Haaskan miehen testamentti?

Jaakko Teppo – Haaska mies -kirja antaa henkilökohtaisen näkökulman Jaakko Tepon uraan ja tuotantoon.

Kaukonen, Martti; Teppo, Jaakko: Jaakko Teppo. Haaska mies. Johnny Kniga Kustannus, 2008. 175 sivua. ISBN 978-951-0-33879-7.

Martti ”Maxi” Kaukosen haastattelema Jaakko Teppo on 1970–1990-lukujen persoonallisimpia suomalaisia kansanviihdyttäjiä. Nykyisin taiteilijaeläkkeellä olevan ”Pörsänmäen multakurkun” suosio on kokenut renessanssin 2000-luvulla. Tuloksena ovat Parhaat tarinat -kokoelma (2000), DVD:t Onnen kerjäläiset (2006) ja Aitoa Jaskaa & Karaoke (2007) sekä kirja Jaakko Teppo – Haaska mies (2008).

Kansa haluaa viihtyä ja että sitä viihdytetään. Viihdyttämisen Jaakko Teppo on aina osannut ja edelleen osaa. Haaska mies koostuu Tepon sujuvalla savon kielellä kertomasta pienoiselämäkerrasta, kokemuksista ja näkemyksistä hänen taiteilijanuraltaan ja tämänhetkisistä tuntemuksista ja viihdekulttuuria koskevista huomioista. Kerrontaa on ryyditetty vitseillä, tarinoilla ja lauluilla siten, että kirjasen (175 kapeaa sivua) lukee mielellään alusta loppuun. Haastattelujakso ei esipuheesta päätellen ole kuitenkaan ole ollut helppo. Jaakko Tepon satiiriset vitsit, laulut ja tarinat rakentuivat kuvitteellisen Pörsänmäen ihmisten ympärille rajuun 1970–1990-lukujen rakennemuutosten Suomeen. Pörsänmäkeläiset Topi Ryynänen, Veikko Römppäinen, Onni Laukkanen, Hilima Holkki ja fiktiovaimo Pirkko muiden muassa seikkailevat omituisuuksineen ja inhimillisine heikkouksineen Tepon jutuissa. Teppo aloitti hahmojensa kehittelyn jo pikkupoikana 1960-luvulla, taiteilijahahmojen kuten Eino Säisän ja Eemelin toimia ja neuvoja seuraamalla. Tepon taidekorkeakoulun muodostivat nuoruuden teatteriharrastus, opiskeluaikojen illanvietot ja ravintolaesiintymiset, jotka koulivat tarinat ja miehen kuntoon, jolla valloitettiin kapakoiden ja muiden lavojen katsojien sydämet ympäri Suomen. Keikkailu kesti 1970-luvun lopusta alkaen aina 1990-luvun puolen väliin, jolloin aivoinfarktin aiheuttama puheen tuottamisen vaikeus päätti reissaamisen.

Kirja sisältää useita Tepon vitsejä, laulujen sanoja ja tarinoita, mutta ennen kaikkea siinä avataan muulta Tepon tuotannolta syrjään jääviä piirteitä, kuten hänen näkemyksiään kiertävän taiteilijan työstä ja siinä tarvittavista taidoista. Haaskaa miestä lukiessa Tepon mainioista tarinankertojan kyvyistä ei saa yhtä hyvää kuvaa kuin edellä mainituista audio(visuaalisista) tallenteista ja kirja soveltuukin hyvin lisälukemistoksi sellaiselle, jolla on pääsy näihin materiaaleihin. Tepon huumori perustuu helppoon lähestyttävyyteen. Keikkaillessaan hän kertoo tutustuneensa kulloisenkin paikkakunnan ajankohtaisiin asioihin vaikkapa juttelemalla ihmisten kanssa ja saaneensa sitä kautta mahdollisuuden ottaa kontaktia yleisöön. Teppo korostaa sitä, että lähtökohtana Jaakko Tepossa oli, että hän ”on ihan niinku muutkii immeiset, tavallinen julli”. Tämä oli hänen keinonsa riisua yleisö lavakomiikalle tutusta aseesta, katsojien ilkeydestä esiintyjää kohtaan. Yleisöhän viime kädessä määräsi keikan onnistumisen tai epäonnistumisen.

Teppo erottui muista aikansa taiteilijoista ennen kaikkea savon murretta käyttävänä. Tämä on inhimillisten henkilöhahmojen lisäksi tehnyt eron Tepon viljelemän kansanhuumorin ja jonkinlaisen salonkikelpoisen huumorin (mitä se ikinä onkaan) välillä. Molempia puolia kansanomaista huumoria ja väkevää murreilmaisua korostetaan hänen tuotannossaan yhtä lailla merkittävinä ansioina. Teppo tuo esille murteiden ja suomen kielen suuren merkityksen itselleen: ”Murteitten ja suomen kielen halaveksunta on iha hanurista, joka ei soi”. Oma kieli ja murre on tärkeä osa identiteettiä, joka Tepolla on siirtolaisuuden ja köyhyyden leimaamasta lapsuudesta asti keinunut savolaisuuden ja karjalaisuuden välillä. Teppo tuo myös esille murteen yllättävän hyvän sopivuuden tietynlaisiin lauluihin, koska murresanat antavat hyvän mahdollisuuden mm. rytmityksessä. Teppo koki tekevänsä aktiiviaikoinaan myös huumoriterapiaa. Kansa haluaa ja tarvitsee huumoria jaksaakseen arkea. Tepon vitsit, tarinat ja laulut vastaavat tähän tarpeeseen. Ne myös antavat mahdollisuuden nauraa kaikentietäville herroille. Kaikkialla maassa samoille asioille ei kuitenkaan naureta. Eri paikat vaativat erilaiset vitsit, eikä samoja vitsejä tai tarinoita voi esittää kovin monta kertaa ainakaan samoille ihmisille. On uusiuduttava, ja uusiutumisen pakko on kaikkia viihdetaiteilijoita koskeva haaste ja ongelma. Tämä ei Tepon savolaiselta edeltäjältä Esa Pakariselta onnistunut. Kritiikkiä nykyinen viihdekulttuuri saa Tepolta mm. rakkauden globalisoitumisesta eli siitä, että rakkaus on se asia, jonka ympärillä nykyinen viihdeteollisuus ja laulut pääasiassa pyörivät. Olisihan maailmassa paljon muutakin kerrottavaa, kuten hänkin on omassa tuotannossaan näyttänyt. Harmillista onkin, ettei Teppo ole kyennyt jatkamaan äkillisesti päättynyttä uraansa. Kirja osoittaa hänellä olevan edelleen hienot kertojantaidot, vaikka uusia juttuja kirjaan ei ole taidettukaan sisällyttää. Nykyinen globaali rakennemuutos ilman muuta kaipaisi satiirikkoja, jotka katsovat elämää tavallisen ihmisen näkökulmasta.

Onko Haaska mies sitten jonkinlainen sivuun siirtyneen Tepon testamentti tuleville murrekoomikoille? Tältä ajatukselta ei voi välttyä, mikä luo kirjaan vähän haikeaakin tunnelmaa. Jaakko Tepolle ei taida löytyä mitat täyttävää seuraajaa. Pääasiassa tunnelma kirjassa on kuitenkin humoristinen, ikään kuin kuuntelisi Tepon juttuja nauhalta, mutta nyt ne ovatkin kirjassa. Kokoavasti kirjasta voi todeta, että aloittelevalle humoristille Jaakko Teppo – Haaska mies antaa kokemuksen suodattamia neuvoja ja vinkkejä lava- ja kuplettikomiikasta, huumorista pitävälle naurunhetkiä ja mukavaa luettavaa oivaltavan satiirin seurassa. Kirjanen soveltuu myös savon kielestä kiinnostuneelle peruskurssiksi asiaankuuluvine sanastoineen.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *