Innoitusta kansallisten kaupunkipuistojen perustamiseen

Suistolaisten puisto on ensimmäinen suomalainen kansallista kaupunkipuistoa käsittelevä kirja. Kirjan kuvatoimituksesta vastannut Taneli Eskola on tosin tehnyt parikin kirjaa Hämeenlinnan kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluvasta Aulangosta, mutta ne eivät käsittele kaupunkipuisto-teemaa [1]. Kirjan lähin vertailukohta onkin Gunnar Brusewitzin ja Henrik Ekmanin kymmenen vuoden takainen Ruotsin ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta kansallisesta kaupunkipuistosta eli Tukholman Ekoparkenista tekemä kirja (arvostelu jäljempänä). Kirjaa tekemässä on ollut Turun yliopiston maisematutkimuksen ja Taideteollisen korkeakoulun visuaalisen nykykulttuurin opiskelijat Porin yliopistokeskuksesta sekä Satakunnan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opiskelijat.

Häyrynen, Maunu; Eskola, Taneli; Granö, Päivi; Mattila, Olli ja Sotka-Siira; Jouni: Suistolaisten puisto - Porin kansallisen kaupunkipuiston historia ja maisema. Porin kaupunki, 2004. 160 sivua. ISBN 952-5414-24-8.

Suistolaisten puisto on ensimmäinen suomalainen kansallista kaupunkipuistoa käsittelevä kirja. Kirjan kuvatoimituksesta vastannut Taneli Eskola on tosin tehnyt parikin kirjaa Hämeenlinnan kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluvasta Aulangosta, mutta ne eivät käsittele kaupunkipuisto-teemaa [1]. Kirjan lähin vertailukohta onkin Gunnar Brusewitzin ja Henrik Ekmanin kymmenen vuoden takainen Ruotsin ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta kansallisesta kaupunkipuistosta eli Tukholman Ekoparkenista tekemä kirja (arvostelu jäljempänä).

Kirjaa tekemässä on ollut Turun yliopiston maisematutkimuksen ja Taideteollisen korkeakoulun visuaalisen nykykulttuurin opiskelijat Porin yliopistokeskuksesta sekä Satakunnan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opiskelijat. Laaja-alaisesta tekijäjoukosta johtuen kirjan tekstien taso on vaihteleva ja olisivat kaivanneet tiukempaa toimittamista. Toisaalta kirjan ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu kansallisen kaupunkipuiston lähestymistä monista eri suunnista. Esipuhe ja johdanto mukaan lukien artikkeleita on kirjassa kaikkiaan 13 kappaletta.

Luulen, että monille olisi suuri hyöty ja ilo teokseen tutustumisesta, vaikka osassa teksteissä oletetaan lukijoilla olevan kohtalaisen hyvät perustiedot Porista. Julkaisussa esitettyä tutkimustietoa hyödynnetään parhaillaan laadittavassa Porin kansallisen kaupunkipuiston hoito- ja käyttösuunnitelmassa, mutta kirjalle soisi löytyvän laajempikin lukijakunta. Kirjasta löytyy mielenkiintoista luettavaa niin Pori Jazzin kävijöille, jotka haluavat lisätietoja Kirjurinluodon historiasta, kuin rautatieharrastajille tai kaupunkiluonnosta kiinnostuneille. Jyrki Toivaisen kirjoituksessa kaupunkipuiston golfalueesta Kalaforniasta käy ilmi, että Porin ensimmäiset golfkentät olivat todellisia luomukenttiä lampaiden huolehtiessa ruohon pysymisestä sopivan lyhyttä.

Erityisen toivottavaa, että kirja innostaisi muita kaupunkeja hakemaan kaupunkikansallispuiston perustamista. Toistaiseksi Suomeen on perustettu kolme kansallista kaupunkipuistoa (Hämeenlinna 2001, Heinola ja Pori 2002), kun kaupunkipuistojen verkostoon on tarkoitus ottaa kymmenkunta erilaista kaupunkia eri puolilta Suomea. Kirjasta käy selvästi ilmi, ettei kansallisen kaupunkipuiston perustaminen tarkoita alueen ”museoimista”. Porin kansallispuistojen sisälle mahtuu edellä mainitun Jazz-festivaalin lisäksi mm. entinen puuvillatehdas, golfkenttä ja urheilukeskus. Sen sijaan, kuten Janne Kumpulainen kirjoituksessaan lähiöläisten luonnosta tuo esille, se on ”tuonut varmuutta yhteisen tilan säilymisestä”.

Itsekin maanviljelyn historiaa tutkineena Risto Ranteen kirjoitus luotojen alueen maanviljelyksestä kiinnosti erityisesti. En kuitenkin yhdy hänen näkemykseensä siitä, että olisi eettinen velvollisuus harjoittaa maataloustuotantoa Suomessa kaikilla jo viljelykseen raivatuilla pelloilla, koska samaan aikaan maailmassa on paljon nälkää näkeviä ihmisiä. Nälänhätien syynä ei ole se, että maailmassa tuotetaan liian vähän ruokaa, vaan se ettei köyhillä ole varaa ruokaan. Toisaalta löytyy paljon muita syitä pitää pellot viljelyksessä, joissa maisemallinen ei ole vähäisimpiä.
Suistolaisten puisto -julkaisu on myynnissä 25 euron hintaan Porissa Satakunnan museossa, Luontotalo Arkissa, Höövelissä kävelykadulla, Taidemuseossa ja kaavoitusosastolla (Valtakatu 4, 7 krs.) ja tilattavissa postitse kaavoitusosastolta, jolloin hintaan lisätään toimituskulut 10 euroa. Tilaukset puhelimitse kaavoitusosaston neuvonnasta puh. 02 621 1608 tai sähköpostilla olli.mattila[at]pori.fi
Kirja löytyy lisäksi PDF-formaatissa Porin kansallisen kaupunkipuiston kotisivuilta http://www.pori.fi/kaavoitus/puisto/
[1] Eskola, Taneli: Kuva-Aulanko = Aulanko revisited & Teräslintu ja lumpeenkukka: Aulanko-kuvaston muutosten tulkinta. Helsinki: Musta taide, Finnfoto, 1997.

Kansallispuisto kaupungin sydämessä (Julkaistu alun perin SUOMEN LUONTO -lehdessä 6/1996)

Gunnar Brusewitz och Henrik Ekman: Ekoparken Djurgården-Haga-Ulriksdal, Wahlström & Widstrand 1995,193 s.

Joulukuussa 1994 Ruotsin valtiopäivät teki historiallisen päätöksen: perustettiin Ruotsin ensimmäinen kansalliskaupunkipuisto (nationalstadspark). Tämä Tukholman yli kaksitoista kilometriä pitkä vihreä keuhko ulottuu Djurgårdenista etelässä Ulriksdaliin pohjoisessa.

Jokaisen Tukholmassa kävijän tulisi tutustua Gunnar Brusewitzin ja Henrik Ekmanin rakkaudella tekemään kirjaan kansalliskaupunkipuistosta. Lukija ei voi olla yllättymättä siitä, miten runsas ja ’monipuolinen eläimistö ja kasvisto miljoonakaupungin kupeesta voi löytyä. Tukholman kansalliskaupunkipuistosta voitaisiin ottaa mallia myös esimerkiksi Helsingin keskuspuistoa tai Turun Ruissaloa kehitettäessä.

Kirja alkaa päiväkirjamerkinnöillä vuoden vierähtämisestä puistossa. Historiallinen osuus kattaa ajanjakson l200-luvulta nykypäiviin. Siinä kuvataan Djurgårdenin kehittymistä kuninkaallisesta jahtipuistosta kansanpuistoksi ja luontosuhteen muutoksia ampumisesta luonnontarkkailuun.

Käy myös ilmi, että jahtipuiston 20 kilometriä pitkän puuaidan ylläpito oli ahvenanmaalaisten vastuulla. Jokainen talollinen joutui toimittamaan puuta aidan ylläpitoon. Kuninkaiden ohella Djurgårdenin historiassa vilahtaa sellaisia suomalaisillekin tuttuja nimiä kuin Strindberg ja viisumaakari Bellman. Oman lukunsa saavat myös Djurgårdenin lukuisat tammet ja niiden rikas eliöstö.

Lopuksi käydään läpi satavuotista kamppailua alueen suojelemiseksi tonttikeinotteluita ja teiden rakentamiselta. Kovin on tutun oloista.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *