Historiallista aikaa arkeologian keinoin

Käsillä oleva teos luo nimensä mukaisesti katsauksen historiallista aikaa tutkivan arkeologian menetelmiin. Kirja perustuu Museoviraston rakennushistorian osaston vuonna 1998 järjestämän samannimisen täydennyskoulutusseminaarin esitelmiin. Vastaavaa teosta ei meillä ole aiemmin julkaistu. Teos on jaettu neljään päälukuun: esityöt ja prospektointi - kaivaus ja dokumentointi - näytteet ja analyysit - arkeologiaa korjauskohteessa.

Niukkanen Marianna (toim.): Historiallisen ajan arkeologian menetelmät. Museoviraston rakennushistorian osasto, 1999. 88 sivua. ISBN 951-616-049-2.

Käsillä oleva teos luo nimensä mukaisesti katsauksen historiallista aikaa tutkivan arkeologian menetelmiin. Kirja perustuu Museoviraston rakennushistorian osaston vuonna 1998 järjestämän samannimisen täydennyskoulutusseminaarin esitelmiin. Vastaavaa teosta ei meillä ole aiemmin julkaistu.

Teos on jaettu neljään päälukuun: esityöt ja prospektointi – kaivaus ja dokumentointi – näytteet ja analyysit – arkeologiaa korjauskohteessa. Kukin osio koostuu muutamasta lyhyehköstä artikkelista ja kirjoittajia on kaikkiaan 20.

Esityöt ja prospektointi -osuudessa käydään läpi geofysikaaliset prospektointimenetelmät (Arto Julkunen), fosforianalyysi (Timo Jussila) sekä historiallisen kartta-aineiston käyttö paikkatieto-ohjelmissa (Jyrki Lehtinen). Viimeksi mainittu jää kenttätöihin keskittyvässä kirjassa aiheena hieman orvoksi. Asian olisi oikeastaan voinut parhaiten korjata ottamalla mukaan muitakin historiallisia lähteitä nimen omaan arkeologian näkökulmasta tarkastelevan artikkelin. Aihetta ei ole liiemmin kotimaisessa kirjallisuudessa ja suomalaisesta näkökulmasta käsitelty.

Kirjan toinen pääluku käsittelee kolmen artikkelin voimin moderneja kaivaus- ja dokumentointimenetelmiä sekä luo yksittäisillä artikkeleilla katsauksen löytöjen käsittelyyn (Leena Tomanterä) ja eläinluiden tutkimusmahdollisuuksiin (Niklas Söderholm ja Pirkko Ukkonen). Jälkimmäisin aihe puoltaa paikkaansa sillä, että luut ovat historiallisilla kaivauskohteilla usein ylenpalttisen runsaslukuinen löytölaji. Pääluvun aihepiiri on tietysti keskeinen ja olisi voinut tulla vieläkin perusteellisemmin käitellyksi. Laajemman kuvauksen olisi ansainnut ja vaatinutkin esimerkiksi Marita Kykyrin kerroskaivaustekniikkaan liittyvä aihe; sen olisi voinut jakaa useampiinkin artikkeleihin.

Kolmas osuus, näytteet ja analyysit, on ehkä kirjan selkeintä antia. Erinomaisen esittelyn saavat kasvijäännösten tutkimus (Terttu Lempiäinen) sekä kaksi keskeisintä luonnontieteellistä ajoitusmenetelmää, radiohiilimenetelmä (Tuovi Kankainen) ja dendrokronologia eli puun vuosilustoihin perustuva ajoitus (Pentti Zetterberg). Myös arkeologisten näytteiden analytiikan ongelmia käsittelevä kirjoitus (Seppo Hornytzkyj) tiivistää aiheensa käyttökelpoiseksi tietoiskuksi.

Viimeinen pääluku, arkeologiaa korjauskohteessa, pohtii useamman artikkelin voimin mm. ristiriitaa, jonka aiheuttavat pyrkimykset toisaalta rakennusarkeologisten kohteiden tutkimukseen ja toisaalta niiden säilyttämiseen -joskus vaihtoehdot sulkevat pois toisensa. Kysymys on tärkeä, samoin linna- ja teollisuusarkeologia kaikkineen, mutta silti tässä pääluvussa olisi ehkä ollut tiivistämisen varaa. Heljä Brusilan kirjoitus ennen kaikkea Turun kaupunkikohteilla käytetystä konekaivuun valvonnasta lienee uusi aihevaltaus ja tällaisessa kirjassa paikallaan.

Esitelmäluonteestaan johtuen kirjan artikkelit ovat sisällöstään riippumatta suurin piirtein saman mittaisia; monet perusasioita käsittelevät tekstit olisivat voineet olla perusteellisempiakin. Laajemmista kirjasta pois jääneistä aihepiireistä voi todeta maaseutukohteiden tutkimuksen (asuinpaikat, haudat). Toisaalta näiden tutkimus eroaa perinteisestä esihistoriallisen muinaisjäännöksen tutkimisesta vähemmän kuin historiallisten kaupunkikohteiden tutkimus.

Historiallisen ajan arkeologian menetelmät -kirjassa käsitellään sekä historiallisen ajan arkeologian käytäntöä että periaatteita, mutta sen kirjoitukset perustuvat kiitettävällä tavalla käytännön kokemuksiin, eikä teos ei ole liian teoreettinen. Kiitoksen ansaitsee myös se, että useimpien artikkeleiden perässä on lista aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta. Taustatiedon antajana on paikallaan myös eräänlaisena johdantona toimiva selkeä katsaus historiallisen ajan arkeologian vaiheisiin Suomessa (Jussi-Pekka Taavitsainen). Miinuksena on mainittava, että suuri osa kirjan sinänsä informatiivisista valokuvista on painotekniikasta johtuen kovin valjuja.

Teoksen osatavoitteena on esipuheen (Marianna Niukkanen) mukaan ollut olla "yhtenä etappina luotaessa alalle vakiintunutta tutkimuskäytäntöä". Tässä teos on varmasti onnistunut. Harmi, ettei ainakaan toistaiseksi ole toteutunut samassa esipuheessa mainittu tavoite aineiston julkaisusta ja päivittämisestä www-muodossa.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *