Anu Lahtisen väitöskirja on tutkimus Fleming-suvun naisista 1500-1600-lukujen vaihteessa. Tarkastelun kohteena ovat siis tuolloisen yhteiskunnan ylimmän kerroksen jäsenet. Kyse ei kuitenkaan ole mistään elämäkerrasta, vaan pyrkimyksenä on suvun naisten välityksellä hahmotella yleisemmin naisten elämää ja yhteiskunnallista asemaa tuon ajan Ruotsissa. Tietenkään ei ole itsestään selvää, että tuloksia voidaan kovin suoraan yleistää, minkä tekijä useaan otteeseen tuokin esille. Kuitenkin tiettyjä yleistyksiä hän on tehnyt.

Tutkimus pohjautuu ennestään tunnettuun ja paljon käytettyyn materiaaliin. Kuitenkin Lahtinen on pystynyt saamaan niistä paljon uutta esille, sillä perinteisessä historiantutkimuksessa naiset on yleensä ohitettu. Heitä ei ole pidetty mielenkiintoisina eikä merkittävinä tutkimuskohteina. Vaikka tämä lähteiden uusluku ei olekaan enää mikään uutuus, niin vasta aivan viime vuosina sitä on alettu soveltaa vanhempaan Suomen historiaan. Lahtisen tutkimus on tästä erinomainen esimerkki.

Lahtinen tarkastelee Fleming-suvun naisten elämää useista eri kulmista. Järjestys on eräällä tavalla ylhäältä alaspäin. Ensin hän nostaa esille Ebba Gustafsdotterin (Stenbock), joka miehensä Klaus Flemingin rinnalla ja taustalla pystyi vaikuttamaan useilla tavoilla asioihin. Myös muut Fleming-suvun naiset olivat vastaavassa asemassa. He toimivat miestensä taustalla ja rinnalla usein hyvin aktiivisesti. He eräällä tavalla toimivat miestensä neuvonantajina monissa virallissävyisissä asioissa. Siksi ihmiset usein kääntyivät vaimojen puoleen pyrkiessään vaikuttamaan näiden aviomiestensä päätöksiin. Tämä johtui osittain siitä, että aatelismiesten virkatehtävät nähtiin heidän säätyasemaan liittyvinä asioina, jolloin aviovaimo tuli osalliseksi siitä. Lahtinen kuitenkin korostaa sitä, että tätä naisten vaikutusvaltaa ei tule liioitella. Todellisuudessa he kuitenkin olivat miestensä käskyvallan alaisia.

Seuraavana ovat tarkasteluvuorossa nainen emäntänä, äitinä, anoppina, siskona, suojattina ja palvelijana. Näissä Lahtinen tuo esille ne sosiaaliset verkostot, joissa naiset elivät ja joiden avulla he saattoivat vaikuttaa omiin ja sukulaisten asioihin. Tutkimus paljastaa, että ainakaan varakkaat aatelisnaiset eivät olleet täysin miesten armoilla, vaan kykenivät omaisuutensa ja sosiaalisten suhteidensa avulla junailemaan asioitaan.

Lahtinen nostaa esille muutamia naisia, joista hän esittää laajemman henkilökuva. Tällaisia ovat muun muassa jo edellä mainittu Ebba Gustafsdotter (Stenbock) ja Naantalin luostarin abbedissana toiminut Valborg Joakimdotter (Fleming). Kuitenkaan Lahtinen ei ole lähtenyt tekemään elämäkerrastoa, vaan käsittelytapa on temaattinen. Siksi useat Fleming-suvun naiset ja miehet vilahtavat tekstissä ohimennen. Vaikka kirjan loppuun on liitetty selkeät sukutaulukot, niin silti lukija on hieman pihalla. Alussa tämä häiritsi lukemista, mutta kun ei enää välittänyt asiasta, niin lukukokemus oli mitä mieluisin.

Teos on väitöskirjatutkimus, joka asettaa tekstille tiettyjä ehtoja, jotka tekevät siitä yleensä raskassoutuista. Tässä tapauksessa niin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan teksti on sujuvaa ja lukijan mielenkiinto pysyy koko ajan vireillä. Maallikkolukijaa saattaa kuitenkin häiritä se, että taustalla oleva tapahtumahistoria on jätetty parin maininnan varaan, ja oletettu että se on lukijalle entuudestaan tuttua, mitä se useinkaan ei ole. Mutta tämä on ikuinen ongelma väitöskirjojen kohdalla, jotka viime kädessä on kuitenkin kirjoitettu alan ammattilaisille.

Joka tapauksessa Anu Lahtisen kirja Fleming-suvun naisista on erinomainen osoitus uudesta, tasokkaasta vanhemman Suomen historian tutkimuksesta, jota viime aikoina on tehty ilahduttavan runsaasti. Teos avaa uusia näkökulmia ja tuo yhdessä muutaman muun viime aikoina ilmestyneen tutkimuksen kanssa mielenkiintoa aiemmin niin tylsään historian aikakauteen.