Vuonna 2012 Svenska Litteratursällskapet julkaisi Irma Lounatvuoren toimittamana versiona Gabriel Bonsdorffin miltei 210 vuotta aiemmin kirjoittaman teoksen Om sättet att anlägga en köksträdgård för husbehov. Kirjan moderni ulkomuoto saattaa hämätä puutarhoista, historiasta ja historiallisista puutarhoista kiinnostuneita, mutta teoksen sisältö on sitäkin mielenkiintoisempaa. Lounatvuoren kirjoittaman esipuheen jälkeen lukija saa hyvän kuvan Bonsdorffin toiminnasta ja käsillä olevan oppaan taustoista. Esipuheen jälkeen teoksessa ovat Bondsdorffin vuonna 1804 julkaistun opaskirjan luvut, jotka käsittelevät niin keittiöpuutarhan perustamista kuin erilaisia kasvilajeja. Kirjan moderni taitto ja Bonsdorffin 1800-luvun teksti muodostavat kokonaisuuden, joka on ehkä totutusta poikkeava, mutta varsin toimiva. Selkeä taitto auttaa tekstin omaksumisessa niitäkin, joille vanhahtava kieli muutoin saattaisi asettaa esteitä. Kirjan lopussa on sanaluettelo, jossa on esitetty Bonsdorffin tekstissä esiintyvien sanojen nykyruotsin mukaiset kirjoitusasut. Lisäksi sieltä löytyvät henkilö- ja paikannimiluettelo sekä luettelo teoksista, joiden julkaisuun Gabriel Bonsdorff aikanaan vaikutti. Hänestä lisätietoja etsivä henkilö löytää teoksen lopusta lyhyen listauksen lähdeteoksista.

Kun Gabriel Bonsdorff kirjoitti kirjansa, oli hänellä tavoitteena johdattaa kaupunkilaisia ja maaseudun väkeä puutarhaviljelyn saloihin. Bonsdorff, joka oli syntynyt vuonna 1762, nimitettiin vain 24-vuotiaana Turun akatemian luonnonhistorian professoriksi. Myöhemmin hän toimi myös eläinlääketieteen professorina ja akatemian rehtorina. Toimistaan lääketieteen parissa hän sai arkkiatrin arvon ja hänet aateloitiin vuonna 1819. Ennen professorin tointaan Bonsdorff matkusteli Tanskassa ja Ruotsissa, joissa hän tutustui sikäläisiin luonnontieteellisiin kokoelmiin. Suomeen palattuaan hän oli aktiivinen jäsen Suomen Talousseurassa. Oman puutarhan Bonsdorff hankki vuonna 1792, jolloin hän osti Turussa Kakskerran saarella sijaitsevan Brinkhallin kartanon. Harrastelija-arkkitehdin innolla Bonsdorff suunnitteli sinne uuden päärakennuksen, jonka puutarhassa saivat sijansa niin hedelmätarha kuin muotopuutarha, tuolloin muodikasta puistopuutarhaa unohtamatta. Brinkhallissa Bonsdorff pääsi kokeilemaan käytännössä puutarhaviljelyä, ja kartanopuutarhan tuottamia siemeniä myytiin Bonsdorffin puodissa Linnakadulla Turussa. Teos Om sättet att anlägga en köksträdgård för husbehov syntyi alun perin siemenkaupan vauhdittamiseksi.

Esipuheessaan Irma Lounatvuori tuo esille aikakauden innostuksen puutarhaviljelyyn ja sen kehittämiseen, sekä mainitsee muita Bonsdorffin aikalaisten toimittamia oppaita viljelyn saloihin. Nämä esimerkit osoittavat, että Suomi ei ollut syrjässä kun kyse oli aikakauden aate- ja muotivirtausten seuraamisesta. Viljelyn oppaat, siemenet ja kasvit löysivät tiensä myös Pohjolan puutarhoihin. Kokeilujensa avulla Bonsdorffin kaltaiset pioneerit selvittivät kasvien selviytymisen ankarassa ilmastossa. Motiivina kokeiluihin Bonsdorffilla oli hänen tiedemiehen taustansa.

Teoksen toinen osa koostuu Bonsdorffin kirjasesta. Esipuheessaan Bonsdorff huomioi meidän ilmastomme ja tuo esiin Suomen talousseuran tekemät ponnistelut kasvinviljelyn saralla. Keittiöpuutarhan perustamiseen Bonsdorff antaa perusteelliset ohjeet mukaan lukien sen, miten puutarhan tulisi sijoittua ja miten maata tulisi muokata, jotta paras kasvutulos saavutettaisiin. Seuraavissa luvuissa Bonsdorff käsittelee erilaisia kasvilajeja, joita hän keittiöpuutarhaan suosittelee. Nämä luvut antavat hyvän kuvan siitä, mitä 1800-luvun alussa syötiin ja millaisia kasveja Suomessa oli mahdollista kasvattaa. Ensimmäiseksi Bonsdorff käsittelee lehtikasvit. Lehtikasveista Bonsdorff mainitsee muun muassa mangoldin, jonka hän suosittelee peittämään talveksi kuusenoksilla tai puunkuorilla. Lääketieteeseen suuntautunut Bonsdorff antaa myös vinkkejä kasvien erilaisista lääkinnällisistä käyttötavoista. Esimerkiksi espanjalaisesta kirvelistä tehtyä mehua hän suosittelee rintatautiin.

Seuraava luku käsittelee kaaleja. Kaalimaa oli niin tavallinen näky tuona aikana, niin kaupungissa kuin maaseudulla, että sitä voi pitää keittiöpuutarhan synonyyminä. Kukkakaali, valkokaali, punakaali, savoijinkaali ja koristekaalit löytyvät oppaasta. Kaalien jälkeen Bonsdorff käy läpi erilaisten juuresten viljely- ja käyttötapoja, perunaa unohtamatta. Perunanviljelystä oli Talousseura jo vuonna 1802 toimittanut oman oppaan, johon Bonsdorff viittaa. Perunalajikkeiksi hän suosittelee englantilaista tai hollantilaista lajiketta, josta saisi raaka-ainetta esimerkiksi paloviinaan. Seuraavana ovat käsittelyvuorossa sipulikasvit, jotka ovat Bonsdorffin mukaan monikäyttöisiä; Sipulia voidaan käyttää lääkinnällisiin tarkoituksiin sekä monenlaisiin ruokiin, ja jopa rommiin sekoitettuna. Pavut ja herneet olivat oleellinen osa tuon ajan ruokavaliota, ja niitä voitiin säilöä kuivaamalla tai suolaamalla talven varalle, kuten Bonsdorff huomioi. Kurkkukasvit ovat myös saaneet oman lukunsa. Kurkkujen ja melonien kylmänarkuus tekee niistä vaikeita kasvatettavia, joten Bonsdorff suosittelee kasvihuoneita näiden kasvattamiseen. Viimeisenä Bonsdorff käsittelee maustekasveja. Krassi, tilli, kynteli, meirami, timjami, basilika, fenkoli ja sinappi maustoivat ruokia jo 1800-luvun alussa. Lisäksi Bonsdorff kehottaa tupakan viljelyyn.

Lounatvuoren toimittama teos ei ole näköispainos Bonsdorffin oppaasta. Tämä on teoksen suurin etu ja haitta. Historiallista puutarhaopasta tai puutarhahistoriaa etsivä saattaa kävellä kirjan ohi, mutta toisaalta puutarhaharrastaja saattaa tarttua teokseen etsiessään opasta keittiöpuutarhan perustamiseen, tietämättä kirjan historiallisesta taustasta. Jälkimmäisen kaltaisia lukijoita nykyisen urbaani- ja sissiviljelyn suosion kasvaessa on enemmän ja enemmän, eivätkä viljelyn motiivit ole välttämättä muuttuneet Bonsdorffin ajoista. ”Puutarhasta saatu hyöty ja ruokakustannusten väheneminen palkitsevat viljelijän vaivat!”, oli Bonsdorffin kehotus 1800-luvun puutarhurille. Puutarhoja koskeva historiallinen tutkimus saa kirjasta hyvän sysäyksen kasvaa ja kehittyä. Tämä kirja osoittaa, että puutarhaviljelyä harrastettiin monipuolisesti jo yli 200 vuotta sitten.