Teoksen kirjoittaja Milla Peltonen on väitellyt tohtoriksi Hannu Salaman romaaneista ja käynyt pitkiä, nauhoitettuja keskusteluja kirjailijan kanssa vuodesta 2008 lähtien. Muuta lähdeaineistoa on myös kosolti: päiväkirjoja, kirjeitä, käsikirjoituksia ja lehdistöaineistoa. Niitä Peltonen ”myllyttää” taidolla, vaikka Salama-arkistomateriaali on vielä järjestämättä.

Hannu Salama täytti 2016 jo 80, mutta tuntuu olevan täydessä vauhdissa kirjailijana edelleenkin. Ärsyttämisen taidon hän on aina osannut viimeistään Juhannustansseista (1964) alkaen. Romaanihan sai aikaan ”salamasodan” eli ”jumalanpilkka”-oikeudenkäynnin. Siitä seurauksena tuli kolme kuukautta ehdollista vankeutta kunnes presidenttimme UKK puhalsi suuressa viisaudessaan pelin poikki ja armahti Hannu Salaman. Eräänlainen motto, ja siis elämäkertakirjan nimi, muotoutui jo vuonna 1968 kun Salama tokaisi haastattelussa:

”Kun se Perkele seisoo paperilla, niin se on paljon pahempi kuin kuultuna”.

Salaman tie kirjailijaksi ei ollut helppo, vaikka hän jo nuorena murrosikäisenä teki päätöksen ammatinvalinnasta. Runoilevaa ja kirjoittelevaa työläisperheen poikaa ei katsottu Tampereen Pispalassa eikä muissakaan vaihtelevissa asuinympäristöissä kovin hyvällä silmällä. Koulukaan ei luistanut enää lukiossa kun elämä muuten meni repaleiseksi. Salama ei haastatteluissa kaunistele jatkuvia muuttoja, äidin monia miessuhteita ja isän jatkuvaa poissaoloa perheestä. Parikymppisenä elämä ja tulevaisuus näyttivät synkältä.

Kuva: Hannu Salama lukee sanomalehdestä runoa järven rannalla. Salama lausuu juhannusrunon. Julkaistu: 20.6.1969. Ohjelmasta: Parast aikaa. Yle kuvanauha, Elävä arkisto.

Mutta Salama oli sinnikäs. Ensimmäisissä julkaistuissa kirjoissaan Se tavallinen tarina (1961) ja Lomapäivä (1962) hän osaa jo hyödyntää läheisiä ihmishahmoja ja ihmissuhteita. Taidokkaiksi, toki fiktiivisiksi ”sukuselvityksiksi” nousevat sitten suurromaanit Minä, Olli ja Orvokki (1967) ja Siinä näkijä, missä tekijä (1972). Ne sinetöivät lopullisen läpimurron. Jälkimmäinen jakoi myös mielipiteet vasemmalla laidalla, sillä SKP:n ”vähemmistö” ei lainkaan hyväksynyt sitä, että Siinä näkijä, missä tekijän vastarintaryhmällä oli sodan aikana myös keskinäisiä riitoja ja rakkaussuhteita.

Pidän yhä noita kahta teosta Juhannustanssien ohella Salaman merkittävimpinä romaaneina. Olen myös henkilökohtaisesti kiitollinen oman lukioaikani äidinkielen opettajalle, Annikki Ryytylle, joka verrattain vanhoillisessa Kannuksen Yhteiskoulussa antoi 1960-luvulla tehtäväksi lukea Salaman tuotantoa ja salli jopa runojen kirjoittamisen ainekirjoitustunneilla!

Milla Peltosen käsittelyssä näkyvät ja tuntuvat Hannu Salaman elämä, teot, luetut kirjat, omat päiväkirjat ja lähiympäristön tarinoiden vaikutus tuotantoon. Ei jää epäselväksi etteikö eletty elämä ja elämänkokemukset näkyisi julkaistujen kirjojen sivuilla. Salama ei varmasti ole paljon kaunistellut omaakaan persoonaansa Peltosen suullisissa haastatteluissa. Silti on aina hyvä muistaa se, että jokainen meistä kirjoittaa tai kertoo lapsuutensa ja nuoruutensa tarinan eri tavoin kolmekymppisenä ja lähes kahdeksankymppisenä. Niin tekee Salamakin ja sillä silmällä Paperilla seisovaa Perkelettä kannattaa lukea.

Ehkä kaikkein parasta antia kirjassa on monipuolisen loistelias analyysi Salaman tuotannosta sekä perusteellinen vastaanoton eli lehdistökritiikin käsittely.