Hertta Kuusisen rakkaus ja tragedia

Heidi Köngäs valottaa Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon (1897–1961) henkilökohtaisia puolia fiktiivisessä Hertta -romaanissa, jossa hän keskittyy Kuusisen yksityiselämään pääosin ennen vuotta 1945. Köngäs on ottanut asioista selvää. Ihan kaikki historialliset faktat eivät silti täsmää – mutta onko sillä väliä?  

Köngäs, Heidi: Hertta. Otava, 2015. 285 sivua. ISBN 978-951-1-28991-3.

Hertta Kuusinen (1904–1974) on ollut epäilemättä Suomen historian vaikutusvaltaisimpia naisia politiikassa. Sodan jälkeen hän nousi vasemmistopuolue SKDL:n edustajana aivan politiikan eliittiin. Hänen isänsä, Otto Wille Kuusisen (1881–1964) varjo roikkui silti aina hänen yllään, mutta harva suomalainen tietää Hertan Kuusisen yksityiselämästä.

image

Kuva: Otto  Wille Kuusinen ja Hertta Moskovassa 1940-luvulla. Kuvalähde: Hertta Kuusinen 1904-1974. Pirkko Kotilan ja Sanna Tarnasen suunnittelema näyttely. Kansan Arkisto, Otto Wille ja Hertta Kuusisen Säätiö, 2004.

Tragedioita riitti siinä missä Otto-isälläkin: vankiloita, avioliittoja ja rakkaustarinoita. Suhde Venäjälle jääneeseen Juri-poikaan saattoi silti olla kaikista koskettavin tragedia. Pojan kuolema leirillä 1942 mursi Hertan kun tieto siitä tuli Suomeen, juuri hänen poliittisen uran huippuhetkellä 1945.

Jurin isä oli maailmanvallankumouksellinen Tuure Lehen (1893-1976, Hertan ensirakkaus Moskovassa. Hän, kuten ei isäkään, tehnyt yhtään mitään läheistensä, edes lastensa, pelastamiseksi Stalinin vainoilta. Voiko sellaisia ihmisiä arvostaa, rakastaa, kunnioittaa? Hertta Kuusinen taisi silti arvostaa elämänsä loppuun isäänsä. PUOLUE oli hänelle kaikki kaikessa, jopa silloin kun Stalin-mielistelijä-nöyristelijä Aimo Aaltonen (1906-1987) hääräili ja siivosi Ville Pessin (1902-1983) kera täitä punalipusta – so. ilmiantoi tovereitaan Moskovaan.

image

Kuva: Hertta, poika Yrjö (Jurkka, Jura) (1924-1942) ja Tuure Lehén (puoliso 1923-1933) Moskovassa 1920-luvulla. Kuvalähde: Hertta Kuusinen 1904-1974. Pirkko Kotilan ja Sanna Tarnasen suunnittelema näyttely. Kansan Arkisto, Otto Wille ja Hertta Kuusisen Säätiö, 2004.

Teoksen kolmas kertoja on Supon etsivä Esko Riekki (1891–1973). Keskiössä ovat silti Hertta Kuusisen yksityiselämän valo- ja varjopuolet, varsinkin suhde poikaan sekä kiisteltyyn Yrjö Leinoon. Köngäs on loistava kertoja ja esimerkiksi Hertan elämään liittyvien rakkauksien, kolmiodraamojen osaava tulkitsija.

Lähteille Köngäs ei ole aina uskollinen, mutta sitäkin paremmin mielikuvitusta käyttävä kirjailija. Hertta on Köngäksen parhaita romaaneja! Se on fiktiivinen tarina, jossa on historiallisten tosiasioiden kustannuksella otettu suuria vapauksia. Se ei tee romaanille pahaa, mutta pitää muistaa, että romaani on silti mielikuvituksen innoittama.

Tapaus Yrjö Leino

Puutun tässä vain yhteen seikkaan, jossa historialliset faktat eivät tue kaikkea niitä juonen käänteitä, joita Köngäs esittää. Esimerkiksi Hertan rakastettu Yrjö Leino on yhä arvoitus ja tarkemmankin tutkimuksen kohde. Ministeriksi kohonnut ja sitten pahasti alkoholisoitunut Leino on romaanissa huikenteleva naistenmies, mutta myös ilmiantaja ja petturi. Hän riutuu rahapulassa ja monen naisen loukussa ja tilaisuuden hoksannut suojelupoliisin Esko Riekki lahjoo häntä setelinipuin. Supon arkistoja tutkinut historioitsija Kimmo Rentola silti kiistää, että Leino olisi ollut ilmiantaja, joka olisi myynyt rahasta tietoja kommunistiystävistään. Tästä ei löydy todisteita suojelupoliisista eikä myöskään kukaan aikalainen ole väitettä esittänyt myöhemminkään.

Tämä ei alenna Heidi Köngäksen romaanin vetovoimaa; se on hänen parhaitaan. Toki kolmannen kertojan eli Supon Riekin osuus tuntuu välillä päälle liimatulta. Se enemmänkin toistaa kuin valottaa taustahistoriaa. Naisen näkökulma on keskeinen, siis Hertan. Aina ei tunnu edes, että Leino olisi oikeasti äänessä.

Leinon roiston rooli on tietenkin mannaa. Se pistää lukijan miettimään kaksoiselämää, vähän kuin Anais Ninin pienoisromaanissa Vakoilija rakkauden talossa. Petturuutta ja valheita riittää, rakkauden moninaisia särmiä. Kuinka naivi hurmaantunut järkevä poliitikkonainen Hertta Kuusinen kirjassa onkaan rakastuessaan, himotessaan miestä, vietettyään selibaatissa ja vankilassa vuosikausia. Entä sitten valta? Se turmelee aina, kaikki vallankumouksellisetkin.

Voi olettaa, että Hertta-kirja voisi saada jatkoakin. Se päättyy suunnilleen vuoteen 1945. Hertan ja Yrjön ero on käsillä, mutta Hertan uudet miessuhteet jo oraalla. Hertta Kuusinen oli emansipoitunut uuden ajan nainen, joka oli imenyt feministiset ajatuksensa itseltään Aleksandra Kollontailta. Vesilasi-teorian hän osasi ulkoa ja yritti selittää sitä Yrjö Leinollekin. Turhaan! Mutta: kirjassa ei edes vihjata Olavi Paavolaiseen, josta tulee kuitenkin aivan lähivuosina Hertan märkien unien uusi kohde. Näin elämä meitä heittelee. Ja rakkaus.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *