J.R.R. Tolkien eli parhaat palat vanhoista elämäkerroista

Hobitti-elokuvatrilogian toinen osa tulee teattereihin joulukuussa. Jos J.R.R. Tolkienin elämä kiinnostaa tai hänen kirjojensa juonet ovat päässeet unohtumaan, voi ne nyt kätevästi kerrata keveästä elämäkerrasta Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien. Syvällistä lukukokemusta toivovat älkööt vaivautuko; kirja sopii pikemminkin laiturinnokassa ahmaistavaksi.

Duriez, Colin: Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien [J.R.R. Tolkien. The making of a Legend]. Käännös: Jere Saarainen. Minerva Kustannus Oy, 2012. 248 sivua. ISBN 978-952-492-742-0.

Luin sattumalta samanaikaisesti kahta elämäkertaa: tässä arvosteltavaa kirjaa ja Walter Isaacsonin kirjoittamaa Steve Jobsia. Tarkoitukseni ei ollut etsiä kosmisia yhteensattumia kahden hyvin erilaisen hahmon välillä, jotka olivat samanaikaisesti elossa 18 vuoden ajan. Lopulta kuitenkin huomasin vertailevani teoksia. Jobs syntyi samana vuonna – 1955 – kun Tolkien julkaisi Taru sormusten herrasta -trilogiansa viimeisen osan, Kuninkaan paluu. Samanaikaisesti kun Tolkien ensin hämmentyi trilogiansa saamasta huomiosta ja lopulta päätyi hyväksymään uuden asemansa sekä sen myötä mukanaan tuoman varallisuuden, Jobs syntyi, adoptoitiin, vietti nuoruutensa Bob Dylania kuunnellen ja etsi henkistä valaistumista muun muassa LSD:n avulla. Elämäkerrat osoittautuivat yhtä erilaisiksi kuin niiden päähenkilöt. Siinä missä Isaacsonin Steve Jobs on elämänläheinen, yksityiskohdiltaan rikas ja selkeästi vaivaa teettänyt teos – kirjoittaja teki yli 100 haastattelua! –, fantasiakirjallisuuteen erikoistuneen toimittaja ja tietokirjailija Colin Duriezin Tolkien-elämäkerta on vahvasti aiempiin elämäkertoihin tukeutuva, vähän uutta tarjoava, kevyt ja yksiulotteinen teos. Luin kirjan loppuun helteisessä Turussa, ja kesälukemisena kirja onkin ihan toimiva.  

Duriez, joka on aiemmin kirjoittanut muun muassa C.S. Lewisiin, Narnian fantasiamaailmaan ja Harry Potter -ilmiöön liittyen useita ensyklopedioita, oppaita ja käsikirjoja, tarttui valmiiksi loppuun kaluttuun aiheeseen. Tolkienin virallinen elämäkerta ilmestyi jo vuonna 1977, neljä vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Sen jälkeen on ilmestynyt vähintään parikymmentä Tolkienin elämää kuvaavaa teosta, jotka löytyvät myös Duriezin kirjan lähdeluettelosta. Lienee väärin sanoa aihetta loppuun kalutuksi, sillä ainahan aiheesta voi kirjoittaa uudesta näkökulmasta tai oman aikansa ilmiöiden kautta tulkittuna. Duriezilla ei ole varsinaista näkökulmaa, sillä hän tavoittelee – ja siinä hyvin onnistuukin – perinteistä kaikenkattavaa elämäkertaa, jossa käsitellään niin perhetausta, parisuhde ja työelämä kuin teot, niiden vastaanotto ja julkisuuskin. Duriezin tukeutuminen jo olemassa oleviin elämäkertoihin näkyy erityisesti siinä, ettei teoksessa vaikuta olevan yhtään uutta haastattelua saatikka jaksoa, josta voisi kokea kirjoittajan innostuksen hänen paljastaessaan jotain uutta ja merkittävää tai tehdessään uudenlaisen tulkinnan.

Tolkienin syntymä Etelä-Afrikassa, muutto Englantiin, varhainen orvoksi jääminen ja köyhät kotiolot kuvataan asiallisesti, mutta missään vaiheessa ainakaan tämä lukija ei alkanut sääliä John Ronald Reuelia ja hänen nuorempaa veljeään Hilary Arthur Reuelia. Jo tässä vaiheessa elämäkerta tuntui etenevän kiskoilla kohti Tolkienin fantasiakirjailijan uraa ja suuria läpimurtoteoksia, ikään kuin kaikki aiemmin tapahtunut olisi vain esinäytöstä myöhemmälle. Tässä elämäkerta erehtyy pahemman kerran, sillä ei Tolkien elänyt elämäänsä vain tullakseen maailmankuuluksi kirjailijaksi. Mieleenpainuvimmat elämäkerrat koostuvatkin kohteen kokemista ”nykyhetkistä”, jolloin kaikenlaiset tulevaisuudet ovat vielä mahdollisia.  

Tolkienin varhainen kiinnostus kieliin ja muinaisiin tarustoihin sekä niistä alkunsa saanut akateeminen ura kuvataan tarkkaan, sillä näiden vaikutus näkyi vahvana myös hänen kaunokirjallisessa julkaisutoiminnassaan. Elämäkerrassa, kuten epäilemättä myös Tolkienin elämässä, näyttelevät isoa osaa kirjallisuuspiirit, tunnetuimpana Oxfordin yliopistossa kokoontunut Inklings-ryhmä. Ryhmän parissa Tolkien esitteli Keski-Maahan sijoittuvia tarinoitaan ja tutustui esimerkiksi C.S. Lewisiin, keskiajan ja renessanssin kirjallisuuden professoriin ja Narnia-sarjan kirjoittajaan. Inklingsistä sekä Lewisin ja Tolkienin välisestä ystävyydestä Duriez kirjoittaa tottuneesti; hän on aiemmin julkaissut kaksi Lewisia käsittelevää teosta, yhden kirjallisuuspiiristä ja vielä yhden Tolkien-Lewis -suhteesta. Vanhojen tietojen kierrättäminen Inklings-osiossa kuvaa hyvin myös kirjan muita osia, vaikka Duriezin puolustukseksi on toki sanottava, ettei tekstistä näy päällepäin leipääntymistä – vaikkei suurta innostustakaan.

Tolkienin tärkeimmistä teoksista on tarjolla synopsikset. Teosten vastaanoton kuvaaminen puolestaan on jäänyt keskeneräiseksi. Duriez kuittaa esimerkiksi Taru sormusten herrasta -trilogian vastaanoton toteamalla: ”Jos haluaisin kuvata Tolkienin teosten vastaanottoa kattavasti 1960-luvusta lähtien, minun pitäisi kirjoittaa aiheesta toinen kirja.” Koska kriitikoiden vastaanotto on esitetty elämäkerrassa hyvin typistetyssä muodossa, jää siitä mieleen lähinnä se, että Taru sormusten herrasta sai niin kriittisiä kuin ylistäviäkin lausuntoja. Duriezilta tuntuu muutenkin ehtyneen voimat käsitellessään aikaa trilogian julkaisusta Tolkienin kuolemaan eli vuosia 1955–1973. Ne, eli lähes kaksikymmentä vuotta Tolkienin suurinta suosiota ja julkista toimintaa, käsitellään 15 sivun aikana.

Entä minkälaisen vastaanoton sai itse elämäkerta? Goodreads.com -sivustolla, jossa lukijat antavat kirjoille tähtiä ja halutessaan kirjallista kritiikkiä, Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien on saanut 4,25 tähteä viidestä. Samalla sivustolla suomalainen Markku Kesti antoi kirjalle kolme tähteä ja arvioi sitä tavalla, jonka voin itsekin allekirjoittaa: ”Mukavaa luettavaa, mutta syvällisyyttä ja uutta sanottavaa tai näkökulmaa jäin kaipaamaan.” Kirjaa on eri yhteyksissä kuvattu myös helposti lähestyttäväksi, mikä kuvastaakin hyvin eri lukijakuntien tarpeita. Niille, jotka tutustuivat Keski-Maahan ensimmäistä kertaa ohjaaja Peter Jacksonin elokuvien myötä, kirja antaa rutkasti uutta tietoa tiiviissä paketissa. Edistyneemmille lukijoille ja niille, jotka haluavat viettää pidempään aikaa Tolkienin elämän parissa, teos on kesäinen välipala ilman sen kummempaa jälkimakua.   

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *