Yhdysvaltalaisilla psykologi Christopher Ryanilla ja psykiatri Cacilda Jethálla on kirjassaan Paritellen – Seksuaalikäyttäytymisen kehityshistoria tavoitteenaan osoittaa vääräksi ihmisten mieliin propagoitu käsitys ihmislajin luontaisesta, evoluution myötä kehittyneestä taipumuksesta yksiavioisuuteen. Kirjoittajien mukaan ihmisten seksuaalisuuden juuria tulisi etsiä useita kymmeniä tuhansia vuosia kestäneestä metsästäjä-keräilijä -vaiheesta. Ihmisen luontainen seksuaalielämän muoto olisi tällöin ollut promiskuiteetti (miehillä ja naisilla saattoi olla useita samanaikaisia seksuaalisuhteita).

Esihistorialliset ihmisyhteisöt olivat kooltaan pieniä ja kirjoittajien mukaan tasa-arvoisia ja yhteistyökykyisiä ryhmiä, joiden parissa myös parittelukumppanit oli jaettu. Suhteet olivat satunnaisia mutta eivät umpimähkäisiä tai merkityksettömiä. Ne vahvistivat yhteisöjä koossa pitäviä sosiaalisia siteitä. Tämän aidon ja onnellisen luonnontilan olisivat sittemmin pilanneet maatalousyhteisöjen synty ja korkeakulttuurien kehittyminen, koska aiemmin sosiaalisesti homogeenisiin yhteisöihin alkoi eriytyä sosiaaliryhmiä ja sukupuolten välille muodostua hierarkia. Ajallisesti nuoremmissa ihmisyhteisöissä seksuaalikäyttäytyminen olisi tällöin ollut joko polygyynistä (miehellä useita seksuaalisuhteita tai puolisoita) tai mitä lähemmäs nykypäivää kohti tultaessa, yksiavioista (yhdellä miehellä ja naisella on aina tasan yksi kumppani).

Kirjoittajien lopullisena kritiikin kohteena on ihmisen luontaisen seksuaalisuuden vastainen, kulttuurisesti rakennettu yksiavioinen avioliitto. Todellisuudessa seksuaalikäyttäytymisellä ei välttämättä olisi mitään tekemistä parinvalinnan tai avioliiton kanssa. Paritellen ei siis ole varsinainen tieteellinen tutkimus. Se on laajahkoon tieteelliseen kirjallisuuteen, lähinnä angloamerikkalaiseen evoluutiotutkimukseen, evoluutiopsykologiaan, ihmisen biologiaan, psykologiaan ja antropologiaan pohjautuva populaaritieteellinen teos. Kirjoittajien strategiana on ollut rakentaa tutkijoiden välille kärjistetty väittelyasetelma, jonka väärällä puolella ovat kirjoittajien mielestä suoraan tai epäsuoraan yksiavioista avioliittoa korostaneet tutkijat Darwinista ja Freudista aina suuremmalle yleisölle tuntemattomampiin suuruuksiin, ja oikealla puolella puolestaan käsitystä evoluution myötä kehittyneestä promiskuiteetista puoltavat kirjan kirjoittajat omine viiteryhmineen.

Vaikka teoksen suomennettu alaotsikko antaa odottaa jonkinlaista kronologisesti etenevää tarkastelua ihmisen seksuaalielämästä eri historiallisina aikoina, kyse on nykyaikaan sijoittuvasta kamppailusta, jossa halutaan määritellä ihmislajin aito ja alkuperäinen seksuaalisuus. Teoksen parasta antia on sen ensimmäinen osio Harhojen synnystä. Kirjoittajat esittävät paikoitellen herkullisesti, miten kuvamme luonnollisesta, yksiavioisesta seksuaalielämästämme on rakennettu. Tutkijat ovat viimeisinä vuosisatoina tulkinneet menneisyyden ihmisen ja ihmistä geneettisesti lähellä olevien kädellisten (simpanssit ja bonobot) seksuaalikäyttäytymistä aina oman aikansa käsitysten ja normien kautta. Kirjoittajat käyttävät nykyajan käsitysten siirtämisestä kuvaamaan esihistoriallisen ajan ihmisten elämää osuvaa termiä ”retukivistäminen”. Erityisesti kristinuskon seksuaalinormit ovat vaikuttaneet siihen, että silmät on haluttu sulkea kaikkien muiden vaihtoehtojen kuin yksiavioisen avioliittomallin osalta.

