Globaalihistorian perustajat sivilisaation maassa

Historia on julkinen tiede; sillä on usein joko julkilausuttua tai tiedostamatonta vaikutusta monenlaiseen politiikkaan. Siihen nähden historioitsijat ovat onnistuneet säilyttämään hyvin vaatimattomuutensa ja tutkimukset historian poliittisesta käytöstä ovat harvinaisia. Petri Kuokkasen väitöskirja on ilahduttava poikkeus, joka tutkii kolmen historiankirjoittajan vuorovaikutusta Yhdysvaltain yhteiskunnallisen eliitin kanssa 1800-luvun lopulta seuraavan vuosisadan puoliväliin. Tämän takia teoksen toivoisi leviävän historiantutkijoiden joukosta laajemmalle muutenkin historian roolista nykykulttuurissa kiinnostuneille ja ylipäätään kaikille, joita Yhdysvaltojen politiikka kummastuttaa.

Kuokkanen, Petri: Prophets of Decline. The Global Histories of Brooks Adams, Oswald Spengler and Arnold Toynbee in the United States 1896-1961. Tampereen yliopisto, 2003. 161 sivua. ISBN 951-44-5642-4.

Historia on julkinen tiede; sillä on usein joko julkilausuttua tai tiedostamatonta vaikutusta monenlaiseen politiikkaan. Siihen nähden historioitsijat ovat onnistuneet säilyttämään hyvin vaatimattomuutensa ja tutkimukset historian poliittisesta käytöstä ovat harvinaisia. Petri Kuokkasen väitöskirja on ilahduttava poikkeus, joka tutkii kolmen historiankirjoittajan vuorovaikutusta Yhdysvaltain yhteiskunnallisen eliitin kanssa 1800-luvun lopulta seuraavan vuosisadan puoliväliin.

Tämän takia teoksen toivoisi leviävän historiantutkijoiden joukosta laajemmalle muutenkin historian roolista nykykulttuurissa kiinnostuneille ja ylipäätään kaikille, joita Yhdysvaltojen politiikka kummastuttaa. Etenkin kun yksi tutkimuksen osa-alueista käsittelee akateemisen ja suuren yleisön historian eroamista toisistaan.

Toisaalta tutkimus pitäytyy hyvin paljon oppiaineensa sisällä. Muille esitellyt taustat, tapahtumat ja aikakauslehdistö jäävät vaille kiinnekohtia. Se tulee kyllä hyvin selväksi, miten sivilisaatio-sana muuttaa merkitystään Atlantin vastarannoilla. Lännessä sillä viitataan hyveellisyyteen ja edistykseen, kun taas idässä se kääntyy 180 (ei 360!, sivu 1 – Nykyisen kuvernöörin tähdittämä Last Action Hero on aliarvostettu toimintaelokuva) astetta tarkoittamaan heikkoutta ja ulkokultaisuutta.

Toiseksi väitöskirjalle ominaiseen tapaan ulkoasu on kovin ankea. Pelkästään molempien reunojen tasaaminen olisi tukevoittanut ulkoasua paljon. Selvästi viimeistelyssä on käytetty tekstinkäsittelyohjelmaa ja sen oikolukuun on luotettu liikaakin: sivulla 32 on kahdesti ”Adam’s” vaikka ilmeisestikin pitäisi olla ”Adams’s”. Myöhemmin tekstissä esiintyy biologi ”Rupert Sheldrage”.

Tietenkin voi kysyä, mitä Sheldrake ja hänen morfogeeniset kenttänsä tekevät historian väitöskirjassa? Ylipäätään metodi ja aineiston valinta jäävät heikosti perustelluksi. Pahimmillaan tutkimus kadottaa linjansa ja muuttuu eräänlaiseksi meta-arvosteluksi eli kertaamaan tietyissä piireissä käytyä keskustelua, jota toisinaan levitetään toisiin piireihin.

Tutkimuksen keskustassa on kolme historiankirjoittajaa, jotka kaikki tulivat hyvin erilaisista ympäristöistä mutta päätyivät hyvin samankaltaisiin historiannäkemyksiin. Kuokkanen kutsuu näitä kautta teoksen metahistorioitsiksi, joka ei tähän yhteyteen sovi. Käsittääkseni metahistorioitsija voidaan yksinkertaisimmillaan määritellä historiantutkijaksi, joka tutkii historiantutkimusta ja käyttää muiden historioitsjoiden tutkimuksia lähteinään. Näin ollen Hayden White on metahistorioitsija, samoin Petri Kuokkanen, mutta Adams, Spengler ja Toynbee eivät. Alkulauseessa metahistoria erotetaan globaalista historiasta, mitä olisi voinut jatkaa itse tekstissäkin.

Kaikki kyseessä olevat historioitsijat selittivät historiaa kulttuurien kehityksen kautta. Nousua ja kukoistusta seuraa väistämättä kangistuminen eli ns. sivilisaation kausi ennen lopullista tuhoa. Kaikkien mukaan länsimaissa ja erityisesti Yhdysvalloissa oli nähtävissä merkkejä tästä. Ensimmäinen, amerikkalainen lakimies Brook Adams, joka aloitti sarjan teoksella ”The Law of Civilization and Decay”, on nykypäivänä lähes täysin unohdettu. Saksalainen Oswald Spengler tuli tunnetuksi 1920-jazzvuosikymmenellä teoksellaan ”Der Untergang des Abendlandes”. Englantilainen Arnold Toynbee herätti toivoa II maailmansodan jälkeisinä vuosina, sillä hänen ”A Study of History”:ssa kulttuurit toimivat haasteen ja vastauksen vuorovaikutuksessa: deterministisen Spenglerin sijaan Toynbeen sanoma oli, että kohtalo on omissa käsissämme.

Sikäli kuin kaikki perustivat näkemyksensä kulttuurien kehitykselle, tässä olisi vaihtoehto käytetylle kronologiselle jäsennykselle. Nyt historioitsijat pelkästään seuraavat toisiaan. Adams jäi melko tuntemattomaksi Euroopassa ja amerikkalainenkin yleisö unohti hänet nopeasti. Joka tapauksessa hänen jäljilleen Spengler myöhemmin saapui. Toisaalta hänen ja yhdeksän vuotta nuoremman Toynbeen välillä jonkinlaisia yhteyksiä oli pakko olla. Kuokkanen toteaakin tässä olevan selvitettävää tulevalle tutkimukselle. Toisenlaisella kysymyksenasettelulla olisi ehkä saatu jo tällä tutkimuksella lisäselvyyttä näihin kysymyksiin.

Kaikkien kolmen historioitsijan kokonaisvaltainen käsittely ei yhteen väitöskirjaan mahtuisi ja tutkimuskirjallisuutta heistä onkin olemassa melkoinen määrä. Kuokkanen on löytänyt hienosti tutkimattoman alueen rajaamalla aiheensa amerikkalaisiin tulkintoihin. Näin hän saa rakennettua mielenkiintoisen vastakkainasettelun toisaalta historioitsijoiden näkemyksistä Yhdysvalloista ja toisaalta amerikkalaisten näkemyksistä kyseisistä historioitsijoista. Yhdysvaltoja on hallinnut vahva edistysajattelu, joka oli sykliselle näkemykselle päinvastainen, mikä perustelee entisestään tutkimuskysymystä.

Paradoksaalisesti kaikki kolme hyötyivät kritisoimastaan massakulttuurista, kun he saavuttivat tietyn mesenaatin suojeluksessa laajan vaikkakin lyhyen menestyksen. Suosituista profeetoista he muuttuivat vuorollaan nopeasti hyljeksityiksi liki-natseiksi. Lyhytaikaisuudesta ja akateemisen historiantutkimuksen nuivasta asenteesta huolimatta he jättivät syvän jäljen yleiseen historiakuvaan Yhdysvalloissa, joka on levinnyt hiljaa myös akateemiseen maailmaan. Niinpä Kuokkasen tutkimus on samalla 1980-luvulla vakiintuneen uuden oppiaineen, global history, esihistoriaa.

Kuokkasen teksti on sujuvaa. Hänen englantinsa aukeaa helposti suomalaisellekin lukijalle, mikä ei välttämättä ole kehu. Erityisesti tämä tulee esille kontrastissa amerikkalaisten lainauksiin, joita Kuokkanen käyttää varsin paljon.

Alaviitteissä Kuokkanen käsittelee jonkin verran suomalaisten suhtautumista Spengleriin. Se onkin oikea paikka yleisen historian väitöskirjaan. Tällä en vähättele Kuokkasen työtä, vaan kyseessä on lähinnä suomalainen lisäys. Historiallisessa aikakauskirjassa 1996:2 Heikki Mikkeli käsittelee jokseenkin kattavasti Spenglerin imagoa sotien välillä. Vaikka hänen tyyliään arvostettiinkin, enimmäkseen eliitti sanoutui irti hänen pessimismistään. Länsi-Eurooppa saattoi olla taantumassa, mutta täällä kansallinen kulttuuri oli yhä elinvoimainen. Suomessakin osoittauduttiin hyviksi unohtajiksi, sillä Toynbeen lyhennetty teos suomennettiin vuonna 1950 nimellä ”Historia uudessa valossa”.

Kuokkanen ei pelkää tuoda tutkimustaan yhä nopeammin globalisoituvaan nykypäivään asti, miten esimerkiksi sota terrorismia vastaan on Bushin hallinnon mukaan sotaa sivilisaation puolesta. Hän jopa viittaa tietokonepeleihin osoittaessaan globaalin historian saavuttamaa asemaa. Asianharrastajalle järkytys on kuitenkin melkoinen, kun Kuokkanen ei puhukaan Sid Meier’s Civilizationista vaan Activisionin Call to Power II:sta!!!

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *