Maailman suosituinta urheilulajia jalkapalloa on Suomessakin pelattu jo yli sata vuotta. Lajin suomalainen keskusjärjestö eli nykyinen lajiliitto, Suomen Palloliitto, täyttää tänä vuonna sata vuotta. Juhlavuoteen kuuluu monenlaisia tapahtumia kuten juhlakirjan ja juhlaelokuvan julkaiseminen.

Juhlakirja on satavuotiaan arvolle sopivasti laaja ja perusteellinen teos. Se on suomalaisen jalkapallon historia eikä pelkästään palloliiton historia. Kirja ei ole kronologinen esitys vaan jäsennetty aihepiireittäin. Siinä on käsitelty Suomen maajoukkueen toiminta, menestyneimmät pelaajat, jalkapallon merkitys eri maakunnissa eli palloliiton piireissä, naisjalkapallo, juniorijalkapallo, palloliiton puheenjohtajat ja monet muut keskeiset asiat. Laajojen artikkelien joukossa on lyhyempiä tietoiskuja erilaisista aiheista kuten mielenkiintoisista pelaajista tai itse jalkapallosta eli pelivälineestä. Lajin sääntöjen kehitystä ei kuitenkaan ole esitetty missään kootusti, vaikka eräät sääntömuutokset tuodaankin tekstissä esiin.

Kirjan kirjoittajat Yrjö Lautela, Göran Wallén, Juha Kanerva, Kenth Sjöblom, Vesa Tikander, Sari Tuunainen ja Maria Virolainen ovat asiantuntevia toimittajia ja tutkijoita. Vaikka kirja koostuu useiden kirjoittajien teksteistä, se on kuitenkin varsin yhtenäinen teos. Tosin kirjassa toistuvat eräät asiat usein ja toisaalta tiettyjen asioiden etsiminen voi olla työlästä. Kirjan kuvitus on hieno ja kuvaa monipuolisesti jalkapallon menneisyyttä ja nykyisyyttä.

Jalkapallossa kuten urheilussa yleensäkin keskitytään helposti voittoihin ja huippuhetkiin tai katkeriin tappioihin. Niin tapahtuu myös tässä kirjassa. Jalkapalloa käsitellään kuitenkin varsin monipuolisesti, mutta silti olisi kaivannut enemmän analyysia. Esimerkiksi vertailuja muihin maihin tai muihin lajeihin olisi voinut olla enemmän.

Kirjassa on runsaasti erilaisia tilastoja ja mm. maaotteluista on perusteelliset tiedot. Tilastoja olisi voinut olla enemmänkin. Esimerkiksi maaotteluista olisi voinut olla taulukko, jossa olisi kootusti esitetty tiedot eri maita vastaan pelatuista otteluista. Miesten maaottelujen maalintekijöistä luetellaan kaikki yli kolme maalia tehneet. Kaksi ja yksi maalia tehneiden lukumäärä olisi voitu ilmoittaa.

Suomalaisen jalkapallon huippuhetkiä ovat olleet Suomen sijoittuminen Tukholman olympialaisissa neljänneksi, naisten sijoittuminen EM-kisoissa 2005 neljän parhaan joukkoon sekä eräät seurajoukkueiden voitot ulkomaisista huippujoukkueista. Suomalaisia pelaajia on ollut ammattilaisina jo 1950-luvulta lähtien, mutta vasta Jari Litmanen nousi 1990-luvulla kansainväliselle huipulle jalkapallossa. Tämän jälkeen muut suomalaisammattilaiset ovat seuranneet Litmasen jälkiä.

Suomalaisen jalkapallon ikävämpään historiaan kuuluvat eräät aivan viimehetkillä hävityt ottelut, joita tosin ei ole niin paljon kuin jääkiekossa. Viime vuosina esiin tulleet sopupelit ja vedonlyöntiin liittyvät rikkomukset osoittavat, ettei suomalainen jalkapallo ole sivussa kansainvälisen jalkapallon lieveilmiöistä.

Vaikka jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji, se ei ole sitä Suomessa. Nykyisin jalkapallolla on kuitenkin eniten harrastajia myös Suomessa. Lajin suosioon on vaikuttanut muiden vahvojen lajien asema sekä suomalaiset olosuhteet. Yksilölajit yleisurheilu ja hiihto ovat olleet Suomessa suosittuja ja ovat edelleen. Ne olivat kauan suositumpia kuin joukkuelajit. Jalkapallon harrastamista vaikeuttaa pitkä ja kylmä talvi, joka muualla Euroopassa on jalkapallon pelikausi. Suomessa jalkapallo on ollut kesälaji. Jalkapallojoukkueeseen tarvitaan kentälle peräti 11 pelaaja, mikä on osaltaan vaikeuttanut joukkueen kokoamista. Suomessa jalkapalloa onkin pelattu kaupungeissa ja asutuskeskuksissa. Lajin alkuvaiheessa sitä pelattiin etupäässä eteläisessä tai rannikko-Suomessa. Varsin nopeasti se kuitenkin levisi koko maahan. Suomessakin teollistuminen nopeutti jalkapallon leviämistä.

Suomessa jalkapallo oli läheisessä suhteessa jääpalloon ja ne molemmat kuuluivat Suomen palloliiton ohjelmaan vuoteen 1972, jolloin jääpalloilijat perustivat oman lajiliiton. Monet jalkapalloilijat pelasivat talvisin jääpalloa ja useat huippupelaajat edustivat Suomea molemmissa lajeissa maaotteluissa.

Kirjassa pohditaan minkälainen on suomalainen jalkapallo. Eräiden maiden jalkapallolle on löydetty tiettyjä ominaispiirteitä, mutta suomalaista jalkapalloa ei juuri ole tunnettu maailmalla. Suomalaiseen jalkapalloon liittyy kuitenkin eräitä piirteitä, jotka ovat Suomelle tyypillisiä. Jalkapallon tai yleensä urheilun yhteys politiikkaan on tyypillistä Suomelle. Jalkapalloakin pelattiin kauan kahden keskusliiton alaisuudessa. TUL:lla oli omat ottelunsa, ja vasta sodan jälkeisinä vuosina alkoi liittojen yhteinen kilpailutoiminta. Suomalaisessa jalkapallossa on tullut esiin myös hankala kielikysymys. Liittoa moitittiin aikoinaan liian ruotsinkieliseksi ja sen johdossa oli kauan ruotsia äidinkielenään puhuvia henkilöitä.

Jalkapallo on kuitenkin yhdistänyt monenlaisia ihmisiä. Sitä kuvaa esimerkiksi se, että SPL:n puheenjohtajina on ollut varsin erilaisia ja eri alojen ihmisiä. Tehtävää ovat hoitaneet mm. kaupunginjohtaja ja urheiluvaikuttaja Eric von Frenckell, paperiteollisuuden vuorineuvos Juuso Walden ja rakennustaiteen ja ornamentiikan professori Carolus Lindberg, joka oli väitellyt tiilien käytöstä keskiaikaisissa kivikirkoissa. Lindberg on kirjoittanut mm. kirjan Koristetaide.

Suomalaisessa jalkapallokulttuurissa on ehkä eräs piirre, joka erottaa sen muiden maiden jalkapallokulttuureista. Koska Suomi ei ole menestynyt kansainvälisesti jalkapallossa eikä ole ollut mukana MM- eikä EM-kisoissa, suomalainen jalkapalloyleisö ei ole niin kansallisesti suuntautunutta kuin muualla maailmassa. Suomalaiset seuraavat MM-kisoja ja voivat kannattaa tiettyjä joukkueita omien mieltymystensä mukaan. Suomessa esimerkiksi englantilaisen jalkapallon kannattajat ovat järjestäytyneet omaan yhdistykseensä. Suomalaisen jalkapallokulttuurin erikoisuuksiin kuuluu myös se, että täällä on ilmeisesti maailman paras Everton-fani, vaikka häntä ei tässä kirjassa mainitakaan.