Jee Jee Jee – suomalaisen rockin historia on massiivinen opus. Vajaa viisisataa sivua sisältää yksityiskohtaista kerrontaa ja puhetta Härmä-rockin vaiheista 50-luvulta tähän päivään. Tarina etenee rytmikkäästi.

Teoksen kirjoittajilla on laajasti aikaisempaa toimittajakokemusta popmusiikin maailmasta, eli aiheeseen löytyy tuntumaa, jotta tämänlainen ”Iisakin kirkko” voisi ylipäänsä valmistua. Samat tekijät ovat vuonna 1996 Radiomafiassa ensiesityksen saaneen 52-osaisen Jee jee jee -ohjelmasarjan takana. (Tällä hetkellä sarja menee uusintana samalla kanavalla torstaisin klo 22.00). Kirja onkin sisältönsä osalta paljolti äänetön rinnakkaisversio ohjelmasarjalle.

Jee jee jee kertoo 50-luvulla Suomeen rantautuneen rock´n´rolliksi kutsutun tanssivillityksen muuntumisesta monien vaiheiden kautta nykyajan musiikkiteollisuudeksi. Ymmärrettävästi tällainen kronologinen jatkumo on hajanainen. Eihän esimerkiksi 50-luvun lättähattujen ja 70-luvun progeilijoiden välillä ole musiikillisesti paljon yhteistä. Rock onkin teoksen viitekehyksessä ymmärrettävä laajaksi tyylisuuntaukseksi, jonka keskiössä on Yhdysvalloissa ja Englannissa kehittynyt populaarimusiikin laji. Sen tyylillisessä sekamelskassa uivat niin hitti-iskelmät kuin marginaalisempaa suosiota nauttivat pop-taideteokset. Musiikin ympärillä ovat sitten muut taiteen ja viihteen lajit sekä mediamaailma, nuorisomuodin vaihtelut ja jengikulttuurit.

Kirjan teksti kattaa luontevasti tämän laajan alueen. Kotimaisen rockin merkkiteosten musiikin teoreettisesta analyysistä siirrytään sutjakkaasti levybisneksen lainalaisuuksien esittelyyn. Ja kuten aiheen luonteeseen kuuluu – nyt ei ole siis kysymys ns. vakavasta taidemusiikista – tarinaa höystetään humoristisella otteella. Se kuultaa suoraan kerronnasta, musiikin tekijöiden valikoiduista puheista ja monista trivial-tietoa sisältävistä listalaatikoista.

Teos on väljästi jäsennetty yhdeksään lukuun. Jaottelu kiteyttää oleellisen kunkin ajan rock-meiningistä. Lukujen otsikot, jotka ovat laulujen nimiä, kuvaavat hyvin tarinan etenemistä:
1. Tempaa ja syökse – Varhaisrock´n´roll 1955-1961
2. Mandschurian beat – Rautalankakausi 1961-1963
3. Lärvätsalo go-go – Beat-buumi 1964-1966
4. Ekstaasi on vapautta – Bluesista progeen 1967-1970
5. Se oli jautaa – Suomi-rockin nousu 1970-1977
6. Mä vaan pogoon – Punk-vuodet 1977-1980
7. Hyvä pahaa rock´n´roll – Etsiskelyn aika 1980-1984
8. Hyvä bore – Suuri nousukausi 1985-1989
9. Kone älä hyydy – Konepopin aika 1990-

Tämän suuren tarinan sisällä kulkee monia toistuvia pienten tarinoiden aihelmia. Osa niistä kuuluu rock-musiikin yleismaailmalliseen mytologiaan: Rock on kapinaa, kapina kuolee, rockista tulee yhteiskuntakelpoista. Aluksi rock on tyyliltään samaa kiveä, sitten rock pirstaloituu moniksi alalajeiksi. Muusikkojen suhde tekemisiinsä synnyttää omia tarinan aiheita: Toiset muusikot ovat taiteilijoita ja tekevät kunnianhimoista musiikkia itselleen ja marginaaliselle yleisölle. Toiset myyvät sielunsa mammonalle ja käyvät rakentamaan myyvää musiikkia hittitehtaisiin. Tähän rockin yleiseen tarinamateriaaliin kuuluvat myös huijarimanagerit ja muut välistävetäjät, fanihysteriat sekä luonnollisesti muusikkojen itsetuhoisasta elämästä syntyneet kertomukset.

Osa aihelmista on juuri suomalaiselle pop-elämälle tyypillistä: Kansallinen kupletti- ja rillumareiperinne jatkuu rock-muusikoiden tuotannossa. Suomalaisilla bändeillä on surullisen kuuluisia maailmanvalloitushankkeita. Maailmantähdistä lanseerataan täällä kotimaiset versiot. Esim. Irwin on Dylanin ja Kikka Madonnan suomalainen vastine.

Ainoastaan yksi tarina jää kirjasta uupumaan. Se on kellarissa vuodesta toiseen nujuavan paikallisen harrastelijabändin kertomus.

Teoksen kuvitus on hauska: poseerausta studiossa ja lavaliikehdintää, tahallisen ja tahattoman komiikan kera. Taitossa yhdistyy massiivisen opuksen arvokkuus ja aihealueeseen liittyvä rentous. Kirjan lopussa on laaja hakemisto-osuus levy- ja kirjallisuusluettelojen kera.

Jee jee jee on kulttuurihistoriaa parhaimmillaan. Se liittää laajan musiikin tyylisuuntauksen kulttuuriseen kontekstiinsa: taiteen ja viihteen maailmaan sekä niiden takana häämöttävään yhteiskuntaan. Samalla se antaa myös monelle lukijalle näköalapaikan omiin musiikkimieltymyksiin pentuiästä aikuisuuteen.

Risto Heikkinen, Jyväskylä