Faktaa vai fiktiota?

Maaliskuussa 2000 tuli kuluneeksi sata vuotta Sylvi Kekkosen syntymästä ja Urho Kekkosen merkkipäivä oli noin puoli vuotta myöhemmin. Satavuotispäivät saivat aikaan kirjatulvan. Vuoden aikana ilmestyi kolme Sylvi Kekkosen elämästä kertovaa teosta. Marja-Liisa Vartion ja Paavo Haavikon Sylvi Kekkosen muotokuva, Anne Mattssonin Sylvi Kekkosen elämäkerta sekä Aino Suholan kirja Luja ja urhoollinen sydän.

Suhola, Aino: Luja ja urhoollinen sydän. Otava, 2000. 176 sivua. ISBN 951-1-16450-3.

Maaliskuussa 2000 tuli kuluneeksi sata vuotta Sylvi Kekkosen syntymästä ja Urho Kekkosen merkkipäivä oli noin puoli vuotta myöhemmin. Satavuotispäivät saivat aikaan kirjatulvan. Vuoden aikana ilmestyi kolme Sylvi Kekkosen elämästä kertovaa teosta. Marja-Liisa Vartion ja Paavo Haavikon Sylvi Kekkosen muotokuva, Anne Mattssonin Sylvi Kekkosen elämäkerta sekä Aino Suholan kirja Luja ja urhoollinen sydän. Näistä ainoastaan Anne Mattssonin teos on tutkimukseen perustuva elämäkerta.

Aino Suholan kirjoittaman teoksen Luja ja urhoollinen sydän tyylilajia on vaikea hahmottaa, mutta elämäkerrasta se on hyvin kaukana. Teoksen esittelytekstissä puhutaan henkilökuvasta, jonka Aino Suhola on piirtänyt. Teos koostuu satunnaisista otoksista, jotka eivät muodosta kokonaisuutta. Suholan teoksen lähtökohdat ovat hyvin ongelmalliset. Koska se ei ole fiktiivinen teos, se ilmeisesti perustuu johonkin lähdeaineistoon. Teokseen ei ole liitetty lähdeluetteloa, mutta sivuliepeessä sen todetaan pohjautuvan Sylvi Kekkosen päiväkirjoihin ja kirjalliseen tuotantoon, Urho Kekkosen merkintöihin, heistä kirjoitettuun kirjallisuuteen sekä ennen muuta lukuisiin Sylvi Kekkosen tunteneiden ihmisten haastatteluihin. Olisi kuitenkin ollut syytä kertoa, keitä henkilöitä oli haastateltu, koska se ei aina ilmene tekstistä. Kirjassa ei ole lähdemerkintöjä, joten seurauksena on mitä eriskummallisin tekstiryteikkö, jossa vilisee lainauksia kirjeistä, Sylvi Kekkosen teoksista, aforismeista jne. Useimmissa kohdin on täysin mahdotonta hahmottaa, mikä jakso tai kappale perustuu faktaan, ja mikä on kirjoittajan lennokasta sepitettä. Ainoa keino saada joku käsitys lukemastaan onkin, että lukija tuntee jo suhteellisen tarkkaan Sylvi Kekkosen elämänkaaren, mm. sivuilla 45-51 on paljon tuttua asiaa teoksesta "Rakas Häiskä", joka julkaistiin vuonna 1998. Aino Suholan teosta lukiessa tuleekin pohtineeksi, pyrkiikö hän vain vahvistamaan olemassaolevia kliseitä omalla lennokkaalla kuvakielellään.

Kun teos ei ole romaani eikä siis kuulu kaunokirjallisuuden alaan, luulisi, että sisällysluettelon kautta avautuisi jonkinlainen näkökulma tarkastelun kohteena olevan henkilön elämänkaareen. Kuitenkin kirjan 14 luvusta ainoastaan viimeisen otsikko kertoo jotakin luvun sisällöstä. Tämä viimeinen kaksi sivua pitkä luku: "Sylvia Salome Kekkonen, s. Uino" onkin kirjan ylivoimaisesti informatiivisin osa. Näillä kahdella sivulla on enemmän asiaa kuin koko kirjassa yhteensä. Muutoin Suhola on mitä ilmeisemmin tavoitellut jotakin runollista herkkyyttä keksiessään otsikoita: Oman verenkäyntinsä mukaisesti, Arjen sydänääni, Kosminen vilu, Viimeinen yö ja Pianissimo. Kaunista ja herkkää mutta lukija ei saa näiden otsikoiden kautta kirjaan mitään otetta.

Teos alkaa lauseella: "Hän lähti sydämellään syli kieloja. Kaikki rakkaat ja tämä elämä, josta hän oli valmis luopumaan kyllänsä saaneena." Nämä lauseet kuvastavat koko kirjan läpikulkevia ongelmia. Lauserakenteet ja sanajärjestykset ovat outoja, viittausuhteet eivät ole selviä ja mikä pahinta, itse sisältö on käsittämättömän monimerkityksinen. Lukija miettii heti ensimmäisellä sivulla, halusiko Sylvi Kekkonen kuolla, oliko hän saanut tarpeekseen? Mihin liittyvät sanat "kaikki rakkaat ja tämä elämä"? Olisi myös kiinnostava tietää, mihin perustuu päätelmä sivulla s.107,jossa todetaan: "Mieluiten Sylvi olisi ollut salaisen tiedustelupalvelun koira. Pahainen piski, joka tietää, että silmä voi erehtyä, mutta kuono tietää. Saisi rauhassa nuuskia asiat, koska ulkonäkö hämää."

Yksi lukijaa kiusaava seikka on myös, että teoksessa vyörytetään tapahtumiin mukaan henkilöitä, joita ei esitellä kunnolla. Mistä tulee Sylvi Kekkosen elämään yhtäkkiä Siiri eli rouva Kaulio, miksi luku alkaa savusaunasta, kun edellinen jakso on päättynyt Urhon kirjoittamaan vauvapäiväkirjaan. Eräs epäjohdonmukaisuus tulee esille sivulla 138, jossa kerrotaan, kuinka Sylvi vietti erästä kesäpäivää. Tekstissä sanotaan yllättäen: "Esteriäkään en ollut nähnyt kuin aamulla". Lukija kysyy, kuka hän oli, mistä tuli, asuiko hän Tamminiemessä. Kysymyksessä oli vuosikymmeniä Kekkosia palvellut taloudenhoitaja, josta mainitaan seuraavan kerran sivulla 154 "kotihengetär ". Sivulla 156 hän saa jo aseman ja sukunimen. Tällaiset asiat ovat tärkeitä, koska niiden kautta lukija hahmottaa lukemansa johonkin kokonaisuuteen. Koska teoksessa ei ole minkäänlaisia hakemistoja jäävät monet "Esterit, Kanervat ja Elinit" täysin irallisiksi ja lukija hämmentyneeksi. Henkilöhakemisto olisikin ollut välttämätön.

Sylvi Kekkosen elämänkaari on osa suomalaista kulttuurihistoriaa ja poliittista historiaa. Hän oli ns. maan äiti, kulttuurihenkilö ja kirjailija. Tästä syystä hän olisikin ansainnut perusteellisen elämäkertatutkimuksen, jossa yhdistetään hänen elämänsä eri vaiheet ja eri puolet. Ilmeisesti kiire ja juhlavuosi aiheuttivat sen, ettei Sylvi Kekkosesta ryhdytty tekemään kunnollista ja perusteellista elämäkertatutkimusta varhaisista pappilanvuosista aina Tamminiemen viimeisiin päiviin. Suholan teoksesta jää käteen vain kysymys: faktaa vai fiktiota. Vakavampi asia on, miten paljon todellisten ihmisten elämällä voidaan leikkiä ja loruilla.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *