Kirjallisuudentutkija Pertti Karkaman uusi teos Kadonnutta ihmisyyttä etsimässä ei ole niinkään tutkimus Herderistä itsestään, vaan pikemminkin herderiläisyydestä. Teos esittelee keskitetysti J. G. von Herderin (1744 – 1803) ajatuksia ihmisyyden merkityksestä ja mahdollisuuksista. Temaattisen rajauksensa suhteen Karkaman uutuus jatkaa SKS:n viime vuonna julkaisemaa monitieteistä artikkelikokoelmaa Herder, Suomi, Eurooppa. Siinä missä kyseinen teos pyrkii tarjoamaan laajan yleissilmäyksen Herderistä kosmopoliittina, historioitsijana, kielitieteilijänä ja kulttuuripoliitikkona, selvittelee Karkaman teos ennen kaikkea Herderin käsitystä humaniteetista. Tästä syystä Karkama on jättänyt vähemmälle huomiolle muun muassa Herderin kansallisuuskäsitykset sekä J. V. Snellmanin ja Herderin keskinäisen vertailun. Herderin, Hegelin ja Snellmanin kansallisuuskäsitysten eroista ja yhtymäkohdista saa kohtalaisen kuvan lukemalla edellä mainitun Herder, Suomi, Eurooppa -teoksen.

Karkaman tutkimuksen perimmäisenä tarkoituksena on selvittää Herderin käsitystä siitä, mikä tekee ihmisestä ihmisen käsitteen myönteisessä merkityksessä eli mitä ihmisyys on. Herderin useita alkuperäistekstejä lähilukemalla Karkama pyrkii löytämään vastauksen siihen, miten ihmisyyden ajatus syntyy ja kehittyy Herderin teoksissa ja mitä merkityksiä hän sille tuotantonsa eri vaiheissa antaa. Tässä mielessä tutkimuksen pääotsikko on varsin hyvin valittu. Pientä huomauttamista sen sijaan löytyy teoksen alaotsikosta, jonka osat ”johdatusta Herderin ajatteluun” ja ”herderiläisyyteen Suomessa” viestittävät, että teoksen sisältö rakentuisi tasavertaisesti näistä osa-alueista. Karkaman tutkimuksen pääpaino on kuitenkin Herderin ajatteluun sisältyvissä ihmisyyden yleisissä ongelmissa, ei niinkään herderiläisyyden suomalaisessa tulkinnassa. Tutkimuksen yhdeksästä pääluvusta vain yhdessä paneudutaan Herderin ja suomalaisen kulttuurielämän suhteeseen lähemmin. Tekijä perustelee tätä ratkaisua toteamalla, että tutkimuksen viimeisen, Suomen oloja käsittelevän pääluvun tarkoituksena on ”vain seurata herderiläisyyden jälkiä aikana, jolloin ne joidenkin keskeisten teosten ja aikaisemman tutkimuksen perusteella ovat todennäköisesti näytelleet osaa suomalaisen kulttuurin historiassa”. Suomalaisen osuuden vähyys tulee kyllä näin perustelluksi, mutta teoksen otsikointi lupaa jotain aivan muuta.

Kadonnutta ihmisyyttä etsimässä on joka tapauksessa tarkkaa, perusteellista työtä: Karkama onnistuu teoksensa sisältämän viiden ja puolen sadan sivun puitteissa olemaan jokseenkin yhtä uuvuttavan yksityiskohtainen ja seikkaperäinen kuin tutkimuskohteensa Herder kuvatessaan juurtajaksain paikoin ylipitkinä rönsyilevissä lauseissaan tämän käsityksiä estetiikasta, historianfilosofiasta, kansanrunouden esikuvallisuudesta, ihmiskuvan perusteista, kielen ja yksilön kehityksestä, kulttuurimaantieteen ja historiankirjoituksen ongelmista, myyttien ja kansantarujen rakenteesta, kansanlaulukokoelmista, teologista ja Raamatun tulkinnasta, käytännöllisen järjen maailmasta, hallitusvallan ja ihmisyyden rajoista, vallankumouksen hengenhistoriasta, reformaation perinnöstä ja kansanvalistuksesta sekä isänmaasta ja siihen liittyvistä moraalikäsityksistä!

Tässä erityisen rikassisältöisessä tutkimuksessaan Karkama esittää Herderin sekä yltiöhumanistisessa että tieteellisen kriittisessä valaistuksessa. Tekijä osoittaa, kuinka Herderin mukaan ihmiskunnan historiaa ovat leimanneet sodat, kapinat, vallankumoukset ja väkivalta. Teoksissaan Herder on kuitenkin optimisti: ihmisyyden aatteella on kyky säilyä läpi historian erityisesti taiteissa, tieteissä ja uskonnoissa totuuden, oikeudenmukaisuuden ja altruismin periaatteina. Herderin mukaan humanismin idea velvoittaa jokaista perehtymään historiaansa ja oman aikansa kulttuuriseen, poliittiseen ja yhteiskunnalliseen elämään. Vasta tämän perehtyneisyyden myötä voidaan tiedostaa mahdollisuudet ihmisyyden toteuttamiseksi.

Karkaman analyyttinen terävänäköisyys suuntautuu ennen kaikkea käsitteellisiin epämääräisyyksiin ja ristiriitoihin, joita Herderin ajatteluun sisältyy. Herder ei pitänyt itseään ammattifilosofina vaikka ehkä aika ajoin toivoikin tunnustusta ammattifilosofien taholta. Erityisen vaikeaksi Herderin ajattelun tekee Karkaman mukaan se, että Herder ei käyttänyt käsitteitä filosofisen tarkasti, vaan muutti niiden merkityksiä tilanteen ja tekstiyhteyden mukaan. Useat merkitykseltään avoimet, epävakaat ja vertauskuvallisesti ilmaistut käsitteet ovat suhteellisen tärkeässä asemassa Herderin tuotannossa. Kenties hänen ajattelunsa olisi saanut täysin toisenlaisen suunnan, mikäli hän olisi noudattanut Immanuel Kantin ja muiden ammattifilosofien ohjeita luopua elävän kielen luonteeseen kuuluvasta epätarkkuudesta ja käsitteiden vertauskuvallisuudesta. Metaforien viljelyyn perustuva tyyli ei ollut kuitenkaan yksistään Herderin ”ongelma”, vaan pikemminkin 1700-luvulla yleisesti suosittu tehokeino, jonka avulla ajattelijat pyrkivät suuntaamaan filosofiset tekstinsä akateemisen oppineiston ohella laajemmalle – myöhemmin kulttuuriporvaristoksi kutsutulle – yleisölle. Saksassa Herder kuului siihen sivistyneistön osaan, joka näkyvimmin alkoi ajaa kansallisen kielen, identiteetin, kulttuuriperinnön ja kansakunnan historian asiaa.

Herderiä on joissain yhteyksissä pidetty ristiriitaisena, aikaisemmat näkemyksensä helposti hylkäävänä ajattelijana, joka jokseenkin ongelmattomasti siirtyy aihepiiristä ja esitystavasta toiseen. Tavallaan myös Karkaman tutkimus uusintaa tätä käsitystä, sillä se ei kykene juuri aikaisempaa tutkimusta ihmeemmin osoittamaan sitä, onko Herderin tuotannosta löydettävissä johtoajatusta, joka jäsentäisi tuotannon loogisesti kehittyväksi jatkumoksi. Herderin teosten käsitteellinen liikkuvuus osoittaa sen, kuinka luonteenomaista hänelle oli uteliaisuus, uuden etsintä ja siirtyminen hänelle aikaisemmin tuntemattomiin aihepiireihin. Tiettävästi Herder ei juuri välittänyt elämän totunnaisuuksista, vaan etsi kaikkialta uusia virikkeitä, mikä johti lopulta siihen, että suuri osa hänen teoksistaan jäi jollain tavoin keskeneräiseksi.

Karkaman mukaan lähes jokainen Herderin teos nivoutuu jollain tavoin ihmisyyden ongelman ympärille. Päästäkseen täsmälliseen käsitykseen siitä, mitä ihmisyyden käsite Herderille merkitsee, on Karkaman täytynyt käydä läpi Herderin kaikki keskeisimmät teokset – olkoonkin, että yhden tutkimuksen puitteissa ei ole mahdollista esittää ”kokonaisvaltaista ja yksityiskohtaista analyysia jokaisesta teoksesta ja kirjoituksesta”. Karkama päätyy erittelemään Herderin pääteoksista ja muista keskeisistä kirjoituksista tarkemmin niitä, jotka tavalla tai toisella liittyvät ihmisyyden teemaan. Tästä huolimatta tekijän on onnistunut ujuttaa tutkimukseensa viitisenkymmentä erilaista kirjoitusta Herderiltä. Tutkimuksen tematiikan ja ongelmanasettelun kannalta merkittävimmät tekstit Abhandlung über den Ursprung der Sprache (1772), Auch eine Philosophie der Geschichte zur Bildung der Menschheit (1774), Vom Erkennen und Empfindungen der Menschlichen Seele (1778), Vom Geist der Ebräischen Poesie (1782 – 1783) ja Ideen zur Philosophie der Geschichte der Menschheit (1784 – 1791) saavat analyysissä ymmärrettävästi huomattavan paljon enemmän painoarvoa ja näkyvyyttä kuin Herderin kirjeet, arvostelut ja muut pienimuotoisemmat kirjoitukset. Lähteiden suhteen tutkimuksessa ei näyttäisi juuri olevan huomautettavaa.

Kadonnutta ihmisyyttä etsimässä onnistuu vastaamaan sangen hyvin asettamiinsa tutkimusongelmiin. Painottaessaan Herderin ajattelun laajempia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia Karkaman tutkimus on jo sellaisenaan varsin laaja, mistä syystä on hyvä, että tekijä on tarkoituksellisesti luopunut Herderin ajatusten filosofisista ja filosofianhistoriallisista pohdinnoista. Tutkimus todellakin on – kuten tekijä itse toteaa – ”vain johdatusta Herderin ajatteluun ja herderiläisyyteen”. Tällaisena se onnistuu esittämään Herderin ajatteluun perustuvan aate- ja käsitehistoriallisen idean ihmisyyden rakentumisesta, muttei vielä ideaa ihmisyyden historian filosofiasta. Joka tapauksessa Karkaman tutkimus ja Herder, Suomi, Eurooppa -teos yhdessä muodostavat vahvan peruskiven kotimaiselle Herder-tutkimukselle. Kenties jo seuraava aiheeseen tarttuva suomalainen tutkija rohkenee suunnata mielenkiintonsa Herderin filosofisiin ja filosofianhistoriallisiin vaikutuksiin.