Jumaltaruja, paloja menneestä ja turistista arroganssia

Matkakirjat sisältävät nykyään tyylilajina ongelman: miten kirjoittaa mielenkiintoisesti paikoista, joissa moni muukin on käynyt? Matkakirjojen alkuperäinen tarkoitushan ei ollut - toisin kuin matkaoppaiden - antaa matkustusvinkkejä muille matkailijoille, vaan kertoa oudoista paikoista ja näin tyydyttää lukijoiden eksotiikan kaipuuta. Kirjoittaja asettaa itsensä alttiiksi matkan rasituksille lukijan puolesta. Pirkko Koskenkylän kirjoittama matkakirja hänen ja miehensä Pekka Koskenkylän pitkästä purjehduksesta ei kovinkaan paljon sisällä eksotiikkaa, vaan matkakohteet ovat monesti tuttuja tavalliselle pakettimatkalaisellekin varsinkin Välimerenosuudelta, joka vie suurimman osan kirjan sivuista.

Koskenkylä, Pirkko: Kauas on pitkä matka. Otava, 2001. 348+ku sivua. ISBN 951-1-17510-6.

Matkakirjat sisältävät nykyään tyylilajina ongelman: miten kirjoittaa mielenkiintoisesti paikoista, joissa moni muukin on käynyt? Matkakirjojen alkuperäinen tarkoitushan ei ollut – toisin kuin matkaoppaiden – antaa matkustusvinkkejä muille matkailijoille, vaan kertoa oudoista paikoista ja näin tyydyttää lukijoiden eksotiikan kaipuuta. Kirjoittaja asettaa itsensä alttiiksi matkan rasituksille lukijan puolesta.

Pirkko Koskenkylän kirjoittama matkakirja hänen ja miehensä Pekka Koskenkylän pitkästä purjehduksesta ei kovinkaan paljon sisällä eksotiikkaa, vaan matkakohteet ovat monesti tuttuja tavalliselle pakettimatkalaisellekin varsinkin Välimerenosuudelta, joka vie suurimman osan kirjan sivuista. Myöskään Karibia ei enää ole mikään kovin harvinainen matkakohde. Hieman harvinaisempaa sen sijaan lienee matkanteko varsin kookkaalta vaikuttavalla moottoriveneellä, Voyagerilla. Veneily ei kuitenkaan ole millään tavoin kirjan pääosassa, vaan pikemminkin matkan satamien historialliset muistomerkit ja ne menneisyyden tapahtumat tai legendat, jotka niistä ovat tehneet matkailullisesti merkittäviä attraktioita. Kirjan kunnianhimoisena pyrkimyksenä on olla perinteisen matkakirjan lisäksi kurkistus menneeseen.

Kirjoittaja on hankkinut varsin kunnioitettavat tiedot jokaisen pysähdyspaikan historiasta, joten syytä on epäillä Voyagerin myrskyssä lähes tuhoutuneen kirjaston olleen melkoisen laaja. Nippelitietoa menneestä myös jaetaan niin laajalti, että välillä kirjoittaja ei muista kertoa, miltä kohde näyttää tänä päivänä eli sitä, mitä hän itse näki siellä. Yksityiskohdat ovat kohtuullisen hyvin hallussa, joskin lapsuksiakin sattuu. ”Grenadan itsenäisyydenajan alkuaikojen värikkäimpiin… johtajiin kuulunut… Maurice Bishop” ei voinut kohdata loppuaan ”armeijan nousun myötä Grenadan itsenäistyttyä vuonna 1979”. Kauas on tultu ajasta jolloin oikolukijat korjasivat tekstin epäjohdonmukaisuudet kunnolla.

Koskenkylän valinnat historian jalanjäljiksi ovat varsin itsestään selviä, mutta toisaalta esimerkiksi Napoleon-osuus on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kirjan ei ole tarkoituskaan olla tarkka historiallinen kertomus, vaan kertoa niistä menneistä tapahtumista, jotka liittyvät vierailtaviin paikkoihin, ja jotka matkailututkija Dean MacCannellin (1973) teoriaa hyödyntäen ovat matkailusta vastaavien tahojen toimesta sellaisiksi merkitty. Valtaosa vierailtavista paikoista löytyisikin jokaisesta kunnollisesta matkaoppaasta.

Kreikan kohdalla lukijan mieleen väkisin tulee Göran Schildtin kirjoittamat klassikoksi nousseet kirjat, joskaan vertailuasetelmaa ei voi pitää reiluna. Schildtin aikana Kreikka oli aidosti eksoottinen ja syrjäinen maa, jonka massaturismikohteita vasta suunniteltiin.

Koskenkylä keskittyykin Kreikan kohdalla antiikin jumaltaruihin, joista itse sain yliannostuksen matkaillessani 1980-luvun vaihteessa Kreikassa. Tällöin oppaat aloittivat niiden kertomisen jo matkalla lentokentältä hotelliin eikä yksikään retki ollut mahdollista ilman niitä. Jumaltarujen suuri suosio on sinällään mielenkiintoinen ilmiö ja olenpa nähnyt jopa johtamisoppaan, jossa niitä hyödynnetään. Eipä muinaisten jumalten tarinat paljoa poikkeakaan niistä tarinoista, joita iltapäivälehdet meille nykyajan julkkiksistamme tarjoavat.

Kirjoittajan suhtautuminen nykypäivään erikoisesti Kreikan kohdalla sen sijaan pistää lukijan hermot koettelemukselle. Hän ihmettelee mm. ”voivatko nyky-Kreikan ihmiset olla niitä upeita ja demokraattisia antiikin kreikkalaisia”. Tosin armoa eivät saa muutkaan etelämaalaiset, sillä italialaisten tapa pitää pyykkejä kapeitten kujien yllä lepattamassa on masentava ja erikoisen epämiellyttävänä matkalaiset pitävät eteläeurooppalaiseen arkeen kuuluvaa meteliä, joka häiritsee heidän untansa. Jälkimmäinen asenne lienee varsin tavallinen ”etelään” matkustavien suomalaisten keskuudessa ja osoittanee kahden kulttuurin törmäämisten vaikeuksia. Kestävää matkailua – käyttääkseni nykyistä muotitermiä – ei kuitenkaan ole se, että paikalliset vaietkoot, jotta matkalaiset saavat nauttia rauhasta.

Moottoriveneellä matkustamisen arjesta Koskenkylä antanee realistisen kuvan. Talven kylmyydessä Turkin rannikolla on tylsää ja myrskyssä ei ole kellään mukavaa. Mitään sankaritekoja kirjoittaja ei myöskään pyri korostamaan vaan on aidosti kauhuissaan hyökyaallon yllättäessä Karibialla.

Elämä lomassa on monen ihmisen unelma ja yhä useampi on unelmansa pystynyt toteuttamaan joko työskentelemällä erilaisissa eksoottisissa lomakohteissa tai varallisuuden karttumisen myötä. Harvalle siitä kuitenkaan on muodostunut pysyvä elämäntapa. Myös Koskenkylät päättävät useamman vuoden matkustamisen jälkeen myydä veneensä ja palata arkisempaan elämään.

Kirja on kevyt mutta kiinnostava välipala historiasta ja matkailusta kiinnostuneille, ja pidän varsin arvokkaana sitä, että jälkipolville jää kirjallisia kuvauksia aikamme unelmamatkoista. Sen sijaan valitettavampaa on kirjan antama kuva matkailijoiden asenteista: mennyt on ylevää, mutta nykypäivän ”toisen” – vaikka se ei olisi sen kauempana kuin Välimerellä – kulttuuri on outoa ja vähempiarvoista kuin oma elämäntapa.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *