Hyveiden risteilevät jäljet

Ketä tahansa raivostuttaa, kun Yhdysvaltain presidentti perustelee sotilaallisia hyökkäyksiä puolustuskyvyttömiin maihin vetoamalla vapauteen ja "hyvien" voittoon "pahasta". Kaikki tietävät hyökkäyksien taustalla vallitsevan taloudellisen edun tavoittelun. Tästä huolimatta Bushin kannatus kotimaassaan on korkealla. Herää kysymys, miten tällainen julmuus on mahdollista perustella "uskottavasti" moraalisesti oikeudenmukaiseksi.

MacIntyre, Alasdair: Hyveiden jäljillä. Gaudeamus, 2004. 334 sivua. ISBN 951-662-896-6.

Ketä tahansa raivostuttaa, kun Yhdysvaltain presidentti perustelee sotilaallisia hyökkäyksiä puolustuskyvyttömiin maihin vetoamalla vapauteen ja "hyvien" voittoon "pahasta". Kaikki tietävät hyökkäyksien taustalla vallitsevan taloudellisen edun tavoittelun. Tästä huolimatta Bushin kannatus kotimaassaan on korkealla. Herää kysymys, miten tällainen julmuus on mahdollista perustella "uskottavasti" moraalisesti oikeudenmukaiseksi. Myös Suomessa kysymys oikeudenmukaisuudesta herättää kiivasta keskustelua, kun hyvinvointivaltiota puretaan "yhteisen hyvän" nimissä. Oikeistopuolueet nostavat esille kysymyksen, sortaako varallisuuden jako kaikkien kesken tasapuolisesti niitä yksilöitä, jotka omalla työllään pyrkivät kartuttamaan omaisuuttaan. Muun muassa tällaisia nykyajan moraalikeskustelussa esiintyviä ristiriitoja ja niiden kautta syntyvää hyveajattelun kriisiä käsittelee Alasdair MacIntyren vuonna 1981 ilmestynyt moraalifilosofian klassikoksi nostettu Hyveiden jäljillä, joka julkaistiin syksyllä Niko Noposen suomentamana.

Tutkimuksen rakenne on jossakin määrin sekava, ja MacIntyren päämäärä alkaa hahmottua vasta puolenvälin jälkeen. Aluksi MacIntyren esittämä kritiikki nykyajan kiivasta ja ristiriitaista moraalikeskustelua kohtaan herättää epävarmuutta tutkijan intentioista: herää vastakysymys, olisiko parempi, että keskustelua ei olisi lainkaan, ja että tietyt tahot määrittelisivät jokaiselle yhdenmukaisen moraalikäsityksen. Tämä epäilys hälvenee kun tutkimusta lukee eteenpäin ja alkaa käsittää, mitä MacIntyre tarkoittaa hämmentävillä puheillaan. Hyveiden jäljillä -teoksen alkuosa keskittyy esittämään moraalifilosofian eri suuntauksia kuten emotivismia ja argumentoimaan niitä vastaan. Myöhemmin tutkimus siirtyy käsittelemään moraalifilosofian historiallista kontekstia. MacIntyre käy läpi historiallisia aikakausia ja niiden moraalikäsityksiä suhteettoman nopeasti, mutta tutkimuksen tarkoitus ei olekaan puretutua syvälle tiettyyn aikakauteen, vaan hahmottaa koko länsimaisen moraalifilosofian historiaa. Tutkimuksen manifestinomaisuus tiukan tieteellisyyden sijaan tulee esille sen vähäisissä lähdeviitteissä: teoksen lopussa on vain kirjallisuusluettelo teoksista, joihin on viitattu.

Filosofian historiallisuus

MacIntyre jäljittää moraalifilosofian historiaa Homerokseen ja Islannin saagoihin, "herooiseen" aikakauteen, ja kulkee kohti nykyaikaa mm. Aristoteleen, Tuomas Akvinolaisen, Benjamin Franklinin, Jane Austenin ja Nietzschen hyvenäkemysten kautta. MacIntyre edusti jo 60-luvulla siihen aikaan filosofien piirissä radikaalia käsitystä filosofian historiallisuudesta. Hyveiden jäljillä jatkaa filosofian ja historian yhteen liittämistä: sen teesi on, että moraalifilosofiaa ei voi erottaa historiallisesta aikakaudesta ja sen käytännöistä, jotka ovat hyveiden perustana. MacIntyren mukaan analyyttinen filosofia erehtyy sulkemalla moraalifilosofian omaksi todellisuuden osa-alueekseen, joka toimii sisäisten sääntöjensä puitteissa kohtaamatta ulkoista todellisuutta.

Tutkimuksen lähestymistapa onkin monitieteinen: se lähestyy moraaliajattelua niin filosofian, historian, yhteiskuntatieteiden kuin kirjallisuustieteenkin kautta. MacIntyreä on tämän vuoksi kritisoitu pinnallisuudesta ja pyrkimyksestä astua alueille, joilla hän ei ole asiantuntija. Kieltämättä tutkimuksen historiallinen analyysi ei ole niin laajaa ja syväluotaavaa kuin historiantutkija toivoisi, eivätkä filosofit välttämättä koe sen esittämää argumentaatiota tarpeeksi tiukaksi ja johdonmukaiseksi. Hyveiden jäljillä sisältää MacIntyren laatiman jälkipuheen, jossa hän vastaa tutkimuksen saamaan kritiikkiin. Hän painottaa, että teos on ennemmin tarkoitettu kysymmysten herättäjäksi kuin aukottomaksi tutkimukseksi. Sellaisena Hyveiden jäljillä toimiikin erinomaisesti ja sen monitieteinen ote on hedelmällinen ja uutta luova. Esimerkiksi Jane Austenin nostaminen moraalifilosofien joukkoon on hienoa: kirjailijan teosten tulkinta on tarkkanäköistä ja osuvaa niin kirjallisuustieteen, historian, filosofian kuin sosiologiankin näkökulmasta.

Aristoteles takaisin?

Hyveiden jäljillä esittää erilaisia hyveajattelun perinteitä, jotka vallitsevat nykyajassa aiheuttaen ristiriitoja moraalikeskustelun kentässä. Moraalikeskustelulla ei MacIntyren mukaan ole yhteisiä rationaalisia puitteita, mistä syystä minkäänlaisiin ratkaisuihin ei päästä osapuolten puhuessa eri asioista. Hän asettaa vastatusten aristoteelisen hyve-etiikan ja Nietzschen yksilön eli yli-ihmisen vallassa olevan moraalin. Nietzsche oli hänen mukaansa valistuksesta alkaneen individualistisen perinteen väistämätön päätepiste, jonka nihilismille yksilöä korostava kulttuuri ei löydä uskottavaa vaihtoehtoa. Aristoteelisessa hyve-etiikassa yksilön hyvyys määrittyy yhteisön kautta, ei hänestä itsestään käsin. Yksilö on hyvä, kun hän suorittaa osansa yhteisössä ja sen käytännöissä parhaalla mahdollisella tavalla, ja kun hän pyrkii kehittämään itsessään näissä käytännöissä hyödyllisiä hyveitä kuten rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja rohkeutta.

Aristoteelisen hyve-etiikan pohjana MacIntyre näkee herooisten yhteisöjen perustana toimivan ystävyyden, joka määrittää yksilön aseman yhteisössä ystävyyssiteiden perusteella ja toimii näin hyveellisen ja uskollisen ihmisen määrittäjänä. MacIntyre nostaa hyve-etiikan malliksi, jota tulisi jossakin muodossa pyrkiä palauttamaan nykyaikana. Hän liittää aristoteeliseen hyvemalliin myös keskiajalla syntyneitä kristinuskon hyveitä, kuten lähimmäisenrakkauden. Myöhemmin MacIntyre siiryikin kannattamaan Tuomas Akvinolaisen tomismia parhaimpana hyvenäkemyksenä. MacIntyren mukaan modernin maailman moraalikäsitystä hallitseva emotivismi, jossa moraali on yksilön subjektiivisista tuntemuksista kiinni, uhkaa moraalia, koska sillä ei ole yhteisesti käsitettyjä rationaalisia perusteita. Hän ei kuitenkaan ole itsekään täysin selvillä, millä tavalla aristoteelinen hyve-etiikka voi toimia nykymaailmassa, joka on kaukana antiikin Kreikan poliksesta.

