Miksi homoseksuaalisuuden teema puuttuu lähes kokonaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun agraarikulttuurin (säilyneestä) puheesta? Kysymys on motivaationa ja punaisena lankana Jan Löfströmin tutkimuksessa, joka käsittelee suomalaisen sukupuolijärjestelmän/-järjestyksen historiaa. Työ ei kuitenkaan rajoitu homoseksuaalisuuden tarkasteluun, vaan teemaa käytetään "ikkunana mieheyden ja naiseuden hahmottamisen piirteisiin ja rakenteisiin" eli sukupuolieroa lähestytään työssä homoseksuaalisuudelle annettujen kulttuuristen merkitysten kautta. Samasukupuolisen seksuaalisuuden tarkastelu on silti työssä niin keskeisessä roolissa, että sen olisi suonut olevan näkyvillä myös kirjan nimessä.

Tutkimuksensa aineistona Löfström on käyttänyt erilaisia perinnekokoelmia, Suomalaisen KIrjallisuuden Seuran, Työväen arkiston ja museoviraston kokoelmia sekä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen murresana-arkistoa, vanhoja ja vertailuun uudempia sanakirjoja. Tärkeässä roolissa on ollut myös Kansanrunousarkiston vuonna 1993 järjestämä homoseksuaalisuuskysely, jota tosin on arvosteltu siitä, että käytetty kysymyksen muotoilu on ohjannut vastauksia liian selvästi nykyisen homoseksuaalisuus- ja sukupuolikäsityksen suuntaan (Tuula Juvonen, Naistutkimus 4/1995).

Kirjan neljä ensimmäistä lukua muodostavat varsinaisesti otsikkoa vastaavan tutkimuksen. Aluksi esitellään teoreettisia lähtökohtia, mm. sukupuolen ja seksuaalisuuden käsitteitä sekä suullisen perinteen ja muistitiedon ongelmia lähteenä. Toisessa luvussa tarkastellaan homoseksuaalisuusteeman esiintymistä (tai esiintymättömyyttä) agraarikulttuurin kuvasstossa erilaisissa käyttöyhteyksissä: Osansa saavat niin huumori ja solvaukset, erilaiset kertomukset ja huhut kuin kielessä esiintynyt sanastokin. Agraarikulttuurissa homoseksuaalisuuden suhteen vallinneen hiljaisuuden Löfström tulkitsee siten, että siihen liittyneet symboliset merkitykset eivät olleet erityisen laaja-alaisia, eikä aihetta koettu kulttuurisen ja sosiaalisen järjestyksen kannalta ratkaisevan tärkeäksi.

Selitystä kulttuuristen merkitysten niukkuudelle etsitään tarkastelemalla luvussa kolme sukupuolten polarisaatiota ja hierarkiaa. Mieheyden ja naiseuden esittämistä tarkastellaan seksuaalisuuden, sekä sukupuolten polariteetin vahvuutta tilan, työn, seksuaalisuuden ja ruumiin näkökulmista. Löfström esittää Jonas Liliequistia (jonka teesi koskee 1600-1700-luvun ruotsalaista kulttuuria) noudatellen ajatuksen, että suomalaisessa agraarikulttuurissa ´miehen´symbolinen vastakohta olisi ollut ´poika´ vähintään yhtä paljon kuin ´nainen´. Toisin sanoen miehen prestiisille olisi ollut yhtä suuri uhka tulla määritellyksi keskenkasvuiseksi, pojaksi, kuin naismaiseksi. Tämä liittyi Löfströmin mukaan kulttuuriin, jossa "mieheyden esittäminen liittyi etenkin työn kautta ja työn avulla muodostuviin kulttuuris-sosiaalisiin erotteluihin" (ei siis ensisijaisesti esimerkiksi seksuaalisuuteen tai biologisiin ominaisuuksiin pohjautuviin erotteluihin). Etsimättä tuli mieleen useita ajatusta tukevia havaintoja, esimerkiksi sanaan ´aikamies´ tai ´aekaenen (aikuinen) mies´ tuntemieni vanhempien ihmisten kielenkäytössä liittyvät vaihtoehtoisesti hyvin arvostavat tai vaativan paheksuvat ("miten AIKUINEN mies noin käyttäytyy") sävyt.

Luku neljä on jo oikeastaan loppuluku ja "jälkiruokaluvuissa" viisi ja kuusi teos alkaa rönsyillä melko kauas tutkimuksen aiheesta. Niissä Löfström käsittelee naisten välisen seksuaalisuuden kriminalisointia Suomessa vuonna 1889 (aiheena porvarillisen kulttuurin sukupuolijärjestelmä) sekä suomalaisen nykykulttuurin suhdetta samasukupuoliseen seksuaalisuuteen.

Löfström on käsitellyt samaa aihetta aiemminkin, keskustelua herättäneessä artikkelissa "´Samanarvoiset mutta vastakkaiset?´ Sukupuolipolariteetin ajatuksen historiallisuudesta suomalaisessa kulttuurissa" (Naistutkimus 2/1995). Artikkelin ja kirjan teemat ovat pitkälti samat, mutta tärkeän eron muodostaa kuitenkin Löfströmin muuttunut suhtautuminen sukupuolijärjestelmien tai -järjestysten historian tutkimuksessa monia inspiroineeseen Thomas Laqueuriin. Vielä artikkelissaan Löfström nojasi käsityksessään sukupuolieron muutoksesta Laqueuriin, nyt hän pitää tämän näkemystä selkeästi erillisistä ja historiallisesti toisiaan seuraavista yhden ja kahden sukupuolen malleista liian yksinkertaistavana ja kaavamaisena. Sen sijaan Löfstrröm nojaa kirjassaan ruotsalaisen antropologi Britt-Marie Thurénin tapaan käsitteellistää sukupuolta.

Thurénin mukaan sukupuolieroa voidaan käsitellä kolmen toisistaan riippumattoman ulottuvuuden yhdistelmänä: hierarkian, vahvuuden (styrka) ja laajuuden/ kattavuuden (räckvidd). Thurénin ajatus on mielestäni tärkeä, sillä se antaa vihdoin tutkijan käyttöön työkalut, joiden avulla on mahdollista empiirisen aineiston pohjalta analysoida ja vertailla monia ja erilaisten kulttuurien sukupuolijärjestelmiä, tapoja ymmärtää sukupuolet ja kohdella ihmisiä sukupuolensa edustajina. Aiemmin olettamansa yhden sukupuolen järjestelmän muutoksen kahden sukupuolen järjestelmäksi sijaan Löfström katsookin nyt, että "sukupuolikäsityksissä ja mieheyttä ja naiseutta koskevissa kuvauksissaa tapahtui noin 1650-1850 painopisteen siitymä kohti laaja-alaisemmin, jyrkemmin ja tiheäpiirteisemmin kaksijakoistavaa sukupuolten symbolista erottelua"(s. 191). On mahdollista, että Löfström on näkemyksessään oikeassa, mutta aineistonsa perusteella hän pystyy tarkastelemaan ainoastaan aikaa 1800-luvun lopulta eteenpäin.

Löfströmin teoksessaan käsittelemät aihealueet ovat hyvin laajoja, ja moneen suuntaan kurkottaminen muodostuukin kirjan ongelmaksi. Sen vuoksi itse aiheesta, suomalaisen agraarikulttuurin sukupuolijärjestelmästä ei lopultakaan päästä sanomaan mitään kovin konkreettista. Pikemminkin kuva hahmottuu kiertoteitse, sen kautta, mitä se EI Löfströmin mukaan ole; vertailuina porvarilliseen kulttuuriin, suomalaiseen nykykulttuuriin ja välimerelliseen kulttuuripiiriin. Löfströmin tärkein teesi on se, että sukupuoliero/ sukupuolet käsitettiin viime vuosisadan ja tämän vuosisadan alun agraarikulttuurissa ERI TAVALLA kuin seuranneessa porvarillisessa kulttuurissa, joka korosti sukupuolten olemuksellista erilaisuutta. Sen sijaan siitä, MITEN sukupuolet toissa ja viime vuosisadan vaihteen maaseudulla sitten oikein käsitettiin, ei sanota lopulta kovin paljon. Asia on harmittava, sillä Britt-Marie Thurénin käsitteiden käyttö olisi antanuut mahdollisuuden sukupuolijärjestelmän lähestymiseen itsenäänkin. Jan Löfströmin työ on inspiroiva, ja hänen "työkalulaatikkonsa" käyttökelpoinen myös agraarikulttuurin sukupuolijärjestelmää vielä syvemmältä kaivettaessa. Tutkimus herättää paljon kysymyksiä, ja jättää lukijan kaipaamaan lisätutkimusta aiheesta.