Häivähdys kuivakkuutta

Tieto-Finlandian voittaneen teoksen arvioiminen asettaa arvostelijan varsin haasteelliseen asemaan. Haasteita lisää vielä Tieto-Finlandiasta noussut kohu sekä se, että kirjailija toimi ulkoministerinä ja kirjaa voidaan pitää ainakin osittain vaalikirjana. Koetan poistaa ainakin yhden haasteista julkaisemalla arvosteluni vasta vaalien jälkeen. Näin otan myös kantaa siihen, että kyseessä oleva teos mielestäni paljon muutakin kuin vaalikirja.

Tuomioja, Erkki: Häivähdys punaista. Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen palveluksessa. (Alkup. A Delicate Shade of Pink). Tammi, 2006. 425 sivua. ISBN 978-951-31-3693-2.

Tieto-Finlandian voittaneen teoksen arvioiminen asettaa arvostelijan varsin haasteelliseen asemaan. Haasteita lisää vielä Tieto-Finlandiasta noussut kohu sekä se, että kirjailija toimi ulkoministerinä ja kirjaa voidaan pitää ainakin osittain vaalikirjana. Koetan poistaa ainakin yhden haasteista julkaisemalla arvosteluni vasta vaalien jälkeen. Näin otan myös kantaa siihen, että kyseessä oleva teos mielestäni paljon muutakin kuin vaalikirja.

Erkki Tuomiojan kirjoittaman "Häivähdys punaista" -teoksen perusajatuksena on kertoa Hella Wuolijoen ja Salme Pekkalan elämäntarina ja pohtia heidän poliittista toimintaansa. Teos etenee käytännössä kronologisesti sisarusten lapsuudesta heidän kuolemaansa. Hella Wuolijoen tarina painottuu kirjassa ja Salmen elämä on valitettavasti jäänyt hieman taka-alalle. Tuomiojan olettaisi keskittyvän tiukemmin poliittiseen historiaan, mutta hän ei ilmeisesti ole malttanut olla kiinnittämättä sisarusten tarinaa myös muihin ajan ilmiöihin. Tämä on ollut hyvä valinta, sillä sisarusten elämä risteää niin moneen kiinnostavaan ilmiöön, että kirjasta saattavat olla kiinnostuneita hyvin erilaisetkin lukijat. Erityisesti sisarusten tarina liittyy virolaisen sivistysporvariston elämäntapaan, pohjoismaiseen ja brittiläiseen poliittiseen historiaan sekä sotadiplomatiaan, unohtamatta voimakkaiden naisten historiaa tai Suomen teatterihistoriaa.

Perusteiltaan "Häivähdys punaista" on asiallinen lukukokemus. Teos on hyvin etenevää ja mielenkiintoista historiallista kerrontaa. Parhaimmillaan Tuomioja on vertaillessaan alkuperäislähteitä ja tulkitessaan niitä, omalla asiallisen kuivalla mutta ajoin piikittelevällä tavallaan. Esimerkiksi Etsivän keskuspoliisin raportit Hellan poliittisesta vaarallisuudesta antavat Tuomiojalle mahdollisuuden herkutella tyylikkäällä lähdekriittisellä osaamisellaan. Etsivä Hemmingin tapauksessa Tuomioja tulkitsee tyylikkäästi raportista salongin ilmapiirin mahdollisen muutoksen, mutta toteaa myös raportin epäloogisuudet. Lainaamalla ilmeisen tarkoituksellisesti raporttia sanasta sanaan Tuomioja antaa ymmärtää, ettei urkkijaraukka vähäisen tietämyksensä lisäksi osannut edes kirjoittaa oikein.

En malta olla kuitenkaan tonkimatta teoksesta muutamia yleisiä kriittisiä huomioita.

Se että kirja on alunperin kirjoitettu englanniksi ja englanninkieliselle yleisölle, on todennäköisesti aikaansaanut aika ajoin kirjassa esiintyvän Suomen historian perusteiden uuvuttavan selittävän tyylin. Mielenkiintoisen lähteiden tulkinnan jälkeen Tuomioja eksyy usein imitoimaan Suomen historian oppikirjaa – tosin jopa osin tehden varovaisempia tulkintoja kuin nykyisissä lukion oppikirjoissa. Jäin kaipaamaan tulkintaa ja analyyttistä tutkijoiden mielipiteiden esilletuontia. Esimerkiksi vuodesta 1918 Tuomioja kirjoittaa kuuden ja puolen sivun verran yleisiä tapahtumia, mutta viittaa vain viitteellisesti luvun alussa emeritusprofessori Anthony Uptonin 1980-luvun alun tutkimuksiin. Vaikka ajatuksena on ollut kirjoittaa yleistajuinen yleisteos, olisi historiallisen tutkimuksen analyyttinen käsittely ollut mahdollista ja tuonut hieman lisämielenkiintoa tekstiin.

Tuomioja tunnustaa jo esipuheessaan, että on tukeutunut ”muiden tekemiin ja julkaisemiin tutkimuksiin, etenkin Murrikin siskosten elämän vähemmän poliittisissa piirteissä” ja lienee toimituksellinen valinta, ettei tutkijoiden nimiä näy itse tekstissä. Tämä kuitenkin estää edelleen tutkimuksen analyyttisen tulkinnan. Esimerkiksi luvussa ”Niskavuoren valtiatar” Tuomioja viittaa usean sivun ajan pelkästään teatterihistorioitsija Pirkko Kosken tutkimuksiin. Kosken nimen näkymättömyys itse tekstissä tuntui jo epäoikeudenmukaiselta.

Tuomiojan kuvaa Wuolijoesta voidaan pitää monessakin mielessä monipuolisena, kuten Pekka Tarkka omassa arvostelussaan ja Raimo Väyrynen Tieto-Finlandia-palkinnon jakotilaisuudessa pitämässään puheessa ovat todenneet. Wuolijoen monipuolisuuden teema toistuu pitkin kirjaa, mutta selkeimmin se näkyy kirjan lopussa Tuomiojan kirjoittaessa hänen siunaustilaisuudestaan:

"Siunaustilaisuus – – kokosi yhteen suomalaisen yhteiskunnan joitakin äärilaitoja, joiden edustajat eivät muulloin osallistuneet samoihin menoihin. Sellainen oli kuitenkin tämän merkittävän naisen jättämä perintö. Häntä saattoivat arvostaa sekä stalinistiset kommunistit, kulttuuriliberaalit että suomalaiset nationalistit riippumatta hänen poliittista linjaansa kohtaan tuntemastaan rakkaudesta tai vihasta."

Vaikka tulkintani perustuu vain pieneen aavistukseen, en aika ajoin lukiessani voinut olla ajattelematta, näkyykö Hella Wuolijoen poliittisen monipuolisuuden korostamisessa kirjoittajan tarve perustella omaa aatteellista valintaansa. Voisiko taustalla olla Tuomiojan halu nähdä myös oma sosialidemokraattinen aatemaailmansa mahdollisimman monipuolisena, monia äärilaitojakin yhteen kokoavana liikkeenä?

Mielenkiintoisen lisän Tuomiojan Wuolijoki-tulkintaan tuo Wuolijoen salonki ja seuraelämä erityisesti Marlebäckissä. Tosin salongeista kirjoittaessaan Tuomioja toistaa muidenkin salonkitutkijoiden hieman puuduttavaa tapaa listata salongissa kävijät niminä tai jopa lukumäärinä (s. 125). Tämä perinne noussee salonginpitäjien omasta tavasta korostaa omaa merkittävyyttään arvokkailla vieraslistoilla, mutta lukijalle nimilistat ilman tarinoita jäävät hieman tylsiksi. Toisaalta jaksan esimerkiksi edelleen naureskella Olavi Paavolaisesta kertovaa anekdoottia, jossa dandy-Paavolainen oli vaatinut kotimatkaksi terveeseen päähänsä sidettä kolarin jälkeen, jossa Wuolijoki oli loukkaantunut vakavasti, mutta Paavolainen vain nimeksi.

Tuomioja tekee myös muutamia äärimmäisen mielenkiintoisia tulkintoja Wuolijoen näytelmistä, joista olisin mielelläni lukenut lisää. Esimerkiksi Tuomioja tulkitsee Wuolijoen näytelmissä näkyvät suhteet nuoremman naisen ja vanhemman valtiomiehen välillä osana Hellan ja Jaan Tõnissonin suhdetta, mutta tyytyy vain luettelemaan ne näytelmät, joissa tällainen teema esiintyy.

En malta olla vertaamatta Tuomiojan teosta Anthony Beevorin vuonna 2004 kirjoittamaan "Olga Tsehovan arvoitukseen", jossa saman tyyppisesti kotimaastaan lähteneen naisen elämää seurataan ja viitataan mahdolliseen vakoojan uraan. Tietyllä tavalla voisi kuvitella näiden kahden alunperin englanninkielisen teoksen tavoittelevan suunnilleen samantyyppistä lukijakuntaa – vaikka Tuomiojan tunnettuus taitaa toistaiseksi olla hieman Beevoria pienempi. Vaikka Tuomioja ei ole omassa teoksessaan sortunut Beevorin kirjan tavoin mässäilemään vakoojatarinoilla ja maailmanhistorian mahtihenkilöiden mahdollisilla suhteilla tutkimushenkilöön, häviää Tuomioja historiallisessa kerronnassa rutkasti Beevorin teokselle. Siinä missä Beevor maalaa maailmanhistoriallista tarinaa, Tuomioja luettelee kuivakasti tapahtumia.

Kokonaisuudessaan on kuitenkin todettava, että "Häivähdys punaista" on tärkeä ja hyvä tutkimus ja pidän arvossa, että historiallisia perusasioita yksittäisiin ihmiskohtaloihin kertaavaa tutkimusta julkaistaan jatkossakin suomen kielellä. Kirjan listaaminen pelkäksi vaalikirjaksi ei tekisi oikeutta teokselle.

On myös nostettava hattua Tuomiojalle siitä, että hän on onnistunut kirjoittamaan asiallisen tutkimuksen kiireellisen ulkoministerin toimen ohella. Vääräleuat saattaisivat tietysti tästäkin todeta, että ex-ulkoministeri Tuomiojaa yrittää esimerkillään puolustella yliopistoissa lisääntyviä hallinnollisia tehtäviä: jos ulkoministeri saa muiden tehtäviensä lomassa yhden tutkimuksen kirjoitettua, kyllä yliopiston henkilökunnan pitäisi alati kasvavien hallinnollisten töidensä lisäksi ehtiä tekemään myös tutkimusta.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *