Michelangelo Naddeon teos "Honfoglalás…the Magyars are back home" on yksi hämäräperäisimmistä teoksista, johon olen tutustunut. Kirja perustuu vanhaan unkarilaiseen kotiinpaluusta kertovaan mytologiaan, honfoglalásiin. Mytologia kertoo unkarilaisten olevan lähtöisin Karpaattien altaasta, jota roomalaiset kutsuivat Pannoniaksi. Sieltä unkarilaiset muuttivat syystä tai toisesta muinoin itään ja palasivat vanhaan kotimaahansa 800-luvun lopulla j.Kr.

Teos on omakustanne ja jatkoa tekijän edelliselle, kirjoitusjärjestelmien kehitystä käsitelleelle työlle. Kirja on omalaatuinen kokoelma epämääräisiä ja huonosti perusteltuja ajatuksia siitä, miten menneisyys on tai miten sen ainakin olisi pitänyt kehittyä.

Honfoglalás tuntuu olevan ajatuksenvirtateos, jossa historia on esitetty kulttuurien, ei kansojen tai “suurmiesten” tuotteena. Sinänsä idea on hyvä. Uutta on, että kulttuuri on täysin irrotettu etnisyydestä, kielestä ja jopa genetiikasta. Toisaalta tämä johtaa kummallisuuksiin, joissa tunnettuja ja tunnistettuja ihmisryhmiä niputetaan melko mielivaltaisesti yhteen. Teos antaakin vaikutelman suuren innostuksen ja julistustarpeen vallassa kasatusta muistiinpanokokoelmasta.

Naddeon esittämät ideat ovat historiantutkimuksen kannalta hyvin mielenkiintoisia. Teoksen merkityksen romahduttaa kuitenkin sen ilmeinen keskeneräisyys ja kyvyttömyys täyttää alkeellisimpiakaan historiantutkimuksen edellytyksiä: Ensinnäkään teoksessa ei ole lainkaan lähdeluetteloa ja toisekseen viitteet ovat hyvin epämääräisiä. Esimerkiksi viitattaessa tiettyihin tutkijoihin ei identifioida mitä heidän työstään on tässä teoksessa käytetty lähteenä. Välillä viitteeksi annetaan vain epämääräisesti internet tai Wikipedia. Yleensäkin Wikipediasta lähteenä on käyty paljon keskustelua erityisesti sen anonyymin kirjoituskunnan tähden.

Teoksen parasta antia historiantutkijalle ovat sen antamat virikkeet ja monet näkökulmat. Esimerkiksi kirjan erilaisia kirjoitusjärjestelmiä esittelevät kuvasivut lähes kehottavat jatkotutkimukseen. Itse en arvosta kuitenkaan Naddeon “kielitieteellisiä” tutkimuksia. Hänellä tuntuvat niin foneemit, foonit kuin grafeemitkin soljuvan iloisessa sekamelskassa. Samoin “etymologinen aineisto” on lähinnä kansanetymologioita sekä vertailuja, joissa ei anneta sijaa kronologialle ja äänteenmuutoksille.

On ilmeistä, ettei Naddeolla ole alkeellisintakaan historiantutkimuksellista koulutusta. Sen sijaan innostusta ja vakaata uskoa on vaikka muille jakaa – ja niitä hän myös jakaa. Kirja siis kannattaa lukea. Ainakin se toimii hyvänä esimerkkinä siitä, millainen teos syntyy ilman minkäänlaisen metodin käyttöä. Kirjan konkreettinen hankinta tosin saattaa olla ongelma. Helpoin keino lienee ottaa yhteyttä suoraan tekijään.