Aluksi

Artikkelikokoelmien kirja-arvosteluja voi tehdä muutamalla tavalla. Ensinnäkin on tapana aluksi esitellä teosta yleisesti. Tämän jälkeen voidaan kokoelma joko viipaloida ja arvioida jokainen viipale korrektisti erikseen tai sitten nyppiä "pullapitkosta" rusinat. Päädyin – erinäisistä syistä – jälkimmäiseen vaihtoehtoon Taina Syrjämaan toimittaman Arjen muisti ja unohdus. Jokapäiväinen elämä historian valoissa ja varjoissa -kokoelman (1999) kohdalla. Mainittakoon, että teoksen nimi oli petollisen vaikuttava, sillä arjen työrupeman alla olin lähes unohtaa arvioinnin teon. Mutta nyt ei enää huolta tai huonoa omatuntoa: tässä se on!

Teoksesta yleisesti

Arjen muisti ja unohdus -teos yrittää tehdä läpinäkyvän jälleen näkyväksi. Arjen tilanteissa ja tapahtumissa ja tavallisessa, keskinkertaisessa arkipäiväisyydessä ei ole ollut ihmeempää muistamista. Sen sijaan epätavallinen, poikkeava jää helposti mieleen samoin kuin jokin mullistava uutuus. Näin on edelleenkin. Keksinnöt ja poikkeusyksilöt muistetaan usein siksikin, että ne tai he ovat vaikuttaneet massojen elämään – poikkeusyksilöt paitsi eläessään myös kuolemansa jälkeen legendoissa ja erilaisissa kulttuurituotteissa. Tästä käy esimerkkinä Janne Tunturin esiinnostama Cagliostro, josta tuli aikalaistensa keskuudessa legenda ja myöhemmin myös kirjallisuudessa toistuva hahmo.

Kiinnostavaa onkin, kuten kirjan toimittaja esipuheessa kysyy, mitä arjesta jää jäljelle ja mitä voimme tietää menneiden sukupolvien tavallisten ihmisten elämästä? Etenkin sosiaali- ja kulttuurihistorian aloilla ollaan oltu kiinnostuneita näistä kysymyksistä, ja näissä historiatieteissä mikrohistoriallinen tutkimusote on kohdentanut kiinnostusta arkeen, tapoihin ja käytäntöihin sekä myös tavallisen yksilön kokemuksiin ja elämänhistoriaan. Kuitenkaan Arjen muisti ja unohdus -teos ei anna vastausta näihin kysymyksiin sellaisenaan, sillä eräänlaisesta henkilökohtaisten dokumenttien (esimerkiksi omaelämäkertojen, kirjeiden, valokuvien ym.) tutkimisen trendikkyydestä huolimatta tämän teoksen ideana ei ole nostaa esiin varsinaisia arjen dokumentteja. Teoksessa pitäydytään perinteisemmin populaarikulttuuristen tuotteiden analyysin avulla luotuihin rekonstruktioihin arjen kokemuksista.

Teoksen ytimenä on siis muistamisen ja unohtamisen problematiikka, ja tämä jako näkyy myös teoksen rakenteessa. Kuitenkin teoksesta voi löytää myös muunlaisia kokonaisuuksia. Niin sanottujen tavallisten ihmisten arjen represetaatioita luodaan analysoimalla erilaisia populaarikulttuurisia aineistoja, esimerkiksi sarjakuvia (Taina Syrjämaa), iskelmämusiikkia (Hannu Salmi) ja dekkareita (Säde Vainio).

Toisena kokonaisuutena teoksesta löytyy matkailun tematiikkaan liittyviä artikkeleita, joissa käsitellään arjesta irti olemista (Auvo Kostiainen), muistomerkkejä (Janne Ahtola) ja matkakertomuksia (Leila Koivunen). Toisaalta myös Janne Rosenqvistin artikkeli "Amerikkalaisen populaarielokuvan Vietnamin sota 1960-luvulla" voidaan lukea ko. tematiikan alle, jos ajatellaan aihetta erään virolaisen tuttavani toteamuksen perusteella: "Neuvostoliiton aikana ulkomaan matkat hoidettiin tankilla ja kotimaassa matkailtiin lentokoneella".

Rusinoita pullasta

Erityisiä lukemisen kutkutuksia aiheutti Leila Koivusen artikkeli "Afrikkalainen arki länsimaiseen tapaan". Koivunen lähestyy afrikkalaisten elämän kuvauksia brittimatkailijoiden 1800-luvulla kirjoittamien matkakertomusten avulla. Nämä matkakertomukset paljastavat – kuten yleensäkin – kirjoittajansa ajatusmaailman paremmin kuin valottavat varsinaisesti afrikkalaista arkea. Vaikuttaakin siltä, että pitkälti juuri näiden kertomusten ja myöhempien kuvausten perusteella eurooppalaiset ovat luoneet mielikuvansa "laiskoista afrikkalaisista".

Erityistä hämmennystä brittikolonialistien keskuudessa herätti afrikkalainen työkulttuuri, jossa työ ja vapaa-aika kietoutuivat toisiinsa. Kello ei säädellyt elämänmenoa eikä kalenteri ajanhallintaa. Myöskin työnjako oli erilainen. Kun naiset raatoivat päivisin, miehet vain nukkuivat. Vaikutti siltä, että naiset tekivät kaiken työn, sillä miehet eivät olleet viljelijöitä vaan öisiä metsästäjiä, jolloin heidän työnsä ei tapahtunut kylässä valkoisen katseen edessä. Koivusen näkemyksenä on, että matkakertomusten sisältö ja kuvitus on ollut merkittävä: niiden avulla on muun muassa voitu legitimoida harjoitettu kolonialismi.

Syrjämaan Aku Ankka -sarjakuvia käsittelevä artikkeli "Kuluttajan arkea sarjakuvassa" oli myös nautinnollista luettavaa. Akun sarjiselämähän pyörii muutamien keskeisten arjen elementtien, kuten kodin, auton ja erilaisten vapaa-ajan aktiviteettien, ympärillä. Nämä kaikki saavat oman lukunsa ja lisäksi käsitellään kulutustottumuksia. Paikoitellen artikkelin kerronta pysähtyy yksityiskohtaisiin luetteloihin, kuitenkaan ei mitenkään liian rasittavasti.

Artikkelissa liikutaan nimenomaan Aku-strippien 1930- ja 40-lukujen vapaa-ajan sfääreissä. Mutta kun miettii, minkälaisen kuvan Akun arjesta on saanut, jää jotain puuttumaan. Vapaa-ajan rajaa omaksi alueekseen juuri työ, ja ainakin myöhemmissä Aku-kertomuksissa ankka on ajoittain työtön tai pätkätyössä margariinitehtaalla. Muita elementtejä lamasta löytyi kylläkin aineiston stripeistä. Myöskään ei käsitellä sitä, että Aku kolmen veljenpoikansa huoltajana silittää, tiskaa ja tekee ruokaa. Perinteisten sukupuoliroolien murtumisen pohtiminen olisi voinut olla hedelmällistä.

Kolmas kiintoisa artikkeli on Tunturin "Toistamalla unohdettu". Tunturin lähestymistapa on hyvinkin mikrohistoriallinen, kun hän tarkastelee poikkeusyksilöä, yliluonnollisia kykyjä omannutta ja salaseuroissa liikkunutta Giuseppe Balsamoa, joka paremmin tunnetaan myyttisenä Cagliostrona. Cagliostro on eritoten kirjallinen hahmo, josta ovat kirjoittaneet saksalaisista mestareista muun muassa Goethe ja Schiller sekä ranskalaisista Dumas vanhempi. Populaarikirjallisuudessa häneen törmää Leblancin Arsène Lupin -tarinassa Cagliostron kreivitär tai Econ Foucaultin Heilurissa.

Kysymys ei ole perinteisen historiantutkimuksen tavasta paneutua poikkeusyksilön kuten kuninkaan, kansanjohtajan, poliitikon tms. elämään. Toki Tunturi kyllä selvittää Cagliostron osuutta 1780-luvun yhteen suurimpaan skandaaliin, kuningattaren kaulakorujupakkaan, sillä itse asiassa juuri siihen liittyvän oikeudenkäynnin ja Cagliostron oikeudenkäyntipamfleteista kootun elämäkerran julkaisun myötä hänestä tuli legenda. Artikkelin ideana on kuitenkin tutkailla, mitä vaikutuksia aikalaisten tarinoilla ja -juoruilla oli ja miten niistä muotoutui folklore-aineista, joka sitten yhdistyi oikeudenkäyntipamfletettiin. Näistä aineksista muotoutui kirjallisuuden myyttinen Cagliostro.

Lopuksi

Arjen muisti ja unohdus -teos on kiinnostava, joskin hiukan epätasainen kokonaisuus. Monet artikkelit eivät aivan lunasta paikkaansa arjen ja tavallisen ihmisen perspektiivin tavoittamisessa, vaikka ovatkin muuten kiinnostavia. Lisäksi minua hämmensi paikoitellen historioitsijoiden harrastama anekdooteilla näpräily, joka toisinaan tuntui vain itsetarkoitukselliselta – joskin yleisesti ottaen hauskalta sellaiselta.

Teoksessa luvataan myös mikro- ja makrotasojen yhdistämistä, mikä ei aina oikein onnistu epäilemättä juuri edellisestä syystä. Tai ehkäpä kyse on vain näkemyserosta. Useinkin historioitsijoille ja kulttuurintutkijoille riittää induktiivinen malli tutkimuksenteon pohjaksi, ja tällöin tutkimuksessa edetään johtolankojen ja havaintojen pohjalta tehtäviin yleistyksiin. Sen sijaan ajatus, että lähdettäisiin liikkeelle toisentyyppisestä, hypoteettis-deduktiivisesta mallista, jossa luotaisiin ensin erilaisia testattavia hypoteeseja ja joita sitten testattaisiin, voi tuntua kaukaiselta – jopa täysin hylättävältä. Puhtaimmillaanhan tällainen tutkimuksenteon malli esiintyy luonnontieteellisessä koeasetelmassa. Nämä vaihtoehdot eivät välttämättä sulje toisiaan mitenkään pois. Usein esimerkiksi sosiologiassa testataan hypoteesien avulla makrotasoa ja sitten saatetaan zoomata mikrotasolle, jolloin lisäksi yritetään selvittää induktiivisen mallin avulla toimivatko olettamukset tai väittämät myös siellä.

Kaikista näkemyseroista huolimatta on minusta aina yhtä ilahduttavaa lukea tieteellisiä tekstejä, jotka ovat pudottautuneet hallitusti ja harkitusti alas tieteen norsunluutornista. Siinä ollaan tämänkin teoksen kohdalla onnistuttu.