Kertomus, yhteisö ja hyve

Yhtenä mahdollisuutena hyve-etiikan palauttamiseksi MacIntyre pitää kuitenkin pyrkimystä käsittää elämä kertomukseksi ennemmin kuin toisiaan seuraaviksi elämänvaiheiksi. Kertomuksellisuus on yhteistä niin herooisille kuin antiikin ja keskiajankin yhteisöille. Keskiajalla kertomuksen rakenne muuttui ajattoman myyttisestä lineaariseksi, jossa Raamatun kertomuksen päätepiste on viimeinen tuomio. Kertomuksellisuus on hyveellisen elämän ehto sen vuoksi, että elämä käsitetään kokonaisuutena, mikä mahdollistaa puhumisen "hyvästä elämästä". MacIntyre erottaa tästä kertomuksellisuudesta individualistisen kertomuksen, jota itse kukin nykyään rakentaa itsestään jälkikäteen. Kuten teoksen alkupuheen laatinut Juha Sihvola toteaa, ei MacIntyren tarkoittama elämän kertomuksellisuus tarkoita itseilmaisua ja omien valintojen kautta yksilöllisen elämän rakentamista, vaan sen ymmärtämistä, että on osa jotakin suurempaa kertomusta ja yhteisöä.

MacIntyre katsoo yhteisöön kuulumisen ja sen käytäntöihin sitoutumisen olennaiseksi hyveellisen elämän mahdollistajaksi. Hän ottaa esimerkiksi shakinpeluun: hyvän pelaajan intentio pelata shakkia on pelin sisäisissä säännöissä ja hyveissä, ei esimerkiksi halussa tulla kuuluisaksi tai menestyä. Jälkimmäisistä syistä pelaava henkilö voi pelata loistavasti, mutta hän ei ole hyvä pelaaja aristoteelisessa mielessä. Tällöin shakkia käytetään vain välineenä jonkun ulkoisen edun tavoittelemiseen, jolloin väline on täysin vaihtokelpoinen. MacIntyre katsoo individualismin ruokkivan näitä ulkoisia päämääriä sisäisten sijaan; yksilö ei sitoudu osallistumaansa käytäntöön, sillä se toimii hänellä oman edun tavoittelun ja oman itsen pönkittämisen välineenä.

Hyveiden jäjillä on ajankohtainen teos maailmassa, jossa moraalista diskurssia käytetään vallankäytön välineenä. MacIntyren pyrkimys herättää keskustelua vastausten tai vaihtoehtojen antamisen sijaan pelastaa taoksen saarnaavuudelta tai siltä virheeltä, jonka paremman ja moraalisemman ratkaisun esittäminen yleensä tuo mukanaan: vallitsevan järjestyksen kumoava ehdotus päätyy yleensä olemaan yhtä huono kuin edellinenkin. Olihan individualsimin syntykin moraalinen ratkaisu maailmassa, jossa kaikilla oli Jumalan säätämä paikka yhteisössä. MacIntyre on tietoinen Aristoteleen hyvenäkemysten puutteista (esim. puuttuvan tasa-arvon osalta) ja siitä, ettei sen suora liittäminen nykytodellisuuteen toimi. Teoksen tärkein anti onkin moraalikeskustelussa vallitsevan ristiriidan syiden jäljittäminen, jotta keskustelua voitaisiin käydä tietoisina historiastamme ja argumenttien taustalla vallitsevista perinteistä.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *