Juomatapojen tarina

”Tässä kirjassa ei pohdita aggressiivista humalakäyttäytymistä eikä yritetä selvittää, miksi alkoholi aiheuttaa sosiaalisia ongelmia. Tätä alkoholin synkkää puolta on tutkittu tarpeeksi. Alkoholilla on myös valoisa puolensa, ja tämä kirja onkin suunnattu [...] humalaisille, jotka vielä alle kolmen promillen tilassa suhtautuvat leppoisasti ja ymmärtäväisesti ympäristöönsä, iloinen pilke harittavassa silmäkulmassa.

Turunen, Ari: Humalan henki eli juomatapojen tarina. Atena Kustannus, 1999. 254 sivua. ISBN 951-796-172-3.

”Tässä kirjassa ei pohdita aggressiivista humalakäyttäytymistä eikä yritetä selvittää, miksi alkoholi aiheuttaa sosiaalisia ongelmia. Tätä alkoholin synkkää puolta on tutkittu tarpeeksi. Alkoholilla on myös valoisa puolensa, ja tämä kirja onkin suunnattu […] humalaisille, jotka vielä alle kolmen promillen tilassa suhtautuvat leppoisasti ja ymmärtäväisesti ympäristöönsä, iloinen pilke harittavassa silmäkulmassa. Kolmen promillen jälkeen tällaiset henkilöt yleensä sammuvat onnellisina.” s.11

Alkoholitutkimuksen valtaosa keskittyy viinan kiroihin. Loputtomat selvitykset ja seurantakokeet ovat vastaansanomattomasti todistaneet, että alkoholi on myrkkyä. Valtiotieteiden lisensiaatti Ari Turunen rajaa tämän totuuden kirjansa ulkopuolelle ja keskittyy itse juomistapahtumaan. Päihdyttävien juomien nauttiminen on selvästi yhteisöllinen akti. Yksin ryyppäämistä on aina pidetty jotenkin omituisena ja vaarallisenakin. Oikeastaan on hyvin ymmärrettävää, että viinilasin ja oluthaarikan ympärille kutoutuu hyvinkin runsas käyttäytymissääntöjen ja -tapojen kirjo. Kun alkoholilla on selvä vaikutus ihmisen käyttäytymiseen, vireyteen ja mielentilaan, on tavattoman tärkeää, miten juodaan, kenen kanssa juodaan ja miten juodessa käyttäydytään. Myös päihtyneillä on aina ollut sääntönsä, samoin sammumisella – jopa krapulaan on ihmissuku luonut omat norminsa, jotka toki vaihtelevat aikakaudesta ja kulttuurista toiseen.

Humalan henki on hauska ja hyödyllinen kirja. Se on erinomainen anekdoottien lähde illanistujaisiin. Turusen lukija voi hämmästyttää pöytäseuruettaan yhä uudestaan paljastamalla mitä moninaisimpien juomatapojen alkuperän: Miksi skoolataan? Mistä tulevat nimet alkoholi, elämän vesi ja sprii? Selityksiä ja ohjeita löytyy myös suuremman luokan ongelmiin, kuten terveydenhoitoon, talonrakentamiseen tai vuorovesi-ilmiöön. Kirjassa on puhuttelevia sitaatteja kuuluisuuksien suhtautumisesta alkoholiin. Yksi vaikuttavimmista on wieniläisen lääketieteen professorin, Mikael Puffin, seikkaperäinen selvitys alkoholin parantavista vaikutuksista vuodelta 1455. On kiintoisaa huomata, mihin kaikkeen alkoholi auttoi vielä myöhäiskeskiajalla. Muiden mukana sanansa sanovat myös Hammurabi, Kalevala, Paavali, Iivana Julma, Luther ja Ndolamb Ngokwey.

Ari Turunen levittää juomatapojen hilpeän historian eteemme kymmenessä luvussa (eli ryypyissä). Ne käsittelevät juomatapojen erottelevaa vaikutusta, alkuperää, maljannostamiskultturia, alkoholia jumaltarustoissa, taiteissa ja seremonioissa, juomista sosiaalisena tapahtumana ja siihen liittyvää keskustelukulttuuria. Hän ei ummista silmiään viinan ongelmilta: myös humalaisten pahimmat töppäykset ja krapulatila saavat omat lukunsa. Tästä luettelosta voi jo päätellä, että Humalan henki ei ole tieteellinen tutkimus, vaan kirjallisuusaineiston iloinen esittely, joka on toki pyykitetty laajoin kirjallisuusviittein. Läpijuoksu vuosisataisiin juomatapoihin muistuttaa lähinnä perinteisen antropologian luetteloivaa tapaa tarkastella kulttuuria. Toimittajamainen ote ja sujuva kynä tekevät teoksesta helppolukuisen. Tieteellisemmästä asiantarkastelusta kiinnostuneet voivat poimia vihjeitä Turusen lähdeluettelosta.

Kirja ei ole liian pieni eikä liian suuri, siinä riittää ihmettelemistä useampaan istuntoon ilman, että tarina alkaisi liiaksi toistaa itseään. Loppua kohti Turusen kynä hieman väsyy, mutta niinhän käy humalaisillekin. Riemastuttavaa kerrontaa ryydittää asiaankuuluvan runsas mustavalkokuvitus alkoholista taiteessa ja kansanperinteessä. Epäilemättä Humalan henki eli juomatapojen tarina löytää yleisönsä ja kuluu lukijoiden käsissä. Siihen kirjan kovakantinen, sidottu ulkoasu hyvin sopiikin.

Riemastuttavalla otteellaan Turunen on jo käsitellyt sellaisia tapakulttuurin herkkupaloja kuin taikausko ja käytöstavat kirjoissaan Pahan merkit (1997) ja Ulkokultaisen käytöksen kirja (yhdessä Markus Partasen kanssa, 4. painos 1998). Monet muistavat Turusen myös RadioMafian tiedettä popularisoivista hauskoista uutispätkistä.

Tämänkaltaiselle kertovalle humanismille on aina löydyttävä tilaa. Se on sivistävää. Emmehän tunne edes omaa kulttuuriamme. Turunen sanoo sanottavansa suoraan, ilman tieteellistä jargonia. Tällä kertaa hän on tehnyt tärkeän havainnon: alkoholin juominen ei aina johda maksakirroosiin tai perheen ajamiseen kirveellä hankeen. Se voi aiheuttaa myös iloisen tunnelman.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *