Feministisiä muistoja 1970-luvulta

”Oli kuin jäävuori olisi peittänyt suurinta osaa 70-luvusta. Yksi suomenruotsalaisen feminismin kummallisimpia piirteitä oli että se oli niin vahva kuin oli, ja monilla meistä oli sympatioita vasemmistoa kohtaan - samalla kun vasemmisto näytti kammottavalta ja nitisti kaiken itsenäisen antiautoritaarisen toiminnan. Feminismi oli todellakin kuin pieni liekki jäävuoren sisällä! Sen huomaa usein, kun ihmiset kuvailevat 1970-lukua.

Ingström, Pia: Lentävä feministi ja muita muistoja 70-luvulta. Käännös: Teva, Tarja. Schildts, 2007. 326 sivua. ISBN 978-951-50-1650-8.

”Oli kuin jäävuori olisi peittänyt suurinta osaa 70-luvusta. Yksi suomenruotsalaisen feminismin kummallisimpia piirteitä oli että se oli niin vahva kuin oli, ja monilla meistä oli sympatioita vasemmistoa kohtaan – samalla kun vasemmisto näytti kammottavalta ja nitisti kaiken itsenäisen antiautoritaarisen toiminnan. Feminismi oli todellakin kuin pieni liekki jäävuoren sisällä! Sen huomaa usein, kun ihmiset kuvailevat 1970-lukua. Jotkut sanovat että se oli hiljaista ja kamalaa aikaa, jolloin ei tapahtunut mitään. Mutta me kaikki joilla oli jonkinlaisia feministikontakteja, olimme sitten mukana ryhmissä tai seurasimme tapahtumia muuten, me emme kokeneet sitä niin vaan pidimme aikaa kuohuvana ja merkityksellisenä.”

Mariella Lindén (Ingström 2007,117.)

Ingströmin teos käy johdatukseksi suomalaisen toisen aallon feminismin vaiheisiin – minkä lisäksi se tarjoaa kiinnostavia näkökulmia suomalaiseen 1970-luvun yhteiskunnalliseen ilmapiiriin myös laajemmin. Haastatteluteksteistä välittyvä innostus ja 1970-luvun feministisen toiminnan suuri merkitys sitä muisteleville aktiiveille tekee kirjasta ilahduttavan lukukokemuksen, jonka tunnelmallisuutta ja elävyyttä lisäävät valokuvat. Kirja sisältää kymmenkunta haastattelua, joissa 1970-lukua muistelevat lämpimän henkilökohtaisella otteella niin ensimmäisten feministiryhmien jäsenet kuin varhaiset profeministimiehet ja perhe-elämästään terävän hauskasti kertovat feministiäidin lapset. Hyvin toimitettujen, huolella ja henkilökohtaisella otteella tehtyjen haastattelujen kanssa toimivan kokonaisuuden muodostavat Ingströmin kirjoittamat yleisesittelyt ja katsaukset, joiden pohjana ovat sekä omat kokemukset liikkeestä että arkistotyö ja Ingströmin selvästikin hyvin tuntemat aikakauden feministiset julkaisut.

Turun taiteiden yössä elokuussa kirjastaan kertonut Ingström mainitsi kirjahankkeensa motiiviksi halun tehdä ymmärrettäväksi ”sitä mitä silloin 1970-luvulla oikein tehtiin ja ajateltiin” – ja mitä sittemmin ei ehkä aina ole niin ymmärretty muttei oikein tunnettukaan. Tällaisena ”selityksen tarjoajana”, ajankuvana ja dokumentaationa kirja uskoakseni hyvin toimiikin. Se kelpaa myös esimerkiksi hyvin toimitetusta muisteluteoksesta, jolla voi olla annettavaa myös muistitietohistorian harjoittajille. Muistelun konventioina kiintoisia ovat tavat esittää 1970-luku melko eksoottisenakin ”toisena aikana” sekä henkilöhistoriallisten kertomusten ohella painottuva yhteisön rakentaminen: kun Me silloin…

Vaikka Ingström kirjoittaakin kirjan tekoprosessia mukavasti auki tuoden reilusti mukaan henkilökohtaisen osallisuutensa liikkeeseen ja yhteytensä haastattelemiinsa ihmisiin, on lukijan tietyllä tapaa vaikea tietää kuinka kirjan kuvaama liike. ”me”, tarkkaan ottaen muodostuu. Ingström ei kerro paljoakaan siitä, millä perusteella haastateltavat on valittu. Valokuvien alkuperästä ei liioin kirjassa kerrota oikein mitään.

Feminististä liikettä ei aina ole niin noteerattu suomalaisten kansanliikkeiden historiaa tarkastelevissa katsauksissa. Aihetta olisi: esimerkiksi eurooppalaisille ”1968-liikkeille” ominaiset karnevalistiset ja provokatiiviset toimintatavat näyttävät rantautuneen Suomeen paljolti juuri toisen aallon feminismin muodossa. Onkin historiantutkimuksen kannalta onni, että suomalaiset feministit ovat itse kirjoittaneet liikkeen historiaa. Naisten kulttuuriyhdistyksen sekä Unionin historiikit saavat nyt rinnalleen feminismin ”toisen aallon” autonomisten feministiryhmien historiaa kartoittavan teoksen, joka osaltaan keskustelee myös sosiologi Solveig Bergmanin länsisaksalaista ja suomalaista feministiliikettä vertailevan väitöstutkimuksen kanssa (Bergman 2002). Ingström ja Bergman tuntuvat olevan yhtä mieltä feministisen liikkeen merkityksestä: vaikka aktiivitoimijoiden joukko oli pieni ja niin sosiaalisesti kuin alueellisesti melko kapea-alainen, onnistui liike nostamaan teemoja yleiseen tietoisuuteen ja keskusteluun ja luomaan uusia ajattelun ja naisena elämisen malleja. Lentävän feministin sivuilla korostuvat ruumiillisuuteen, tunteisiin, kokemuksellisuuteen ja karnevalistiseen käytösnormien ravisteluun liittyvät feminismin toimintamuodot sekä monista haastatteluista vahvana välittyvät ”heräämiskokemukset”: itsetuntoa, ja elämänuskoa ja -iloa tarjonneena tiedostamiskokemuksena feministiryhmät ovat muisteluiden mukaan olleet jäsenilleen erittäin merkittäviä. Osaltaan juuri tämä haastatteluteksteistä välittyvä kokemuksen intensiivisyys tekee kirjasta nautittavan lukukokemuksen; monipuolinen aineisto tekee siitä antoisan historiateoksen. Ehkä kansikuvaa lukuun ottamatta myös ulkoasu on tyylikäs ja tämä yhtä aikaa suomeksi ja ruotsiksi julkaistu teos on kaiken kaikkiaan myös kelpo pukinkonttiainesta.

Muu kirjallisuus

Bergman, Solveig: The Politics of Feminism. Autonomous Feminist Movements in Finland and West Germany from the 1960s to the 1980s. Åbo Akademi 2002.

Hagner, Minna ja Försti, Teija: Suffragettien sisaret. Naisasialiitto Unioni, Helsinki 2006.

Helminen, Minna: Väkevää akkaväkeä. Naisten kulttuuriyhdistys 20 vuotta. Naisten kulttuuriyhdistys, Helsinki 2002.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *