Faktaa ja kertomuksia Euroopan parlamentista

Euroopan parlamentti kuuluu niihin Euroopan unionin (EU) instituutioihin, jonka olettaisi olevan kansalaisille kaikkein tutuin. Onhan kyseessä EU-tason vastine kansallisille kansanedustuslaitoksille, siis vaikkapa suomalaiselle eduskunnalle, jonka edustajat valitaan suoraan EU:n jäsenmaiden kansalaisten toimesta, heidän intressejään EU:ssa edustamaan. Todellisuus on kuitenkin toinen.

Helin, Satu; Nurminen, Pekka: Euroopan parlamentti. Teos, 2017. 416 sivua. ISBN 978-951-851-708-8.

Huolestuttavan harva eurooppalainen tietää, mitä Euroopan parlamentti tekee tai miten se toimii – tosiasia, jota osaltaan heijastelee myös EP-vaalien alhainen äänestysprosentti myös Suomessa. Satu Helinin ja Pekka Nurmisen perusteos pyrkii osaltaan korjaamaan tilannetta – sen luettuaan ymmärtää, miksi olisi tärkeää äänestää, kun vuonna 2019 seuraavan kerran valitaan edustajat eurooppalaiseen kansanedustuslaitokseen.

EU-instituutio, joka nykyään tunnetaan Euroopan parlamenttina ja jonka edustajat valitaan ainoana EU-toimielimenä suorilla vaaleilla ei alkuaan nauttinut kansanedustuslaitoksen asemaa. Vuoteen 1979 saakka kyse oli eräänlaisesta parlamentaarisesta yleiskokouksesta, johon kukin jäsenmaa – joita oli aluksi kuusi, vuoteen 1979 yhteensä yhdeksän – lähetti edustajia kansallisista parlamenteista. Tämä oli seurausta jäsenmaiden kyvyttömyydestä päästä sopuun vaalitavasta ja -järjestelmästä, itse ajatus suorilla vaaleilla valitusta kansanedustuslaitoksesta sisältyi jo yhteisön perustamissopimuksiin.

EU parlamenttiin kuuluu 751 jäsentä vuoden 2014 europarlamenttivaalien jälkeen

Vuodesta 1979 lähtien edustajat on valittu jäsenmaiden kansallisten vaalijärjestelmien puitteissa siten, että jokaisella maalla on väkilukuun suhteutettu osuus parlamentin paikoista. Integraation isien ja äitien mielessä oli kuitenkin huomattavasti syvällisempi ajatus kuin pelkkä demokraattinen kuorrutus: maailmansotien jälkeen vapailla vaaleilla valitun eurooppalaisen kansanedustuslaitoksen uskottiin vahvistavan rauhaa ja ehkäisevän uusia sotia. Euroopan parlamentilla oli siis oma tärkeä paikkansa rauhanprojektissa.

Ensimmäinen teos EU-instituutiosta

Satu Helin ja Pekka Nurminen ovat molemmat tehneet vuosien ajan työtä Euroopan unionin ja etenkin Euroopan parlamentin lähellä. Helin on toimittajan työssään seurannut EU-kysymyksiä, erityisesti parlamentin toimintaa, kun taas Nurminen työskentelee Euroopan parlamentin pääsihteeristössä ja on aiemmin toiminut muun muassa Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston päällikkönä. Nyt käsillä oleva teos on ensimmäinen suomenkielinen tietokirja, jonka kohteena on yksi EU:n instituutioista.

Tekijät perustelevat Euroopan parlamentin valitsemista kirjan kohteeksi halullaan lisätä ymmärrystä Euroopan parlamentista ja sen toiminnasta. Tavoite on kunnianhimoinen, nauttiihan EU sekä poliittisena päätöksentekojärjestelmänä että ylikansallisena, institutionaalisena toimintaympäristönä myös aihepiirin tutkijoiden piirissä kyseenalaista mainetta sekavana ja vaikeasti hahmotettavana kokonaisuutena.

Painopiste Suomen EU-jäsenyysajassa

Kirja jakaantuu seitsemään temaattiseen lukuun, joiden ajallinen painopiste on Suomen EU-jäsenyysajassa, siis vuoden 1995 jälkeisessä ajassa. Tämä ajallinen rajaus on toki perusteltu kirjan kohdeyleisön näkökulmasta, mutta myös laajemmin parlamentin aseman kautta. Vuoden 1995 jälkeiseen aikaan sijoittuu myös parlamentin aseman vahvistumisen ”kultakausi”, jossa erityisen merkittävä on, kuten kirjoittajat myös tuovat esille, vuonna 2009 voimaan astunut Lissabonin sopimus. Juuri Lissabonin sopimus http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=OJ:C:2007:306:FULL&from=FI  loi perustan sille vallalle, jota parlamentti tänään yhdessä EU:n komission ja EU:n neuvoston kanssa käyttää. Kiittää voi myös tekijöiden ratkaisua käsitellä heti kirjan alussa yleisellä tasolla sekä parlamentin historian päävaiheet että parlamentin asema ja toimivaltuuden osana EU:n poliittista järjestelmää. Näiden kautta aihepiiriä vain pintapuolisesti tunteva lukija saa riittävät perustiedot omaksua kirjan muissa osissa käsitellyt asiat.

Kohteena parlamentin rakenne, toiminta ja rooli vallankäyttäjänä

Leijonanosan kirjan sisällöstä haukkaavat kaksi suurta teemaa, parlamentin rakenne ja päivittäinen toiminta sekä parlamentin rooli vallankäyttäjänä. Tältä osin kirja ei juurikaan poikkea muista vastaavista yleisesityksistä, mutta samalla valittu näkökulma heijastelee akateemisessa parlamenttitutkimuksen valtavirrassa sovellettua lähestymistapaa Euroopan parlamenttiin (tai laajemmin parlamentteihin ylipäätään). Keskeisessä asemassa ovat myös tässä teoksessa parlamentin organisoituminen, parlamentin sisällä tärkeimpien tehtävien kuten puhemiehistön tai valiokuntien valintamenettelyt sekä parlamenttiryhmien asema ja toiminta.

Jos Euroopan parlamenttia tarkastellaan teoreettisten kategorioiden kautta, voidaan sitä pitää ensisijaisesti työparlamenttina, johon kuitenkin yhdistyy kohtuullisen voimakkaasti keskusteluparlamentille ominaisia piirteitä. Ensimmäinen luokittelu tulee erityisen näkyväksi valiokuntatyöskentelyn keskeisessä roolissa, jälkimmäinen puolestaan parlamentin täysistunnoissa käytyjen, paikoin retorisesti hyvinkin vahvojen parlamenttikeskustelujen muodossa.

Euroopan parlamentti käyttää niin sanottua jaettua lainsäädäntövaltaa, koska se on pakotettu toimimaan yhdessä EU:n neuvoston kanssa niin kutsutun yhteispäätösmenettelyn – tai tavallisen lainsäätämisjärjestyksen – mukaisesti. Vaikka tämä menettely on hyvin samantyyppinen kuin kansallisissa kaksikamarijärjestelmissä, suomalaisille lukijoille prosessi voi näyttäytyä vieraalta, koska oma yksikamarinen eduskuntamme noudattaa lainsäädännön osalta hieman erilaista proseduuria. Helin ja Nurminen kuvaavat prosessin eri vaiheet melko laveasti, mutta lukijalle kyllä selviää prosessin eteneminen ja siihen liittyvät erityispiirteet.

Parlamentin poliittinen jakautuma (Wikipedia)

Faktoja ja tarinoita

Tekijöiden pitkällinen kokemus tiedotus- ja toimittajatehtävistä näkyy ehkä selkeimmin siinä, että kirjaan sisältyy paljon parlamentin arkisen, päivittäisen työn, toimintatapojen sekä parlamentin ympärille vuosien saatossa muodostuneiden erilaisten ilmiöiden kuvailua. Osittain nämä tarinat – sillä mukana on myös paljon kerronnallista ja tarinallista tekstiä – limittyvät osaksi systemaattisempaa tarkastelua. Yhtäältä nämä kerronnalliset ekskursiot elävöittävät tekstiä, koska niiden kautta sinänsä melko vakiintuneita uomia soljuva parlamentaarinen rutiini saa ympärilleen aitoa tapahtumahistoriaa. Toisaalta, ainakin omaa lukukokemustani lavean kerronnan suuri määrä häiritsi jossakin määrin, koska ajoittain faktapohjaisen, kokonaisuutta esittämään pyrkivän argumentoinnin ja yksittäisten tapahtumien kuvailuun keskittyvän tekstin suhde tuntui kääntyvän jälkimmäisen eduksi.

Kokonaisuutena Satu Helinin ja Pekka Nurmisen kirjoittama tietoteos muodostaa asiantuntevan katsauksen Euroopan parlamentin asemaan osana EU:n institutionaalista päätöksentekojärjestelmää. Tekijöiden kiistämätön vahvuus on Euroopan parlamentin arkipäivän toiminnan syvällinen tuntemus, jonka ansiosta heidän onnistuu maustaa sinänsä melko kuivaa aihetta lukuisilla, myös kerronnallisesti rikkailla, parlamentin arkityöskentelyyn liittyvillä tapahtumilla, ihmisillä ja ilmiöillä.

Euroopan parlamentin virallinen päätoimipaikka on Strasbourg, minkä lisäksi sillä on toimipaikka Brysselissä. Parlamentin sihteeristö puolestaan sijaitsee Luxemburgissa. (Wikipedia)

Vaikka kirja on kokonaisuutena sujuvasti kirjoitettu, sujuva kirjoitusasu ei vielä takaa sujuvaa luettavuutta. Näin vahvan toimittaja- ja tiedottajataustan omaavilta kirjoittajilta on lupa odottaa hyvää kirjoitustyyliä. Mutta silti olen sitä mieltä, että kirjasta olisi voinut karsia helposti satakunta sivua asiasisällön siitä kärsimättä. Toki on niinkin, että Euroopan parlamentista on kirjoitettu hyllymetreittäin akateemista tutkimuskirjallisuutta, jossa yksi pari sataa sivuinen kirja saattaa käsitellä vain yhtä kapeaa parlamentin toimintasektoria. Kuitenkin rohkenen väittää, että kun kyse on yleisesityksestä, tavoitteen – kokonaiskuvan kannalta olennaisten asioiden selkeän ja johdonmukaisen esittämisen – tulisi määrittää sisältöä. Tätä ajatusta olisi paikoin voinut terävöittää huomattavastikin.

Esittämistäni kriittisistä huomioista huolimatta katson Helinin ja Nurmisen kiistattomaksi ansioksi sen, että suomalaiselle laajalle yleisölle on nyt tarjolla kokonaisesitys eurooppalaisen äänestäjän kannalta keskeisestä instituutiosta, Euroopan parlamentista. Kirjan rinnalla kannattaa ehkä lukea myös Louis Clercin yhdessä allekirjoittaneen kanssa laatima ”Aatteesta instituutioksi. Euroopan unionin historia ja rakenteet” (Avain, 2014), joka on tuoreempaan tutkimustietoon perustuva kokonaisesitys EU:sta. Yhdessä nämä teokset ovat hyvä vastalääke niille, joiden mielestä vuoden 2019 Euroopan parlamentin vaaleissa ei voisi äänestää puutteellisen tietämyksen vuoksi.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *