Helenen valon ja varjon tie

Helenen valon ja varjon tie Helsingin yliopiston taidehistorian professorina toimiva Riitta Konttinen on kulkenut ansiokkaasti polkua, jonka varrelta hän on nostanut naistaiteilijoita toisensa jälkeen asemaan, joka heille olisi kuulunut jo kauan sitten. Konttisen tutkimusten myötä lukijat ovat tutustuneet kansallisen itsetuntomme rakentajiin, jotka on sukupuolensa vuoksi jätetty huomiotta. Erityisesti Konttisen Hämeenlinnan taidemuseon kanssa tehty yhteistyö on ollut mielenkiintoista seurattavaa tieteen ja käytännön museotyön kohdatessa. Tällä kertaa Konttinen on tarttunut monumentaaliaiheeseen, Helene Schjerfbeckiin.

Konttinen, Riitta: Oma tie - Helene Schjerfbeckin elämä. Otava, 2004. n. 500 sivua. ISBN 951-1-18767-8.

Helenen valon ja varjon tie

Helsingin yliopiston taidehistorian professorina toimiva Riitta Konttinen on kulkenut ansiokkaasti polkua, jonka varrelta hän on nostanut naistaiteilijoita toisensa jälkeen asemaan, joka heille olisi kuulunut jo kauan sitten. Konttisen tutkimusten myötä lukijat ovat tutustuneet kansallisen itsetuntomme rakentajiin, jotka on sukupuolensa vuoksi jätetty huomiotta. Erityisesti Konttisen Hämeenlinnan taidemuseon kanssa tehty yhteistyö on ollut mielenkiintoista seurattavaa tieteen ja käytännön museotyön kohdatessa. Tällä kertaa Konttinen on tarttunut monumentaaliaiheeseen, Helene Schjerfbeckiin. Schjerfbeck on ollut Ateneumin suurnäyttelyn jälkeen useammankin julkaisun aiheena. Konttinenkin on tutkinut Schjerfbeckiä aiemmin. Tämänkertaisen, neljävuotisen suururakan hän on tehnyt Schjerfbeckin alkuperäiskirjeitä lukemalla. Teosta lukiessa välittyy selkeä vaikutelma, että Konttinen on tehnyt sellaisen elämäkerran, jota olisi itse kaivannut aiemmissa tutkimuksissaan.

Kirjan peruslähtökohtana Konttinen on käynyt läpi n. 2000 Schjerfbeckin kirjoittamaa kirjettä eri arkistoissa. Lukemalla taiteilijaystävyksien kirjeitä ristiin, Konttinen on saanut välitettyä mielenkiintoista ajankuvaa. Materiaalin laajuudesta ja esitystavasta voi päätellä, että Konttinen viihtyy arkistoissa ja kirjastoissa. Ehkä tutkijaa ajaa luontainen uteliaisuus, kun hän ryhtyy tällaiseen suururakkaan. Konttinen on joutunut tekemään materiaalinsa suhteen varmasti myös valintoja. Erityisen tarkkaan tutkija joutuu aina pohtimaan henkilökohtaisen ja julkisen rajankäyntiä. Schjerfbeckin kohdalla näitä asioita täytyy tarkastella vielä huolellisemmin, koska taiteilija itsekin oli varuillaan omien rajojensa kanssa.

Oma tie -teos on hyvin kaunis ulkoasultaan. Kansien kangaspäällinen ja hyvä paperilaatu antavat arvokkaan ulkonäön ja konkreettistakin painavuutta asialle. Värikuvaliitteet kirjan välissä ovat kauniita ja teokset mielenkiintoisesti valittuja, kuitenkin taiteilijan tuotannon kannalta keskeisiä töitä. Kerronnan edistyessä mustavalkokuvitus tukee hyvin tekstiä ja palauttaa lukijan mieleen teosten yksityiskohtia. Kirjassa ei pyritäkään tulkitsemaan teoksia tai etsimään niihin liittyviä merkityksiä. Sen sijaan kirja antaa taustatietoja Schjerfbeckin kiinnostuksen kohteista kulloisenkin teoksen syntyaikoina. Taiteilijan saamia vaikutteita ja ihanteita tuodaan myös esiin. Erityisesti taiteilijan maalaustavan muutosten esittelyn yhteydessä lukija saa lähes huomaamattaan kertausta taidehistoriasta. Schjerfbeckin teosten vastaanoton kommentointi heijastaa ajan kriitikoiden taidekäsitysten muotoutumista. Lukija saa välähdyksiä myös vallitsevista taidevirtauksista ja taidepolitiikasta.

Esipuheessaan Konttinen kertoo kirjan kustantajan toivoneen viitteiden sijoittamista kirjan loppuun lähteiden ja henkilöhakemiston seuraan. Konttisen muutenkin sujuvasta tekstistä tulee näin teknisesti luettavampaa ja visuaalisesti helpomman näköistä. Täytyy kuitenkin ihmetellä, kenelle kustantaja on ajatellut kohdistaa kirjan? Teoksen asiantuntemus ja asian laajuus ovat sen verran erikoistuneita, että epäilen löytyykö rivikansalaisesta puhtia ja kiinnostusta kirjaa lukemaan. Elämäkerroista innostuneet tietysti ovat mielissään. Tähän suuntaan viittaisi myös Konttisen helppolukuinen ja kuvaileva kielenkäyttö. Toisaalta asiantuntijat kaipaavat mahdollisimman helposti silmäiltäviä viitteitä. Nyt niiden visuaalinen näkymättömyys luo romaanintuntuisen yleisvaikutelman. Ensiselauksella vaikutelma tekstin luotettavuudesta kärsii. Kirjan viitteitä on nyt hankala käyttää. Tämä on teoksen suurin heikkous.

Heti kirjan alussa Riitta Konttinen lähtee purkamaan myyttiä Helene Schjerfbeckistä. Hän haluaa kurkistaa taiteilijan pinnan alle ja etsiä sieltä lahjakkaan ihmisen kamppailemassa ajan taiteellisten ja moraalisten koodien puristuksissa. Konttinen pohtii Schjerfbeckin toiminnan ja kirjeiden kautta toistuvasti naisen, taiteilijan ja naistaiteilijan roolien yhteensovittamisen vaikeutta. Tästä kolmiosta löytyy paljon aineksia siihen myyttiseen yksinäisyyteen, joka Schjerfbeckin ympärille on tiukasti kiedottu. Kuitenkin taiteilijasta löytyi tarpeeksi voimaa ponnistella valitsemallaan tiellä, vaikka hän melkoista kritiikkiä saikin. Saman kohtalon jakaneet taiteilijatoverit olivat varmasti korvaamattomana tukena. Schjerfbeckin pitkä ura ja omien sisäisten vaatimusten noudattaminen pitkin matkaa oli kuitenkin ainutlaatuista. Silloin kannattaakin kysellä, mikä saa ihmisen seuraamaan tähteään lannistumatta?

Konttinen kritisoi myös varovasti miehistä taiteen kaanonia. Hän myös oikaisee väärinkäsityksen Axel Gallénin osallisuudesta naturalismin tuomisesta maahamme. Oikeammin kunnia kuuluu Helene Schjerfbeckille ja Helena Westermarckille, jotka maalasivat naturalistisia teoksia jo silloin, kun Gallén oli vasta pikkupoika. Schjerfbeck sijoittuu Suomen historian kannalta mielenkiintoiseen aikaan. Kansallisen itsetunnon heräämis- ja rakennusjaksot ajoittuvat Schjerfbeckin taiteilijanuran aktiivisiin jaksoihin. Maamme on kuitenkin pitäytynyt miehissä valitessaan taiteen valtatielle merkittäviä taiteilijoita. Välittynyt taidekuva on ollut tärkeä ja kantava kansallisen itsetuntomme rakennusmateriaalina, mutta olisivatko arvomme hiukan inhimillisempiä, jos mukaan olisi valittu jokunen naissukupuolen edustajakin?

Konttisen kirjoitus etenee kronologisesti. Taiteilijan uran alkuaikaan sijoittuvat pitkätkin oleskelut ulkomailla vaikuttivat selvästi hänen työskentelyynsä ja näkemysten muotoutumiseen. Euroopan taiteen keskukset heijastuvat Schjerfbeckin taiteessa niin tyyleinä, maisemina, väreinä kuin tunnelminakin. Paikoilla on selkeät representaationsa taiteilijan tuotannossa. Myöhempien elämänvaiheiden myötä taiteilija ottaa aiheensa lähempää kotia mallien ja aiheiden saatavuuden mukaan. Tällöin Schjerfbeck teki sen, mitä naismaalareilta odotettiin ja mitä soveliaaksi katsottiin. Ja lunasti näin hyväksynnän töilleen.

Konttisen Oma tie on nautittava lukuelämys sille, joka on kiinnostunut Schjerfbeckistä ihmisenä ja taiteilijana. Se jättää lukijalle tilaa muodostaa oma kuvansa Helene Schjerfbeckistä tiettyjen historiallisten tosiasioiden ohjailemana. Konttisen eläytyminen aiheeseensa on suurta, mutta faktat pitävät kuvailun aisoissa. Erityiseksi ansioksi Konttiselle on luettava se valtava työmäärä, jonka hän on uhrannut pitäytyessään alkuperäislähteissä ja lisäillessään oman asiantuntemuksensa tekstin lomaan luontevasti. Lukukokemuksesta jää hyvä mieli, vaikka se herättääkin monenlaisia vakavampiakin ajatuksia elämän vaakakuppien heilumisesta.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *