Helsinki kahviloissa ja kahviloiden ikkunoiden takana

Teos Kahvintuoksuinen Helsinki. Historiaa ja tarinoita kahviloista kertoo nimensä mukaisesti helsinkiläisistä kahviloista. Kirja esittelee joukon klassikkoaseman saavuttaneita kahviloita, uudempia tulokkaita sekä muutaman jo toimintansa lopettaneen kahvilan. Kirjan ansioita ovat sen kaunis ulkonäkö ja kuvitus sekä helppo luettavuus. Tähän kirjaan tarttuvat varmasti mielellään kahviloiden ja paikallishistorian ystävät. Kirja on herkullisen kaunis kahvipöytäkirja selailtavaksi. Historiantutkijalle anti varsinaisesta kahviloiden historiasta jää kuitenkin vähäiseksi, vaikkakin kiinnostavia anekdootteja kirja tarjoaa useita.

Tikka, Katja; Lappalainen, Leea; Järvinen, Anu: Kahvintuoksuinen Helsinki. Historiaa ja tarinoita kahviloista. Minerva Kustannus Oy, 2013. 154 sivua. ISBN 978-952-492-798-7.

Kahvintuoksuinen Helsinki on kolmen tekijän yhteistuotos. Takakannessa Katja Tikka esitellään historioitsijana ja kaupunkielämän tarkkailijana. Leea Lappalainen on sekä kielitieteilijä että auktorisoitu Helsinki-opas. Anu Järvinen on taidehistorioitsija, jonka ottamia on suurin osa kirjan kuvista. Loput kuvat ovat arkistoaineistoa. Koska kuvat ovat niin kauniita ja keskeisiä kirjassa, Järvisen ansioita olisi voinut jopa korostaa erittelemällä, mitkä kuvista ovat hänen ottamiaan. Kaikkiaan kirjasta välittyy kirjoittajien ammattitaito ja aito kiinnostus aiheeseen.

Kirjan johdanto alkaa kahvin saapumisesta Suomeen 1700-luvun alussa ja uuden nautintoaineen saamasta vastaanotosta. Johdanto kertoo kahvin herättämistä tunteista, aina epäluulosta suoranaiseen intohimoon, kahvikiellosta ja kahvilakulttuurin kehityksestä Suomessa. Kirjaan valitut kahvilat on jäsennelty neljän otsikon alle: Empire-Helsingin helmiä, Meren ja luonnon äärellä, Kantakaupungin katuvilinässä, Ratikkamatkan varrella.  Kuten tekijät johdannossa kertovat, Helsingissä on paljon tutustumisenarvoisia kahviloita, joista tämä kirja esittelee muutaman. Lukija jää kuitenkin kaipaamaan perusteluita tekijöiden valinnoille. Miksi juuri nämä kahvilat on valittu kirjaan? Miksi mukana on jo toimintansa lopettanut English Tea Room, mutta ei sellaisia pitkäikäisiä ja helsinkiläisten rakastamia kahviloita, kuten esimerkiksi Café Esplanad, Strindberg, Café Succès, Tamminiementien kahvila, Villa Angelica tai Café Tin Tin Tango? Johdannon mukaan ”jokaista kirjaan valittua kahvilaa ja sen takana olevaa tarinaa yhdistää kahvintuoksu, joka vuosisadasta toiseen on kiehtonut ihmisiä ympäri maailmaa”. Lauseen voisi ymmärtää mainostekstissä tai matkailuesitteessä, mutta tietokirjassa lause kuulostaa turhankin maalailevalta. On selvää, että kahviloiden määrä Helsingissä pakottaa tekemään rajauksia, mistä syystä tekijöiden tekemistä valinnoista ja kunkin kirjoittajan subjektiivisista mieltymyksistä olisi mielellään lukenut edes lyhyesti.

Empire-Helsingin helmiä

Kirjan ”empire-Helsingin helmiä” tarkastelevan osan aloittaa Kappelin esittely. Ensimmäinen pieni, puinen koju rakennettiin jo vuonna 1837 Esplanadille. Ensimmäinen maistraatin luvalla toiminut kahvilayrittäjä paikalla oli sokerileipuri Johan Daniel Jerngren, joka myi paviljongistaan kaupunkilaisille makeisia ja limonadia vuosina 1842–1865. Varsinainen Kappelin rakennus avattiin yleisölle kesäkuussa 1867.

image

Kuva: Kappeli

Kappelin esittelyssä tuntuu erityisesti yhdistyvän kirjoittajien erilaiset asiantuntijuusalueet.  Luku kertoo kulttuurihistorioivasti Kappelissa viihtyneistä taiteilijoista, viihdetarjonnasta ja tuotteista sekä varsin yksityiskohtaisesti ravintolarakennuksen arkkitehtuurista. Kappelin taidetta tarkastellaan omassa luvussaan ansaitusti. Ravintola-alan sukupuolihistoriasta kertoo tarina 1920-luvulla palvelukseen otetuista ensimmäisistä naistarjoilijoista. Siihen asti henkilökunta oli ollut miespuolista. Nopeasta murroksesta kertoo se, että vuonna 1933 ruokailevasta henkilökunnasta otetussa valokuvassa suurin osa henkilökunnasta oli jo naisia.

Café Engelin esittely tässä luvussa on perusteltua kahvilan sijainnin vuoksi. Ikkunoiden takana avautuva arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema Helsingin empire-keskusta on kuin osa kahvilaa. Kahvilan Berliinistä ja Wienistä ottamat vaikutteet, kuten pöytiintarjoilu, hyvä asiakaspalvelu, tuotteet ja monipuolinen asiakaskunta, ovat kytkeneet helsinkiläisen kahvilakulttuurin kehitystä eurooppalaiseen.

Café Jugendin mukaanotto kirjaan sen sijaan herättää kysymyksiä. Jugendsali on tilana upea, ja kirjakin keskittyy pitkälti tilan historialliseen tarkasteluun. Kahvilana sali on kuitenkin toiminut vain muutaman vuoden, eikä se tunnu vielä löytäneen paikkaansa helsinkiläisten sydämissä. Keskeisen sijainnin vuoksi Pohjoisesplanadilla turistit näyttäisivät ainakin vielä muodostavan säännöllisemmän asiakaskunnan. Kiinnostavaa olisi ollut lukea esimerkiksi yrittäjän ajatuksia siitä, miten ranskalais-venäläisen kahvilakulttuurin Turkuun 1920-luvun lopulla tuonut Aschan on vastaanotettu Helsingissä.

Kevyttä maalailua

Hakasalmen Huvilan kahvila esitellään kaupungin ainoana gluteenittomana kahvilana. Tuotteiden tarkka esittely muistuttaa kirjan hienoisesta heikkoudesta, matkailumainokselta tai kevyeltä blogikirjoitukselta kuulostavasta tyylistä, johon tekstissä ajoittain sorrutaan. Yksityiskohtaisten rakennusten arkkitehtuuria käsittelevien osioiden ja kahviloiden historiaa käsittelevien lukujen keskellä seuraavanlaiset lauseet latistavat kirjan yleisilmettä: ”Lounasaikaan kahvilassa on tasainen puheen sorina tuntemattomienkin istuessa yhteisen ruokapöydän ääressä nauttien keitto- tai salaattilounasta.” Kahvilassa toisin sanoen tarjoillaan lounaaksi keittoa ja salaattia. Se, että lounaan voi päättää ”aivan tavallisella tuoreella kahvilla”, on myös katsottu mainitsemisen arvoiseksi.

Meren ja luonnon äärellä -luku kuvaa hyvin Helsingin maantieteellistä sijaintia meren äärellä. Kirjaan valitut kahvilat sijaitsevat eri puolilla Helsinkiä saarilla ja rannoilla: kahvila Piper Suomenlinnassa, kahvila Pukki ja Saarenvartijan tupa Korkeasaaressa, Pihlajasaaressa kahvila-ravintola entinen Villa Hällebo, Cafe Mutteri Lauttasaaressa, Sinisen huvilan kahvila Töölönlahdella, Cafe Regatta Töölössä ja Cafe Ursula Kaivopuiston rannassa sekä Cafe Piritta Tokoinrannassa.  Luku ilmentää ehkä parhaiten Helsingin merenrantakaupungin luonnetta ja kahviloiden merkitystä kaupunkilaisten tapaamispaikkoina 1800-luvulta lähtien.

Kirjan luku Kantakaupungin vilinässä on hajanaisempi, mutta yhdistävänä tekijänä tässäkin luvussa esitellyille kahviloille on sijainti. Luvussa tarkastellaan oikeutetusti Café Ekbergiä. Ekbergin perustaja Fredrik Edvard Ekberg (1825–1891) oli suomalaisen leivoskulttuurin edelläkävijä. Ekbergin leivosten esittely on tarkoituksenmukaista ja kertoo helsinkiläisestä kahvilakulttuurista. Uudempien kahviloiden osalta tuotevalikoiman luettelointi kirjassa ei aina tunnu kovin perustellulta, etenkin kun tietää ravintolakonseptien nopean kierron ja tuotteiden nopean vaihtuvuuden nykyaikana. Osiossa esitellään Stockmann-tavaratalon kahviloita, Lasipalatsin kahvila, Akateemisen kirjakaupan toisessa kerroksessa sijaitseva Café Aalto, Helsingin yliopiston päärakennuksen kahvila sekä jo toimintansa lopettaneet English Tea-Room ja Nissenin kahvilaketju. Pohdin, olisiko näille toimintansa lopettaneille, mutta helsinkiläisten kahviloiden historiassa merkityksellisille paikoille voinut varata jopa oman lukunsa. Näin ne erottuisivat selkeämmin vielä toimivista kahviloista.  

image

image

Kuvat: Fazerin kahvila (Fazer)

Klassikkokahvila Fazerin kahvilaa Kluuvikadulla tarkastellaan luvussa Ratikkamatkan varrella. ”Fasua” käsittelevässä luvussa on myös pari vanhempaa kuvaa 1920- ja 1930-luvuilta. Tässäkin osiossa kahviloita on haluttu lähestyä sinänsä hauskasti sijainnin näkökulmasta. Nelosen ratikan päätepysäkillä sijaitsee Café Torpanranta. Torikahviloista eniten tilaa kirjassa saa Anja Snellmanin kahvila Kauppatorilla. Hakaniemen hallissa kahvittelevan voi olla hauska tietää, että presidentti Tarja Halosen nimikkopöydästä ei tarvitse siirtyä, vaikka kulmille takaisin muuttanut presidentti sattuisikin samaan aikaan kahville. Kallion lukuisista kahviloista kirjassa esitellään viehättävä Villipuutarha lukuisien kuvien kera sekä katoavaa kivijalkakahvilaa edustava Avikaisen leipomo-kahvila Franzeninkujalla. Helsingin uusista kahviloista mukana on Kaisa-talossa sijaitseva Gaudeamus Kirja & Kahvi. Kahvilan kuvauksessa rakennuksen arkkitehtuuri ja kahvilan sisustus saavat päähuomion. Uudesta kahvilasta ei vielä ole montaa tarinaa kerrottavaksi.

Helsingin lukuisissa kahviloissa on jokaisella lukijalla varmasti omat suosikkinsa, jotka eivät ole kirjaan mahtuneet. Itse jäin kaipaamaan erityisesti erinomaisesta kahvista ja baristoistaan tunnettua Kahvila Sävyä Aleksis Kivenkadulla, Kivinokassa sijaitsevaa Maijan taidekahvilaa ja perinteistä Kampelaa Vuosaaressa Aurinkolahden perukoilla, joista kaksi jälkimmäistä olisivat sopineet erinomaisesti meren äärellä olevien kahviloiden joukkoon.

Kirjan lähteinä on käytetty muun muassa haastatteluita, vaikka informantteihin ei tekstissä valitettavasti suoraan viitatakaan. Historiantutkija kaipaisi muutenkin lisää viittauksia käytettyihin lähteisiin, vaikka yleistajuisessa tietokirjassa tämä on toki ymmärrettävää. Kirjan lopusta löytyvä kirjallisuusluettelo ohjaa tarkempia lähdetietoja kaipaavaa eteenpäin. Kaunis kirja on kaikkiaan tervetullut lisä helsinkiläiseen kahvila- ja ravintolahistoriaan jopa näin yleistajuisena tietokirjana. Kirjan heikkous on tekstin epätasaisuus. Kirjassa on tarkkoja yksityiskohtaisia kuvauksia kahviloista rakennuksina, mutta tarinoita kahviloiden historiasta olisi kaivannut lisääkin. Näihin lähteinä olisi voinut käyttää muistelmia, kaunokirjallisuutta ja elokuvia. Kirjan toimitusvaiheessa olisi voinut vielä tarkemmin miettiä nykyhetken tietojen historiallistamista, latteiden mainoslauseiden poistamista ja kirjan luettavuutta myös tulevina vuosina. Heikkouksistaan huolimatta kirja sopii kahviloiden ystävän selailtavaksi hyvän kahvin kanssa kotona tai etenkin kahvilassa.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *