Kustannusyhtiö Nastamuumio on kunnostautunut pienten marginaalisten, mutta tuiki tärkeiden opusten suomentajana ja kustantajana. Hyvä niin! Kiehtova päihdeoppi (ven. ”Zanimatelnaja narkologija”, ilm. 2005) on suppea, subjektiivinen, mutta todella kiehtova johdatus päihdyttävän janojuoman eli vodkan nautintoihin ja vähän historiaankin.

Asialla on venäläisen legendaarisen Mashina Vremeni -yhtyeen keulakuva ja laulusolisti Andrei Makarevitsh. Hänellä on kosolti asiantuntemusta juomisen ja juopumuksenkin alalta, mutta rockyhtyeen märkä historia ei ole sekoittanut päätä kokonaan; sen verran viiltävän analyyttisesti ja hauskasti Makarevtsh asiansa esittää. Häntä kommentoi ystävä, päihdelääkäri Mark Garber, jolla on kirjan eri lukujen loppupuolella oma ”tieteellisempi” puheenvuoronsa.

Vuoropuhelu on hedelmällistä kautta linjan. Suomentaja, elokuvatutkijana paremmin tunnettu Velipekka Makkonen ei ole hänkään noviisi Venäjä- ja vodkatuntemuksen alalla. Päihteisiin liittyvä terminologia ja Makarevitshin lentävä kieli kääntyy sujuvasti. (Ensimmäinen luku – ”Vodkasta” – on ilmestynyt tosin aikaisemminkin Idäntutkimus-lehdessä ja sen on suomentanut Tomi Huttunen.)

Alussa mennään suoraan asiaan toteamalla, että juuri vodka on ”juomien juoma”. Miksikö? No siksi, että ”se on tehty vain yhden ainoan ongelman ratkaisemiseksi, humalaan pääsyn…”. Andrei Makarevitsh summaa kokemuksiaan vähän yllättäen:

”Kaikki muut ihmiskunnan luomat juomat piileksivät häpeällisesti joidenkin makuominaisuuksiensa takana. Mutta rehellisesti sanottuna: vodka itsessään on pahaa. Hyvänmakuinen vodka on vodkista vastenmielisin.” Jatkossa tosin opimme, että vodkan tekee toki siedettäväksi miellyttävä juomaseura, sopiva annostus ja tietenkin asiaankuuluva kyytipoika eli zakuska. Näillä eväillä pääsee pitkälle eikä välttämättä aina alkoholismiin tai erakoitumiseenkaan. Vodkalla on hyvät humalluttavat ja rentouttavat puolensa. Kukapa sitä aivan huvikseen ja ehdoin tahdoin muuten nauttisi. Termi ”alkoholi” arabinkielisenä versiona tarkoittaakin ”hullaannuttavaa”.

Kiehtova päihdeoppi sisältää pääsääntöisesti Andrei Makarevitshin henkilökohtaisia kokemuksia ja muistikuvia vodkan tai joskus muidenkin päihdyttävien aineiden parissa. Viiniäkin on tullut juoduksi jokunen tynnyrillinen – milloin Mustalla merellä, milloin Chicagossa, Rolling Stonesien seurassa. ”Opettavainen tarina Chicagosta, Mick Jaggerista ja valkoviinistä” on päihdeopin hauskimpia muistoja ajalta jolloin kumihuuli-Jagger alkoi huolehtia enemmän kunnostaan kuin seuraavasta paukusta tai huumeannoksesta. Toinen Rolling Stonesien keulahahmo, Keith Richards muuten kertoi jokunen vuosikymmen sitten mielijuomakseen juuri venäläisen vodkan, jota ei siinä vaiheessa kulunut kuin pullollinen päivässä.

Vodkan ”isänmaan” oikeuksista kamppailevat niin Venäjä, Siperia, Suomi kuin Puolakin. Mutta oikeasti ensimmäinen tislattu sprii tuotettiin tutkimusten mukaan arabimaissa jo paljon ennen ajanlaskun alkua. Ensimmäisen ”lääkevodkan” esiasteen valmisti arabitohtori nimeltä Pares vuonna 860, väittää ainakin Makarevitshia kommentoiva lääkäri Mark Garber. Venäjällä päädyttiin sitten Katariina Suuren aikoihin sekoittamaan vettä ja spriitä 40 % :n tuotteeksi, joka vasta – paljon myöhemmin – vuonna 1894 patentoitiin Venäjän kansallisjuomaksi nimellä ”Moskovan erikoisvodka”. Vieläköhän tuota juomaa löytyisi jostakin Kremlin kellarista?

PS. Oma neuvostoajan suosikkijuomani, aito vehnävodka ”Pshenitsnaja” alkaa muuten sekin olla jo harvinaisuus…

Arvosteu ilmestyi myös Kansan uutiset -verkkolehdessä 21.9.2013