Tämän jälkeen teoksessa keskitytään promiskuiteettisen seksuaalikäyttäytymisen luonnollisuuden perustelemiseen. Kahdessa pääosiossa aihetta tarkastellaan yhteisöjen näkökulmasta. Kirjoittajat kritisoivat aiempien tutkijoiden tapaa nähdä esihistoriallinen aika ihmisille erityisen vaarallisena. Varhaisempien ihmisyhteisöjen onnellista ja harmonista elämää arvioidaan teoksessa muun maussa väestönkasvun, elinikäodotusten, omistamisen ja sotien perusteella. Kirjoittajien mukaan aidoin ihmisen seksuaalisuus löytyy nykypäivänä alkuperäiskansojen parista, joiden epäitsekästä elämänmuotoa kulttuuri ei ole vielä ehtinyt pilaamaan.

Teoksessa tarkkaillaan hengästyttävässä tahdissa ympäri maailmaa elävien heimojen jäsenten seksuaalikäyttäytymistä, parinvalintaa ja perhesuhteita. Välillä hypätään modernien ihmisten elämään. Tällöin kirjoittajat pyrkivät paljastamaan nykyihmisen tekopyhyyden: periaatteessa ihmiset elävät yksiavioisissa avioliitoissa mutta se ei tuota heille onnea, ja he usein käyttäytyvätkin aivan päinvastoin. Kirjoittajien viestinä on se, että (länsimainen) kulttuuri ei ole onnistunut tukahduttamaan ihmisen seksuaalisuuden ydintä.

Teos etenee väljähkön dialogin tai väittelyn muodossa, jossa eri osapuolten näkemykset ja niiden perustelut asetetaan tiiviissä muodossa jatkuvasti vastakkain. Tyylillisesti teksti kulkee asiallisen selkeästi, joskin välillä punaista lankaa punotaan vähintäänkin luovasti toisiinsa liittymättömiä ihmiselämän yksityiskohtia tai menneisyyttä ja nykyisyyttä yhdistäen. Toisinaan kirjoittajat kiihdyttävät itsensä raivoon, joka purkautuu ilmestyksenomaiseen julistukseen oman agendan puolesta. Kahdessa viimeisessä osiossa huomion kohteena on ihmisyksilö. Kirjoittajat tarkastelevat muihin kädellisiin verraten nykyihmisen anatomiaa (esimerkiksi sukupuolielimet), ruumiintoimintoja (esimerkiksi orgasmi) ja seksuaalikäyttäytymistä. Lopuksi arvioidaan naisen ja miehen yhtäläisyyksiä ja eroja. Osansa saavat niin masturbaatio, testosteroni kuin monimuotoiset seksuaalitavat. Pitkin teosta kirjoittajat korostavat sitä, kuinka naisten seksuaalisuutta on kautta historian vähätelty ja tukahdutettu.

Näkemysten ja perustelujen lähdepohja löytyy lisäinformaatiota tarjoavista loppuviitteistä. Teoksen lopusta löytyy myös kirjallisuusluettelo. Asiasana- ja henkilöhakemistot olisivat lisänneet teoksen käytettävyyttä. Kirjoittajat ja teoksen suomentaja ovat tehneet tarkkaa työtä. Teknisiä puutteellisuuksia teoksesta löytyy ainoastaan muutaman tyhjäksi jääneen loppuviitteen ja kääntämättä jääneen alaviitetekstin verran. Suomennos on miellyttävää luettavaa ja teksti soljuu vaivattomasti eteenpäin niin kuin populaaritieteellisen tekstin kuuluu. Kirjoittajien toisinaan hauskoiksi tarkoittamat lukujen otsikot ja termit aiheuttavat lievää myötähäpeää, mutta tunne olisi todennäköisesti ollut samanlainen alkukielelläkin luettuna.

Onnistuuko kirja sitten saamaan lukijan puolelleen, avautuvatko hänen silmänsä yksiavioisuuden harhasta? Lukuisat esimerkit osoittavat, että ajatus evoluution myötä muokkautuneesta luonnollisesta yksiavioisesta avioliitosta on vähintäänkin kyseenalainen ja ihmisen seksuaalielämä on ollut ja on edelleen paljon monimuotoisempi. Täytyy kuitenkin todeta, että tämä tulos ei erityisemmin yllätä tai shokeeraa, kuten takakansitekstin arviossa teoksesta luvataan. Kirjoittajien näkemys promiskuiteetin luonnollisuudesta ei sen sijaan ole uskottava. Ongelmallista on se, että väittelyn vastapuoli on harsittu kokoon moninaisista tutkijoista, tutkimuksista ja tieteenaloista. Näkemykset ja teoriat on siirretty kirjaan mustavalkoisen tulkintakehikon lävitse. Väärien ja oikeiden näkemysten vastakkainasettelu on toimivaa silloin, jos osapuolet ovat alun perin kirjoittaneet suunnilleen samasta asiasta. Tällöin vastapuolen huonot argumentit on nähtävissä ilman, että kirjoittajien tarvitsisi niitä suuremmin edes auki kirjoittaa. Tilanne vaikeutuu huomattavasti, jos tutkijoiden alkuperäiset tulokset ja argumentit täytyy sulloa teoksen yksiavioisuus-promiskuiteetti -kaavaan. Tällöin vastustajien näkemyksiä väännetään silminnähtävästi mieleiseen suuntaan, omia perusteluja ja epäsuoria aihetodisteita haetaan kaukaa asian vierestä ja syyllistytään saivarteluun.

Pitkin teosta kirjoittajat turvautuvat sarkasmiin. Toisinaan tutkijoiden näkemyksiä ammutaan alas erittelemällä kielteisesti heidän henkilökohtaista elämäänsä (joskus tosin aiheesta). Kirjoittajat yrittävät vastustajiaan piikitellessään olla hauskoja, mutta ainakin allekirjoittanutta tämä lähinnä ärsytti. Teoksesta jää käsitys, että kirjoittajat rakentavat vanhan myytin tilalle omaansa. Äärinäkemys vain korvataan toisella. Tämä on erityisen ongelmallista silloin, kun kirjassa arvioidaan modernia länsimaista yhteiskuntaa. Kirjoittajat näkevät promiskuiteettisen seksuaalikäyttäytymisen olleen merkittävässä roolissa esihistoriallisissa yhteisöissä ja arvottavat sen kaikin puolin yksiavioisuutta paremmaksi. Hyppiessään esihistoriallisen ja nykyajan välillä kirjoittajat monessa kohdin väittävät monien nykyajan ihmisten ongelmien aiheutuvan juuri vääristyneestä yksiavioisuuden vaatimuksesta: seksuaalinen turhautuminen, intohimon katoaminen, pettäminen, katolisten pappien harrastama lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, prostituutio, pornografia, vain muutamia mainitakseni. Kirjoittajat jättävät viisasti kirjoittamatta auki rivien välissä vilahtavan haaveensa siitä, että nykypäivän monimutkaiset länsimaiset ihmisyhteisöt palaisivat seksuaalikäyttäytymisessään alkujuurilleen, metsästäjä-keräilijäyhteisöjen kaltaiseen paratiisinomaiseen yhteisöllisyyteen. Ihmisyhteisöjen monimutkaistumista ja kulttuurista kehittymistä ei kuitenkaan ole enää mahdollista peruuttaa.

Paritellen – Seksuaalikäyttäytymisen kehityshistoria -teos voi argumentaatiotyylin suhteen aiheuttaa ensin hämmennystä, mutta suomalaista, tieteelliseen tekstiin harjaantunutta lukijaa ajatukset ihmisen evoluutiosta, monimuotoisesta seksuaalisuudesta käyttäytymisestä ja samankaltaisuudesta apinan eivät saa tolaltaan. Teos onkin sijoitettavissa Yhdysvaltojen poliittisesti latautuneeseen ilmapiiriin, jossa liberaalit ja konservatiiviset / kristilliset voimat käyvät keskinäistä kamppailuaan myös populaaritieteellisten teosten markkinoilla. Kärjistyneet ja mustavalkoiset näkemykset ovat tällöin toimiva tapa sekä sivaltaa ja kritisoida väärin ajattelevia että vahvistaa oikein ajattelevien maailmankuvaa.