Islam-kirjojen kirjo

Islamista kertovia kirjoja on Suomessa julkaistu viime vuosina kiitettävän runsaasti. Sen lisäksi, että tarjonta on ollut runsasta, se on ollut myös enimmäkseen laadukasta ja monipuolista. Yksi ahkerimmista kirjoittajista on ollut Jaakko Hämeen-Anttila, jonka työ erityisesti Koraanin kääntäjänä ja esittelijänä on merkittävää. Vastikään julkaistu teos "Islamin monimuotoisuus" ei ole edes hänen viimeisin kirjansa islamilaisesta maailmasta.

Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. Gaudeamus, 1999. 256 sivua. ISBN 951-662-749-8.

Islamista kertovia kirjoja on Suomessa julkaistu viime vuosina kiitettävän runsaasti. Sen lisäksi, että tarjonta on ollut runsasta, se on ollut myös enimmäkseen laadukasta ja monipuolista. Yksi ahkerimmista kirjoittajista on ollut Jaakko Hämeen-Anttila, jonka työ erityisesti Koraanin kääntäjänä ja esittelijänä on merkittävää. Vastikään julkaistu teos "Islamin monimuotoisuus" ei ole edes hänen viimeisin kirjansa islamilaisesta maailmasta. Aivan juuri hän julkaisi myös lyhennetyn käännöksen vaikutusvaltaisesta Ibn Hishamin profeetta Muhammadin elämäkerrasta.

"Islamin monimuotoisuus" on tärkeä teos. Se on myös uskalias kirja, sillä esitteleehän se islamin vähemmistösuuntauksia, joista monia luonnehditaan valtavirrassa harhaoppisiksi. Milloinkaan vähemmistöjen käsittelyä ei ole pidetty täysin neutraalina tekona, vaan aina se voidaan ymmärtää provokaatioksi. Lähdettäessä Hämeen-Anttilan tavoin kunkin lahkon omasta itseymmärryksestä, voi ristiriitojen välttäminen olla vaikeaa.

Kun islamin julkisuuskuva Suomessakin on ollut perin yksipuolinen, on Hämeen-Anttilan kirjan kaltaiselle teokselle tilaa. Suurimman yksittäisen osan kirjassa muodostaa islamin varhaisvaiheiden esittely. Monin tavoin ongelmallista varhaishistoriaa sävyttää kaksi tekijää. Kun varhaista historiaa 800-luvulla muokattiin, sitä harmonisoitiin, eli ristiriitaista ainesta poistettiin tai muunneltiin ajan käsityksiä vastaavaksi. Samoin tuolloin vallinneiden olojen katsottiin vastaavan aiempia aikoja ja näin projisoitiin 800-lukuinen ortodoksia menneisyyteen.

Historiankirjoituksen prosessien vaikutuksesta varhaisista islamilaisista rinnakkaisliikkeistä ei ole säilynyt juurikaan tietoa. Hämeen-Anttila esittelee kuitenkin ansiokkaasti lahkoja erityisesti eräiden ‘harhaoppeja’ kuvaavien heresiografien välittämiä kuvia analysoimalla. Yksi näistä teoksista on 800-luvulta peräisin oleva teologi al-Nashi al-Akbarin nimiin virheellisesti kirjattu ‘Usul an-nihal’. Myös kahta säilynyttä osin 800-luvulle ulottuvaa vähäntunnettua lahkolaistekstiä analysoidaan laajemmin. Nämä ovat ‘Umm al-kitab’, jonka nimi ’Kirjan äiti’ viittaa Koraanin jumalalliseen esikuvaan ja ‘Kitab al-Haft wa’l-azi’. Näiden gnostilaistyyppisten tekstien kautta muodostuu jonkinlainen kuva siitä, millaisia muotoja islamin sisällä – ja Koraanin rinnalla – on ollut ennen sen vakiintumista.

Bahai-uskoa esitellään myös melko laajasti. Bahai-uskosta kerrotaan shaikhilaisuuden ja baabilaisuuden kautta kulkeva tarina, tarina uuden maailmanuskonnon synnystä shiialaisesta lahkosta. Muista islamin lahkoista poiketen bahait eivät enää tunnustaudu muslimeiksi, vaan he pitävät uskoaan uutena uskontona. Tämä näkemys perustuu paljolti vuonna 1925 Egyptissä tehtyyn oikeuden päätökseen, jonka mukaan bahait eivät kuuluneet islamiin. Lähi-idän bahaille tämä aiheutti vaikeuksia, mutta länsimaihin kotiutuneille bahaille päätös oli vapauttava. Uskonto saattoi kehittää itseään modernisaation airuena.

Kun länsimaissa, erityisesti Yhdysvalloissa, bahai-usko oli erityisesti valkoisen keskiluokan suosiossa, kehittyi Amerikkalainen musta islam köyhien keskuudessa. Vaikka mustan islamin esittely onkin lyhyt, saa sen avulla kuitenkin jonkinlaisen kuvan asiasta. Kirjan viimeinen luku taas käsittelee yleisluontoisesti islamilaisen fundamentalismin nousuun johtaneita seikkoja niin suppeasti, ettei asiasta oikein saa kunnon käsitystä. Tässä yhteydessä olisi voinut vaikka käsitellä fundamentalismia suhteessa Salman Rushdien tapaukseen, joka nyt tulee vain irrallisesti mainittuna yksityiskohtana Iranin shiialaisuutta käsittelevän jakson jälkeen (ss.94-5). Toki monia muitakin ajankohtaisia aiheita olisi tässä ollut mahdollista ottaa esille.

Lukuunottamatta viimeisen luvun keveyttä, "Islamin monimuotoisuus" on tiivistä luettavaa. Se on hyvin kirjoitettua ja sujuvaa tekstiä, mitä niin useista oppineista teksteistä jää kaipaamaan. Kirja päättyy optimistiseen näkemykseen islamilaisen – ja jopa yleisen monoteistisen ekumenian – mahdollisuudesta "sen tosiasian myöntämiseen, että eri tulkinnat voivat olla rinnakkaisia" (s. 249).

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *