin vuoden aikana.

Yhteistä veriteoille ja laivan uppoamiselle on, että niihin liittyy paljon selvittämättömiä asioita, joihin tuskin koskaan saamme vastauksia. Juuri tästä syystä Estonian ympärillä velloo lukuisia erilaisia salaliittoteorioita liittyen uppoamiseen ja muihin aikaisempiin tapahtumiin. Estonia näyttelee merihistoriassa eräänlaista kirotun aluksen roolia, jollaisen arkityyppejä myös esimerkiksi RMS Titanic ja Mary Celeste ovat. Laivojen ympärillä liikkuvat huhut ja kertomukset tekevät niistä myös kiinnostavia ja kirjallisuuden parissa erittäin hyvin myyviä.

Aluksen uppoaminen oli yllätys kaikille, vaikka arveluita virolaisten alusten kunnosta ja henkilökunnan toimintatavoista oli esitetty ajoittain. Kukaan ei kuitenkaan uskonut, että satoja ihmishenkiä vaativa haveri sattuisi turvalliseksi koetulla Itämerellä. Tilanteen dramaattisuutta lisäsi, että alus upposi nopeasti alle tunnissa keulavisiirin repeydyttyä voimakkaan aallokossa myrskyisellä merellä. Kaikkiaan vain 137 laivalla ollutta matkustajaa ja miehistönjäsentä selviytyi hyisen meren syleilystä.

Onnettomuuden jäljiltä aloitettiin välittömästi tutkinta, jonka tarkoituksena oli selvittää haveriin vaikuttaneet syyt. Viron, Ruotsin ja Suomen hallitusten asettama kansainvälisen tutkintakomissio tutkimuksen tuloksena vuonna 1997 julkaistiin 228 sivuinen loppuraportti, jossa selvitettiin aluksen viimeiset hetket juurta jaksain ja tätä on pidetty tähän asti virallisena totuutena onnettomuuteen johtaneista syistä. Kaikki eivät ole kuitenkaan yhtyneet tai tyytyneet loppuraportin antamaan kuvaan, vaan aluksen uppoamisesta on esitetty useita vaihtoehtoisia teorioita, joihin J. K. Tammisen Estonian salaisuudet teos pureutuu.

Monenkirjavia tulkintoja

Ennen Tammisen teosta Estonian uppoamisesta on kirjoitettu useita kirjoja niin Suomessa, Ruotsissa, Virossa kuin Saksassa. Niistä tunnetuin lienee saksalaisen televisiotoimittaja Jutta Raben vuonna 2002 myös suomeksi julkaista Estonia – Tragedia merellä. Kyseinen kirja saakin tärkeän osan myös J.K. Tammisen teoksessa. Raben esittämät tulkinnat salaliitoista toistuvat Estonian salaisuuksien sivuilla ja osittain saavat uusia muotoja.

Useat aikaisemmin julkaistut teokset avaavat Estonian tragediaa juuri vaihtoehtoisten teorioiden kautta tai ovat tavalla tai toisella muistosanoja onnettomuudessa henkensä menettäneille. Ennen Estonian salaisuudet -teosta eikä sen jälkeen ole kirjoitettu ainoatakaan tietokirjaa, joka kokoaisi kovaonnisen matkustaja-aluksen historiaa yksiin kansiin sen kölinlaskemisesta viimeiseen matkaan. Aluksen historian dokumentointi on jäänyt tyystin toissijaiseen asemaan onnettomuuden uhrien kohtaloiden ja salaliittojen vallatessa teosten sivut.

Tämä johtunee kollektiivisesta traumasta, jota ei vielä lähes 30 vuoden jälkeen pystytä käsittelemään ilman suuria tunteita. Olisiko mahdollista, että asiansa osaavalla historiantutkijalla olisi edessään työsarka, joka on eittämättä vaikea, mutta parhaimmassa tapauksessa se voisi avata uuden tavan käsitellä haveria? Parhaimmillaan hyvä faktoihin ja kriittiseen tutkimukseen perustuva teos voisi kertoa onnettomuudesta myös jotain muuta, kuin mitä nyt on tarjolla.

J. K. Tamminen on aikaisemmin julkaissut todelliset rikostarinat -lajityyppiin lukeutuvat teokset Pasilan mies, Kilpimies, Megaliiga, Konkursseja ja muita konnuuksia, Rikollinen elämäni, Totuus tapaus Aarniosta, Malmin nainen – Mari Romanon tarina sekä Perintämies ei soita kahdesti – 1990-luvun lama Suomessa.

Tavallaan Estonian salaisuudet edustaa myös kyseistä lajityyppiä, sillä se pohtii mahdollisia vaiettuja totuuksia tragedian taustalla. Poikkeuksetta lähes kaikissa mahdollisissa vaihtoehdoissa on läsnä jonkin näköinen rikollinen motiivi, edusti se sitten kansainvälisesti toimivaa valtiollista salaista instanssia tai sitten perinteistä järjestäytynyttä tai järjestäytymätöntä rikollisuutta. Erilaiset versiot uppoamisen syistä kertovat sotatarvikkeiden kuljetuksista, kokaiinilasteista, Venäjän mafiasta, kadonneista kapteeneista ja jopa murhista.

Kustantajan esittelyn mukaan Tamminen on lakimies, rikostutkija ja teologi, joka kirjoittaa väitöskirjaa kauppakorkeakoulussa johtamistieteissä. Taustaa on myös lainkirjaimen väärältä puolelta, sillä hän on entinen ammattirikollinen. Virossa majaansa pitävä kirjailijalla on tätä taustaa vasten yhteyksiä, jotka varmasti tietävät jotain, jos on olemassa vaihtoehtoinen totuus M/V Estonian uppoamiseen johtaneista syistä.

Virallisia raportteja, kritiikkiä ja vaihtoehtoisia teorioita

Teos jakautuu kolmeen osaan, joissa ensimmäisessä esitellään onnettomuuden virallinen versio. Siinä syvennytään ripeästi suuronnettomuuden taustaan ja onnettomuusyön tapahtumiin.

Toisessa osassa käydään läpi viralliseen loppuraporttiin kohdistunutta kritiikkiä, jonka on esittänyt Viron hallituksen asettaman Estonia-tutkimuslautakunnan puheenjohtaja ja entinen valtionsyyttäjän Margus Kurm loppuvuodesta 2020 Viron eduskunnalle. Lausunto on sisällytetty kirjassa olevan tiedon mukaan siinä muodossa kuin se alun perin uutisoitiin Viron kansallisessa yleisradioyhtiössä ERR:ssa.

Viimeisessä ja kolmannessa osassa puolestaan esitellään lukuisia huhuja, tosina pidettyinä tapahtumia, jotka eivät edusta niin kutsuttua virallista totuutta vaan ovat vahvistamattomia, mutta vahvasti eläviä kertomuksia onnettomuuteen mahdollisesti vaikuttaneista tekijöistä. Nämä tiedot kirjailija vuosien varrella itse hankkinut perustuen lukuisiin haastatteluihin, jotka on suoritettu usein nimettömästi.

Teoksen lopussa on lähdeluettelo, jossa on listattu kirjan kannalta keskeiset kirjat, lehti- sekä sähköiset aineistot.

Tammisen mukaan Estonian salaisuudet -kirjan tavoitteena on ollut käsitellä erilaisia Estonian tapahtumiin liittyviä avoimiksi jääneitä kysymyksiä. Siinä ei ole pyritty löytämään yhtä varsinaista syytä onnettomuuteen, se kun ”olisi liian haasteellista”. Varsinaisesta tietokirjasta Estonian onnettomuudesta ei ole kyse, vaan teoksessa esitellään enemmän tai vähemmän tunnettuja salaliittoteorioita vuosien varrelta, joista tunnetuin lienee ruotsalaisen sukellusveneen törmääminen laivan runkoon kovassa aallokossa. Mielenkiintoinen kysymys on myös merikapteeni Avo Pihtin kohtalo, jota Yleisradion helmikuussa 2021 esitetyssä Perjantai-dokkarissa käsiteltiin.

Estonian salaisuudet on nopeasti luettava kirja, jonka alku varmasti tuo monelle mieleen kipeitä tunteita 1990-luvun puolesta välistä. Toinen ja kolmas osa valottavat tilannetta 2020-luvulla, jossa totuus ja taru sekoittuvat yhdeksi tarinaksi, jonka totuuspohjaa jokainen lukija voi itsenäisesti arvioida.

Koska syksyllä 2020 Estonian hylyssä olleet aiemmin havaitsematta jääneet repeämät ovat nostaneet voimakkaan keskustelun laivan kohtalon yöstä ja herättäneet vanhat salaliittoteoriat Tammisen teos tuskin jää ainoaksi kirjaksi, joka käsittelee aihetta uudelleen. On selvää, että tekniikan kehittyessä saamme lisää vastauksia, jotka perustuvat tekniseen todistusaineistoon, mutta tyydyttävätkö ne kaikkia, jää nähtäväksi.