Toista maailmansotaa käsittelevien teosten tulva näyttää jatkuvan vuodesta toiseen, mutta sitä edeltävien aikakausien suomalaisista konflikteista kiinnostuneille tarjoutuu jo huomattavasti vähemmän luettavaa, niin tutkimuksina kuin popularisaatioinakin. Jälkimmäisiin voi lukea tänä vuonna ilmestyneen emeritusprofessori Jussi T. Lappalaisen teoksen ”Sadan vuoden sotatie. Suomen sotilaat 1617-1721.” Kirja on Lappalaisen yhteenveto hänen monivuotisesta perehtymisestään suurvalta-ajan sotahistoriaan. Esipuheessa tavoitteiksi asetetaan ajan suomalaisen sotilaselämän kuvaus sekä itse sotatapahtumien kronikointi – kuinka tekijä tässä sitten onnistuu?

Ensinnäkin on todettava sotatapahtumien ja suurpoliittisen tilanteenkehityksen kuvauksen vievän enimmän osan teoksen sivumäärästä. Tapahtumia tuona sotaisana vuosisatana riittikin, 1620-luvun Puolan sodasta 1630-40-lukujen Saksan sotaan ja 1650- ja 1670-lukujen sotajaksojen kautta aina vuosien 1700-1721 suureen Pohjan sotaan. Vaikka tekijä sanoo valottaneensa tapahtumia vain kohtuullisessa mitassa, tulevat armeijoiden ”monipolviset sykkyrät” silti kattavasti ja selkeästi esitellyiksi. Kirjassa on kiitettävän runsaasti karttoja sotaretkistä ja muutamista tärkeimmistä taisteluista, hivenen kaavamaisia mutta selkeitä, ja varsinkin niihin sijoitetut numeroidut tekstilaatikot pitävät lukijan jyvällä operaatioiden eri vaiheista. Teksti on jouhevaa luettavaa ja logiikka (tai sen puute) sotapäälliköiden manöövereiden takana tulee lukijalle selväksi. Voikin sanoa ettei kirjasta sotahistorian yleisesityksenä moitteen sijaa löydy.

Sotilaselämän kuvauksessa on pääpaino enemmänkin siinä ketkä ja miten suurvallan teko- ja puolustustalkoisiin joutuivat. Rekrytointijärjestelmän kehitys väenotoista vakinaisen sotamiehen pitoon asti on perusteellisesti käsitelty, samoin kuin väkeen joutuneiden sosiaalinen tausta ja sen alueelliset erot. Jalkaväkeen oli kustakin ruodusta jonkun lähdettävä, halusipa tai ei, mutta hakkapeliittojen pontimena oli 30 taalarin vuosittainen verovapaus jota vastaan sinänsä kallis miehen ja hevosen varustaminen oli useimmissa tapauksissa kannattava investointi – varsinkin kun se suojasi tilaa läänittämiseltä ja toi monia muita oheisetuja ja sosiaalista statusta.

Lappalainen värvää ja laivaa soturinsa merten takaisille rintamille, mutta siihen kuvaus sitten päättyykin, lukuunottamatta mainintaa ongelmista, jotka harvoja henkiinjääneitä veteraaneja kotimaassa sotien vihdoin loputtua kohtasivat. 1600-luvun värikkäästä sotilaselämästä niin varuskuntakaupungeissa, marsseilla kuin taistelukentillä olisi mielellään lukenut enemmänkin. Myytti hakkapeliittojen erityisestä pelottavuudesta kuitenkin romuttuu. Kyseessä lienee paljolti ollut näiden johtajan Torsten Stålhandsken PR-työ englantilaisten ja skotlantilaisten upseereiden parissa, joiden kieltä hän sujuvasti puhui.

Selväksi sen sijaan tulee miten kallis lasku suurvalta-ajasta ihmishenkinä maksettuna lankesi. Taisteluihin ja tauteihin sortui arviolta 110000 suomalaista sotilasta, luku joka jo absoluuttisena ylittää 1900-luvun sodissa ja terrorin uhreina kuolleiden määrän ja joka väkilukuun suhteutettuna merkitsisi samaisen vuosisadan mittakaavassa yli miljoonaa ihmishenkeä!

Miksi suurvalta sitten lopulta romahti? Pikemminkin voisi kysyä miksi se kesti niinkin kauan. Ruotsin resurssit, niin inhimilliset kuin materiaaliset, olivat täysin riittämättömät todelliseksi eurooppalaiseksi suurvallaksi. Lyhyt valtakausi syntyi ja kesti vain onnekkaiden konjunktuurien ansiosta. Suomen osalta Lappalainen korostaa sitä kuinka kohtalokkaaksi osoittautui Stolbovan rauhan (1617) jälkeen muodostunut käsitys siitä että maa olisi Inkerin soiden, Laatokan selänteiden ja Karjalan korpimetsien suojassa. Jo 1650-luvun sotajakso todisti ettei näin ollut, mutta valtakunnan johto ei ottanut opikseen. Politiikan painopiste oli tällöin jo auttamatta siirtynyt Itämeren etelärannalle ja suomalaisten katsottiin voivan vastaisuudessa selvitä omin voimin. Suuressa Pohjan sodassa olikin sitten edessä itärajan täydellinen romahdus Pietari Suuren mobilisoitua tehokkaasti Venäjän valtavat voimavarat.