Ihminen on luonnon pienoismalli

On hyvä muistaa, ettei Leonardo da Vincin (1452-1519) työpäiväkirjojen fragmentteja suomentanut Laura Lahdensuu väitä olevansa erityinen Leonardo-asiantuntija. Kyseessä on ensisijaisesti suomennos, ja vaikka suomentaja on koonnut tekstit luodakseen mahdollisimman autenttisen tuntuisen aiheittain kronologisesti etenevän muistiinpanokokoelman, hän tuo esiin, että tulos on sattumien kautta jäljelle jäänyt osa Leonardon käsikirjoituksia.

da Vinci, Leonardo; koonnut ja suomentanut Laura Lahdensuu: Leonardo da Vinci [Työpäiväkirjat]. Käännös: Laura Lahdensuu. Teos, 2009. 439 sivua. ISBN 978-951-851-146-8.

Jälkipolville on jäänyt tutkittaviksi noin 14 000 eri kokoista Leonardo da Vincin muistikirjan sivua. Alkuperäisestä määrästä kiistellään edelleen. Suomentajan mainitsema 100 000 sivun enimmäisarvio on todennäköisesti sekoittunut piirrosten määrään, jonka työpäiväkirjojen perijä, oppilas, sihteeri ja ystävä Francesco Melzi on kirjannut. (Tämän korjauksen sain Leonardosta takavuosina yleisöluentojakin pitäneeltä FM Pekka Hongistolta.)

Aina jää jäljelle mahdollisuus spekuloida, mikä puoli yleisnerosta on jäänyt lopullisesti kadoksiin. Olisiko hänelle vaikkapa musiikki merkinnyt enemmän kuin jäljelle jääneet päiväkirjojen lehdet antavat ymmärtää? Tai entäpä jos hän olisi saanut järjestettyä edes yhteen aloittamaansa kirjaan suunnitellut aineistot?

Ilman elämäkertatietoja työpäiväkirjojen kokoelma jäisi tietysti käsittämättömäksi, joten on kiinnostavaa katsoa, mihin eri johdantoihin ja elämäkertakoosteisiin Lahdensuun oma noin 25 sivun johdantoluku perustuu. Päälähteitä ovat 1872 julkaistu Gustavo Uziellin Leonardo-tutkimus ja kolme uudempaa italiankielistä teosta (Edoardo Villata 1999; Carlo Vecce 2006; Pietro C. Marani 1999 suom. 2000). Näissä taas on käytetty aikalaislähteitä, elämäkertoja, asiakirjoja ja kirjeitä Leonardon omien merkintöjen ohella. Minulla ei ole rahkeita arvioida ihmiskuvauksen kirjallisuudenhistorian näkökulmasta, mitä ihanteita Leonardon elämästä kertominen milloinkin on noudattanut. Silti neroudesta kertominen on kiehtova aihe, varsinkin kun tiedot ovat fragmentaarisia.

Kisällistä kokeilijaksi

Ajan normeista määräytyneet pakolliset valinnat, eräänlaiset ”onnet onnettomuudessa”, ohjasivat Leonardon elämänkulkua. Aviottomana poikana hän ei voinut seurata isäänsä notaarin uralle eikä opiskella latinaa tai aritmetiikkaa vaan pääsi mestari Andrea del Verrocchion oppiin hänen firenzeläiseen työpajaansa. Siellä taideteokset syntyivät tilauksina ja mestarin organisoimina ryhmätöinä. Näihin aikoihin Leonardo tutustui varhaisempien insinöörien ja arkkitehtien ajatuksiin ja teki muistiinpanoja yhdestä harvoista omistamistaan kirjoista, Pliniuksen Luonnonhistorian italiankielisestä käännöksestä. Myöhemmin hän opiskeli latinaa ja hankki laajan kirjaston, jonka luettelo on – kiitos vain! – liitetty Työpäiväkirjat-teoksen loppuun.

Leonardon kaikkia hankkeita tuntui ohjaavan täydellisen mielikuvan tavoittelu. Tutkimukset ja kokeilut näkyvät luonnoksissa ja työkirjan lehdillä. Hän sai useita haastavia tilaustöitä, joita ei kyennyt saamaan valmiiksi, mutta sivutuotteina syntyi ainutlaatuisia tutkielmia. Taidetta koskevissa muistiinpanoissa hän muun muassa pohti kuinka ilmentää sielun liikkeitä muotokuvassa.

Siltä varalta, että joku löytää omasta rönsyilevästä nerokkuudestaan todisteita leonardomaisuudestaan, on hyvä muistuttaa, että aito Leonardo pyrki järjestelmällisyyteen, rakasti luokittelua ja muistilistojen tekemistä. Kesken jääneet hankkeetkaan eivät aina johtuneet Leonardon perfektionismista tai harhailevasta tiedonjanosta. Italian kaupunkivaltioihin kohdistuneet hyökkäykset ja äkilliset vallanvaihdokset heittelivät niin taiteilijaa kuin hänen mesenaattiaan maanpakoon. Esimerkiksi jättikokoista ratsastajapatsasta varten hankittu pronssi piti kesken kaiken myydä tykkien valuun.

Funktionalisti ja pohdiskelija

Leonardon lukuisissa esipuheluonnoksissa toistuu hänen hyökkäävä puolustautumisensa kirjanoppineiden pilkan varalta: ”Minua he halveksivat keksijänä, mutta kuinka paljon paremmat perusteet minulla olisikaan moittia heitä, koska he eivät ole keksijöitä vaan toisten työllä mahtailijoita ja vanhan toistelijoita.” Tuon ajan katsannossa Leonardon havaintoihin ja kokeisiin perustuva lähestymistapa oli käsittämätöntä. ”He eivät ota huomioon, että työni perustuu yksinkertaiseen ja puhtaaseen kokemukseen, joka on ainoa tosi opettaja”, Leonardo julistaa kulkien huimasti aikaansa edellä.

Leonardo tutki anatomiaa maalauksia ja kuvanveistoa varten. Hän teki äärimmäisen tarkkoja muistiinpanoja lihasten, jänteiden ja nivelten liikkeistä ja toiminnasta mitä erilaisimmissa tilanteissa, painon vaihteluissa, tähdättäessä, rinnettä laskeuduttaessa. Lihakset tuli eritellä säie säikeeltä ja nimetä sen jäsenen mukaan, jota ne palvelivat, siis funktionaalisesti! Anatomisia piirroksia kuljetetaan Työpäiväkirjat-teoksessa onnistuneesti, vaikkakin säästeliäästi, väliin sivun kokoisina ja väliin tekstin lomassa. Myös muotokuvatutkielmille, keksinnöille ja arkkitehtuurikonstruktioille on mittavassa kirjassa tehty tilaa.

Jumalan sijaan Leonardo näkyy käyttävän ilmaisua ”luonto”. Luonto on määrännyt ihmiselle toimivat lihakset jne. Itselleen Leonardo kirjoitti ensihavainnoista kumpuavia tehtäviä: esitä, laadi, piirrä, kuvaa! Elämää kuvaavalle taiteilijalle ja täydellistä anatomian opasta suunnittelevalle tutkijalle ei riittänyt normaalitila tai keskimääräinen. Esimerkiksi: Mikä ruumiinosa ei ihmisen laihtuessa koskaan pienene kovin näkyvästi? Mikä niistä osista, joihin rasvaa kerääntyy, lihoo nopeimmin?

Kaiken ymmärtämiseen keskittyvä Leonardo pohtii myös taiteenalojen tärkeysjärjestystä. ”Pysyvämpi taide on jalompaa. Musiikki, joka kuluu pois heti syntyessään ei ole yhtä arvokasta kuin maalaustaide, joka voi lasituksen avulla saavuttaa ikuisuuden”, hän kirjoittaa ja jatkaa toisaalla, että maalaustaide ”pitää sisällään kaikki olemassa olevat muodot ja nekin, joita luonnossa ei ole”. Elettiin aikoja, jolloin maalaustaide oli pitkälti käsityön asemassa verrattuna esimerkiksi runouteen. Tämä selittää Leonardon kiihkeän tarpeen puolustaa intohimoista työtään.

Ikuinen ajankohtaisuus

Lahdensuuta voi kiittää huolellisesta käännöstyöstä Leonardon monikymmensivuisen maalausoppaan käsitteiden osalta. Itse asiassa Leonardon huomiot taiteen taantumisesta, kun tekijät jäljittelivät jo olemassa olevia maalauksia, ovat ehtineet tulla vuosisatojen kuluessa yhä uudelleen ajankohtaisiksi. Olihan impressionistien keksittävä uudelleen hänen ulkoilmamaalauksensa ja valotutkielmansa tai persoonallisuuspsykologien kehitettävä hänen mustetahroista lähtevät mielikuvaharjoittelunsa.

Leonardo ennakoi nykyaikaisen tieteen periaatteita vaatiessaan kokeista saatavien tulosten toistettavuutta ennen niiden yleistämistä. Filosofisia ovat pohdinnat esimerkiksi ”olemattomuudesta”, jonka Leonardo toteaa ilmiöksi, jonka voi tavata vain ajassa ja sanoissa. Välillä nykylukija kuitenkin havahtuu, kun tajuaa, että tietyt meille (mukamas) itsestään selvät käsitteet kuten verenkierto, sähkö tai valon kulku ovat vielä Leonardon aikaan keksimättä ja kuinka hullun tuntuisiin kehitelmiin nerokaskin havainnoija päätyy vailla elektronimikroskooppia tai aivokuvantamista.

Suomentaja on ilmeisesti alkutekstien toimittajia mukaillen mielestäni haksahtanut joidenkin otsikoiden kohdalla liian houkutteleviin nykykäsitteisiin: helikopteri, laskuvarjo. Alkutekstit ovat myös arvattavasti toisteisia ja sinänsä Leonardon muistiinpanojen luonnosmaisuutta jäljitteleviä, mutta tämän vaikutelman uskollinen kääntäminen suomeksi ei mielestäni ollut tarpeen. Sen sijaan toistolta säästynyttä tilaa olisi voinut käyttää muutaman suomalaisen asiantuntijan kommentteihin eri lukujen yhteydessä.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *