Roomalainen perinteinen uskonto vaikutti kaikilla elämänalueilla ja vaati valppautta. Koko yhteisön puolesta tätä vartiointitehtävää hoitivat lukuisat papit, jotka suorittivat uhriseremonioita tarkkojen sääntöjen mukaan ja olivat jatkuvassa sakraalissa vuorovaikutuksessa korkeampien voimien kanssa.

Teos jakautuu temaattisesti kuuteen lukuun, jotka on rakennettu kronologisesti. Ensimmäinen luku, Roomalainen jumalmaailma, tutustuttaa meidät roomalaisten suhteeseen korkeampiin voimiin ja eroihin mm. kreikkalaisen pantheonin ja jumalkäsityksen kanssa. Tämä luku on ilman muuta yksi tärkeimpiä, koska se ottaa heti kantaa pitkää käytyyn keskusteluun siitä, missä määrin roomalaiset kopioivat kreikkalaista uskontoa. Tärkeä kysymys uskonnon käytöstä poliittisen manipulaation välineenä käsitellään myös tässä luvussa. Keisarikultti  uutena innovaationa nousee esiin hyvänä esimerkkinä roomalaisen uskonnon joustavuudesta.

Seuraavaksi tekijät  ottavat vastaan haasteen tulkita roomalaisten omia käsityksiä uskonnostaan. Ongelma on tietenkin polttavimpia kaikessa menneisyyden tutkimuksessa: emme voi haastatella roomalaisia, eikä meillä ole yksityistä kirjallista materiaalia riittävästi, jotta saisimme kuvan heidän ajattelustaan. Voimme kuitenkin päätellä yhtä ja toista erilaisia lähdeaineistoja kombinoimalla. Tekijät ottavat rohkeasti haasteen vastaan ja tuloksena on  tasapainoinen pohdinta, jossa käydään sekä antiikin kirjailijoiden että tutkijoiden erilaisia käsityksiä ja painotuksia lävitse.

Varsinaista leipätekstiä elävöittävät pienemmät case-studyt, joissa päästään lähelle roomalaista mentaliteettia ja ihmistä. Erinomainen esimerkki on tarina Reguluksesta ja valan velvoituksesta. s. 30-31.

Antiikin Rooman uskonnon kenttää käsittelevät teokset jättävät usein kristinuskon vaille tarkempaa analyysiä. Kristinuskoa pidetään jotenkin niin itsestään selvänä ja tuttuna, ettei sen ominaispiirteitä ja kehitystä yleensä analysoida tämäntyyppisissä teoksissa samalla kriittisellä tasolla kuin meille vieraampia polyteistisen uskonnon muotoja. Tällä kertaa kristinusko saa ansaitsemansa tutkivan tarkastelun osana antiikin uskonnollista ajattelua. Varsinkin alaluku Kilpailu uskonnollisesta ajasta myöhäisantiikissa avaa uusia näkökulmia ”pakanallisen” ja kristillisen ajattelun suhteeseen.

Teoksen temaattinen rakenne saa aikaan sen, että kun lukija luulee jo olevansa myöhäisantiikissa, palataankin käsittelyssä takaisin tasavallan aikaan ja roomalaisen ”pakanallisen” valtionuskonnon toimijoihin, pappeihin ja papittariin. Teoksessa voisi olla esimerkiksi sisäisiä viitteitä, joiden avulla myös teosta kronologisesti lukemaan pyrkivä voisi saada kuvan uskonnollisten ilmiöiden historiallisista konteksteista.

Teos on hyvin toimitettu ja laaja hakemisto,hyvä kuvitus ja  kirjallisuusluettelo ohjaavat lukijaa ottamaan lisää selvää roomalaisten rikkaasta uskonnollisesta maailmasta. Soisin, että Uskonnot antiikin Roomassa kuluisi niin asiasta innostuneiden opiskelijoiden kuin eri alojen tutkijoidenkin käsissä!