Suomenruotsalaisen kirjallisuudenseuran vuosikirja numero 75 tarjoaa lukijalle yhdeksän eri aiheista laadittua artikkelia sekä seuran vuosikertomuksen 1999 lyhennettynä. Vain yksi artikkeleista käsittelee kirjallisuutta, toinen estetiikka, muut ammentavat aiheensa historian alalta. Artikkelit eivät muodosta mitään temaattista kokonaisuutta, mutta paria lukuun ottamatta niiden aiheet sijoittuvat viime vuosisadan ensimmäiselle puoliskolle ja siten avaavat erilaisia näkymiä tuohon turbulenttiin aikakauteen.

Mutta ennen historiallisia aiheita luodaan katsaus nykypäivään. Seuran vuosikokouksessa pitämässään juhlapuheessa "Finland, Sverige och Europeiska Unionen" Olof Ruin tarkastelee Suomen ja Ruotsin asemaa ja sen muotoutumista Euroopan unionissa. Suomelle EU:hun liittyminen on hänen mielestään osoittautunut eduksi, sillä entisen suurvallan varjosta vapautuneena se on saavuttanut laajemmat näköalat ja toimintamahdollisuudet kansainvälisissä suhteissaan kuin Ruotsi, jonka aikaisempi toiminta globaalilla tasolla Euroopan yhteisöön liittymisen myötä on kutistunut.

Antologian kiinnostavinta antia on Lars-Folke Landgrénin artikkeli "Herr Hitler är en förolämpning". Siinä hän tarkastelee pohjoismaisen lehdistön suhtautumista – uutisointia ja pääkirjoittelua – natsismiin Hitlerin valtaannoususta 30.1.1933 seuraavien valtiopäivävaalien jälkitunnelmiin saman vuoden maaliskuun lopulle saakka. Kiinnostava ja perusteellinen artikkeli on esitutkimus käynnissä olevaan laajempaan pohjoismaisen päivälehdistön natsiuutisointia koskevaan tutkimukseen. Aivan täsmällistä kuvaa lehdistöllä ei tuon aikaisista tapahtumista Saksanmaalla ollut, mutta tämä lehdistökatsaus osoittaa selkeästi kuinka lyhyt matka natsien valtaannoususta keskitysleireille oli – ne perustettiin ja organisoitiin välittömästi vaalivoiton jälkeen.

Leif Friberg kirjoittaa runoilija Gunnar Björlingin eettisistä ja poliittisista näkemyksistä, jotka kehittyivät anarkismin, sosialidemokratian ja tsaarinvastaisuuden perustalta esikuvinaan Kropotkin, Tolstoi, Ibsen ja Strindberg ja artikuloituvat laajana yleisinhimillisyytenä Saksan valtiopäivätalon poltosta syytetyn van der Lubben runollisessa muotokuvassa.

Yrjö Hirnin autoteliseen, psykologian perustalta ponnistavaan estetiikkaan paneutuu Jan-Ivar Lindén varsin valaisevassa esityksessään. Taiteen kvaliteetit – muoto, sisältö – tuottavat vastaanottajalleen esteettisen elämyksen, joka on vailla tiedollista tai praktista intressiä. Tämä pyyteetön kokemus tulkitsee tai ottaa haltuun kohteen ilman moraalista tai kognitiivista skeemaa, mutta pyyteettömyys (intresselöshet) ei tässä ole samaa kuin puhdas intressittömyys (purt ointresse). Hirnin mielestä pyyteetön estetiikka on sellaista, joka herättää ajatuksia ja intohimoja olematta käytännöllistä ja on ymmärtävää olematta intellektuaalista – se avaa silmät maailmalle, johtaa platonilaiseen kontemplaatioon ja ihmettelyyn.

Taiteen itsetarkoituksellisuus, autotelisuus, on paradoksaalinen käsite, jonka eri puolia Hirn esteettisessä teoriassaan näyttä sovittelevan. Jos oletetaan että "taiteella taiteen vuoksi" ainoa tehtävä on tuottaa esteettinen kokemus, esteettistä mielihyvää, niin eikö jo tuo tehtävä anna sille instrumentaalista merkitystä ja jos se avaa silmät maailmalle ja siinä olemiselle, johtaa maailman esteettinen haltuunotto ja kontemplaatioon, kuten Hirn vaatii, niin eivätkö nuo silmät pian havaitse maailman eettisen puolen jolloin kontemplaatio suuntautuu kohti käytännöllistä? Hirniläisessä estetiikassa nämä näkemykset eivät ole toisensa poissulkevia, vaan johtavat suurempaan itseymmärrykseen ja korostavat siten myös taiteen moraalista vastuuta.

Jessica Parland-von Essen tarkastelee valistuksen ajan kasvatusihanteita lääkäri Heinrich Fresen teini-ikäiselle tyttärelleen vuosina 1794-99 kirjoittamien kasvattavien kirjeiden valossa. Tuosta kirjekokoelmasta saa selkeän kuvan niistä periaatteista ja tavoitteista, joille ylemmän keskiluokan naisen kasvatus perustui. Sosiaalistuminen ja naiseksi kasvaminen oli prosessi, jossa tarvittiin tukea, esikuvia ja kirjallista sivistystä, joten kaunokirjallisuuttakaan ei pidetty pelkkänä viihteellisenä ajanvietteenä, vaan sen tuli palvella tiedon karttumista ja moraalista kehitystä. Tämän uushumanismin ihanteiden mukaisen "sydämen ja luonteen" kasvatuksen, naisellisen ja sosiaalinen identiteetti kehittämisen tavoitteina olivat kriittinen ja itsenäinen ajattelu, arvostelukyvyn, ymmärryksen ja itsehillinnän kehittäminen, elämän hallinta, elämän sisältöjen luominen, sekä tunteiden rationaalinen hallinta, joiden avulla kehittyvän naisen katsottiin voivan vaikuttaa oman elämänsä muotoutumiseen ja onnellisuuteen.

Taidetta ja kasvatusta käsittelee myös Birgitta Karlsson. Hän tekee selkoa ruotsinkielisen näyttelijäkoulutuksen historiasta, organisoitumisesta ja opetuksen sisällöistä Svenska Teaternin yhteyteen vuonna 1908 perustetussa näyttelijäkoulussa, joka 1979 liitettiin omana osastonaan uuteen teatterikorkeakouluun. Marianne Grönqvist selvittelee säänneltyä prostituutiota Turussa 1800-luvun loppupuolella ja vuosisadan vaihteessa. Prostituution sääntelyllä ja luvanvaraisuudella haluttiin estää sukupuolitautien leviäminen ja yleinen tapainturmelus. Vielä saamme tutustua Märta Wallerin kuvaukseen Helsingfors Aktiebankin ja Nordiska Föreningsbankenin fuusioneuvotteluista vuosina 1947-48 sekä Henrik Degermanin selvitykseen erään suomalaisen aatelissuvun viimeisistä vaiheista.

Antologian toimittamisessa voisi havaita pieniä puutteita. Teoksessa ei ole minkäänlaista johdantoa, joka esittelisi ja kokoasi käsiteltävä teemat ja orientoisi lukijan siihen, mitä tarjolla on tai tuleman pitää. Kirjoittajat ovat alansa ansioituneita tutkijoita, joka aiheen käsittelytavan lisäksi ilmenee myös lähteiden käytössä ja dokumentoinnissa, mutta varsinaista lähde- tai kirjallisuusluetteloa he eivät esitykseensä liitä. Loppuviitteissä lähdekirjallisuus kyllä annetaan, ensimmäisessä esiintymässä täydellisenä, sen jälkeen vain tekijä, ilmestymisvuosi ja sivunumero. Lukijan kannalta tämä on hankalaa, kun hän ei enää muista mistä teoksesta on kysymys ja täytyy selailla esille se ensimmäinen esiintymä. Kirjallisuusluetteloon vilkaisu on myös oivallinen tapa luoda ensisilmäys esseessä tai tutkielmassa käsiteltävään aiheeseen ja sen kiinnostavuuteen, joten senkin vuoksi sen laatiminen olisi suositeltavaa.

Osmo Kekäläinen