Aini Linjakumpu toimii politiikkatieteiden yliopistonlehtorina Lapin yliopistossa, ja on keskittynyt viime vuosina uskonnollisten yhteisöjen tutkimukseen. Hengellinen työ – työn politiikka kristillisissä liikkeissä on neljäs ja viimeinen osa Linjakummun tutkimuskokonaisuutta, jossa hän on tarkastellut uskonnollisia yhteisöjä mm. vallankäytön ja yhteisöllisyyden näkökulmista.

Aiemmat kolme tutkimusta ovat koskeneet hengellistä väkivaltaa, sekä vanhoillislestadiolaisuuden taloudellisia verkostoja ja hoitokokouksia.

Linjakumpu on tutkinut aiemmin myös islamia politiikan- ja yhteiskuntatutkimuksen näkökulmasta.

Hengellinen työ – työn politiikka kristillisissä liikkeissä käsittelee kolmea kristillisperäistä yhteisöä: Jehovan todistajia, vanhoillislestadiolaisia sekä Old Order -amisseja. Kaikilla näillä yhteisöillä työ ja hengellisyys kietoutuvat jollain tapaa yhteen, ja näitä tapoja Linjakumpu käsittelee kattavasti ja monipuolisesti teoksessaan. Aineistonaan Linjakumpu käyttää yhteisöjen omia julkaisuja: Jehovan todistajien Vartiotorni -lehteä, vanhoillislestadiolaisen Suomen Rauhanyhdistyksen julkaisemaa Päivämies -sanomalehteä, sekä Old Order -amissien Family Life -nimistä julkaisua.

Teoksen alussa Linjakumpu esittelee työn teologiaa kristinuskossa yleisemmin, esimerkiksi sitä, mitä Raamattu sanoo työnteosta, ja miten reformaatio on vaikuttanut valtavirtakristillisyyden käsityksiin työstä ja hengellisyydestä. Sitten hän tutustuttaa lukijan hallinnan käsitteeseen ja siihen, miten työ ja hallinta kietoutuvat yhteen. Teoksen varsinaisen analyysiosuuden muodostavat seuraavat luvut, joissa käsitellään erikseen Jehovan todistajia, vanhoillislestadiolaisia, sekä Old Order -amisseja, ja näiden yhteisöjen työlle antamia merkityksiä.

Työ hallinnan välineenä

Linjakumpu käyttää teoreettisena viitekehyksenään hallinnan käsitettä, jonka hän kertoo juontuvan Michel Foucaultin ajatuksista hallinnasta epäsuorempana vallankäytön muotona, joka pyrkii toiminnan ohjaamiseen. Hänen pääasiallinen keskustelukumppaninsa teoksessa on kuitenkin Peter Millerin ja Nikolas Rosen teos Miten meitä hallitaan? (2010). Millerin ja Rosen hallinnan käsitteessä korostuu se, miten hallinnan kohteet luovat hallintaa itse. Tällainen valta ei ole alistavaa, vaan perustuu hallittavien omaan toimintakykyyn ja itsesäätelyyn.

Linjakumpu katsoo siis teoksessaan hengellistä työtä hallinnan näkökulmasta. Hän tarkastelee jokaisen yhteisön kohdalla odotuksia ja normeja hengelliselle, eli uskonnollisen yhteisön toimintaan liittyvälle työlle, sekä yhteisön suhtautumista palkkatyön tekemiseen. Näiden työlle annettujen merkitysten Linjakumpu näkee rakentavan hallintaa yhteisöissä. Hallinnan tarkoituksena voi olla esimerkiksi yhteisön jatkuvuuden takaaminen tai jäsenten henkilökohtaisen uskonelämän ylläpito. Keskittymällä työhön yhtenä elämän osa-alueena Linjakumpu onnistuu hyvin havainnollistamaan uskonnollisten yhteisöjen toimintaa ja siihen kietoutuvaa vallankäyttöä.

Yhteisöjen suhtautuminen palkkatyöhön

Teoksessa käsiteltyjen yhteisöjen suhtautuminen palkkatyöhön vaihtelee jonkin verran. Esimerkiksi amissit näkevät palkkatyön suorana uhkana yhteisön olemassaololle, kun taas vanhoillislestadiolaisille palkkatyökin voi olla Jumalan työtä.

Jehovan todistajat opettavat pitämään tiettyä etäisyyttä yhteisön ulkopuoliseen maailmaan, ja esimerkiksi ystävyyssuhteiden solmimista ulkopuolisiin ei suositella. Linjakummun aineisto kertoo, että Jehovan todistajat näkevät palkkatyön tekemisen usein välttämättömänä toimeentulon kannalta, mutta sen ei tulisi viedä liikaa resursseja hengelliseltä elämältä ja yhteisön toimintaan osallistumiselta. Kouluttautumista, uralla etenemistä tai rikastumista ei nähdä tavoiteltavina asioina, vaan työn tarkoituksena on ainoastaan turvata elanto. Työpaikoilla Jehovan todistajat ovat tekemisissä yhteisön ulkopuolisten henkilöiden kannalta, mikä nähdään potentiaalisena uhkana.

Vanhoillislestadiolaiset suhtautuvat palkkatyöhön positiivisemmin, ja jäsentävät sitä Linjakummun aineistossa muun muassa kutsumuksen ja lahjan käsitteiden kautta. Työ, myös palkkatyö, nähdään Jumalan antamana tehtävänä, ja jokaisella on omat kutsumuksensa ja lahjansa, jotka auttavat työn tekemisessä. Kaikki ammatit eivät ole kuitenkaan vanhoillislestadiolaisille sopivia, vaan yhteisön moraalisäännöt rajaavat ammatinvalintaa. Työ ei saa myöskään viedä liikaa aikaa perhe-elämältä tai liikkeen sisällä tehtävältä hengelliseltä työltä.

Amisseilla taas palkkatyön tekeminen on harvinaista, sillä ilman sähköä ja muuta nykyteknologiaa elävät amissit saavat toimeentulonsa yhä pääasiassa maanviljelystyöstä. Palkkatyö yhteisön ulkopuolella on kuitenkin yleistynyt hieman, ja miehet saattavat työskennellä vaikkapa puuseppinä ja naiset opettajina. Yleisesti ottaen kuitenkin palkkatyö, jota tehdään yhteisön ulkopuolella, nähdään uhaksi amissien elämäntavalle, hengellisyydelle, sekä perheen yhtenäisyydelle.

Hengellisen työn muodot ja merkitykset

Jehovan todistajilla keskeinen hengellisen työn muoto on julistustyö, erityisesti ovelta-ovelle työ, jota jokaisen yhteisön jäsenen odotetaan tekevän. Jehovan todistajat kutsuvatkin jäseniään yleisesti ”julistajiksi”. Julistamistyölle täyspäiväisesti omistautuneita jäseniä kutsutaan tienraivaajiksi. Vaikka palkkatyön kohdalla uralla etenemistä ei katsota hyvällä, voi hengellisellä uralla edetä hierarkkisesti ylöspäin. Julistustyötä voi tehdä oman seurakunnan alueen lisäksi myös ulkomailla, ja nämä lähetystyöntekijät ovat erityisen suuressa arvossa yhteisössä. Julistustyöstä pidetään tarkkaa kirjaa, ja passiivisuus sen saralla nähdään ongelmallisena sekä sosiaalisesta että hengellisestä näkökulmasta.

Vanhoillislestadiolaiset kutsuvat yhteisön sisällä tehtävää työtä valtakunnan työksi. Valtakunnan työ on talkootyötä yhteisön toiminnan ylläpitämiseksi, ja pitää sisällään tapahtumien järjestämiseen liittyvää työtä, uusien toimitilojen rakentamista tai esimerkiksi Raamattuluokan opettamista. Valtakunnan työlle annetaan suuri arvo sekä hengellisessä, että sosiaalisessa mielessä. Linjakummun aineistossa pyritään korostamaan sitä hyvää, mitä hengellinen työ tuottaa tekijälleen, ei pelkästään yhteisölle, vaikka onkin selvää, että vanhoillislestadiolainen yhteisö on riippuvainen jäsentensä tekemästä vapaaehtoistyöstä.

Amisseille hengellistä työtä teoksessa edustaa maanviljelystyö ja sille annettavat hengelliset merkitykset. He näkevät maanviljelyksen kautta toteuttavansa ”Jumalan kokonaissuunnitelmaa”. Varsinaisia jumalanpalveluksia on harvoin, ja hengellisyyttä toteutetaankin ennemmin fyysisen työn kautta. Työn tekemättömyys taas näyttäytyy Linjakummun aineistossa hengellisesti vaarallisena: joutilaisuus liitetään paholaiseen, maanviljelys taas vie lähemmäs Jumalaa. Linjakumpu korostaa myös maanviljelyksen merkitystä yhteisöllisyyden tuottamisessa ja ylipäätään yhteisön jatkuvuudessa. Amissit ovat maata viljellessään riippuvaisia yhteisön tuesta, ja yhteisöä ei olisi olemassa, ainakaan samassa muodossa, ilman maanviljelyä.

Kattava kuvaus työhön liittyvistä opeista, mutta kokemuksellisuus uupuu

Teokseen ensi kertaa törmätessäni en pelkän nimen perusteella kiinnostunut siitä välittömästi. ”Työn politiikka” kuulosti äkkiseltään melko kuivalta aiheelta, mutta tarkemmin teoksen sisältöön tutustuessani kiinnostukseni kuitenkin heräsi, sillä siinä käsitellyt kolme liikettä olivat sellaisia, joista halusin tietää lisää. Työ nähdään teoksessa yhtenä elämän osa-alueena, jota yhteisö pyrkii hallitsemaan. Teos havainnollistaa myös hyvin jännitteitä hengellisen työn ja palkkatyön välillä. Käsitellyistä yhteisöistä amissit olivat itselleni kaikkein tuntemattomin, ja oli mielenkiintoista tietää, miten paljon hengellistä merkitystä maanviljelystyöhön liittyy.

Teosta ei voi pitää kovin yleistajuisena johdatuksena hengellisen työn maailmaan, sillä sen kieli on yleisesti ottaen akateemista, eikä käytettyjä termejä aina selitetä auki. Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten hoitokokoukset mainitaan useaan otteeseen, mutta kirjoittaja ei avaa käsitettä lukijalle, vaan se vaatii pohjatietoa vanhoillislestadiolaisista. Uskonnollisen yhteisön opin ja historian täydellinen tiivistäminen pariin kappaleeseen on vaikea tehtävä, mutta yleisesti ottaen Linjakumpu onnistuu hyvin tutustuttamaan lukijan jokaisen yhteisön kohdalla sen maailmaan ja oppeihin.

Aineistona käytetään yhteisöjen omia julkaisuja, mikä antaa hyvin tietoa siitä, mikä on yhteisön virallinen kanta työstä ja sen merkityksistä. Aineisto kertoo normeista ja ideaaleista, mutta jättää vielä pimentoon yhteisössä elävien rivijäsenten kokemukset ja merkityksenannot työhön liittyen. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä uutta esimerkiksi haastatteluaineisto toisi työn ja hengellisyyden välisten suhteiden analyysiin.