Sanna-Kaisa Spoofin toimittama Tiltun kapiot. Iittiläinen käsityöperinne kertoo iittiläisistä vanhoista tekstiileistä sekä naisista käsityöperinteen välittäjinä, vaalijoina ja tukijoina. Tiltun kapiot esittelee talonpoikaisessa elämässä tarvitut tekstiilit rekipeitoista räsytallukkaisiin tutustuttaen lukijansa myös tekstiilien valmistusmenetelmiin sekä käyttötarkoituksiin. Tiltun kapiot edustaa nykypäivänä harvinaisempaa esineellisesti, alueellisesti ja paikallisesti painottunutta kansatieteellistä tutkimusta. Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästään tekstiilien kuvailuun painottuneesta tutkimuksesta vaan käsitöiden merkitykseen pureudutaan syvemmin pohtien myös kapioiden valmistamista sosiaalisena ilmiönä sekä käsitöiden hallitsemisen muuttumista välttämättömyydestä harrastukseksi.

Tiltun kapiot pohjautuu pääosin Helsingin yliopiston kansatieteen laitoksen ja Iitin Maa- ja kotitalousnaisten yhteistyöprojektin tuloksena Iitistä 1990-luvulla koottuun aineistoon. Tutkimuksen kohteena ovat olleet ennen 1960-lukua valmistetut tekstiilit. Aikarajaa Spoof perustelee 1950-luvulla kiihtyneellä maaltamuutolla sekä itse tehtyjen kapioiden aikakauden loppumisella. Käsitöiden teko ei tämän jälkeen kuulunut enää jokaisen naisen askareisiin. Esineiden luetteloinnin ja valokuvaamisen lisäksi tutkimusryhmä keräsi muistitietoa haastattelemalla iäkkäitä käsitöiden taitajia.

FT Sirkka-Liisa Ranta käsittelee osuudessaan erilaisia peitteitä, kuten täkänöitä, ryijyjä, kuvatäkkejä, vällyjä ja vippeläisiä. Nykyisin seinävaatteina paremmin tunnettujen tekstiilien merkitys lämpöä antavina rekipeitteinä ja vuodevaatteina käy Rannan tekstistä hyvin esille. Käsityötaidot ovat todella ennen Familonin untuvatäkkien aikaa olleet elämisen ehto näillä pohjoisilla seuduilla. Rannan osuus Tiltun kapioista on raskaslukuisin, johtuen paljolti siitä, että peitteiden valmistukseen ja kuviointiin liittyy paljon vähemmän kutoneelle lukijalle outoa erityissanastoa.

Anna Rauhalan tutkimuskohteena ovat olleet kansanomaiset nauhat ja lankavyöt sukkanauhoista turkinvöihin, neuleet sekä liinavaatteet kuten lakanat, tyynyliinat, pöytäliinat ja pyyheliinat. Erityisesti liinavaatteiden teko on ollut tärkeä osa tyttöjen kapioiden valmistusta, sillä morsiamella tuli olla miehelään mennessään mukana tarpeellinen määrä vuodevaatteita ja pyyheliinoja. Muut suuritöiset tekstiilit kuten raanut ja ryijyt olivat tämän päälle ylellistä lisää. Välttämättömiä olivat myös neulotut sukat, joita morsiamella tuli olla niin paljon, ettei uusia tarvinnut ryhtyä neulomaan vähään aikaan häiden jälkeen. Rauhala käsittelee eri tekstiilejä mielestäni kiinnostavasti liittäen esineiden kuvailun niiden tehtävään ja merkitykseen sekä valmistajilleen että käyttäjilleen. Itse jäin kuitenkin pohtimaan väitettä siitä, että television katselu olisi harrastuksena syrjäyttänyt neulomisen. Oman kokemukseni perusteella näin on käynyt ehkä esimerkiksi kutomiselle, koska kangaspuut mahtuvat harvaan olohuoneeseen. Neulominen on kuitenkin ainakin omassa lähipiirissäni juuri sitä mitä tehdään samalla kun katsellaan televisiota. Monitaitoisiakin naisia on edelleen: Eila-tätini tapaa yhtä aikaa neuloa, katsoa televisiota ja täyttää sanaristikkoa.

Terhi Torkki käsittelee omassa luvussaan iittiläisemäntien käsityömuistoja. Kansakoulun merkkausliinoja, joihin pelastava täti saattoi virkata pitsit koululaisen uuvuttua urakkaansa sekä innostavia käsityökursseja: ”Kimolan marttojen kutomakurssille minä pääsin ja se oli paras pala elämää…” Torkin luku olikin ehkä kiinnostavin osa Tiltun kapioita.

Viimeisessä luvussa Sanna Kaisa Spoof esittelee iittiläissyntyisen Kansallismuseon intendentin Ilmi Vahterin elämäntyötä sekä Iitin kansallispuvun syntyvaiheita. Luku jää mielestäni kokonaisuudesta irralliseksi, vaikka se lieneekin ollut yhtenä tutkimusprojektin innoittajana.

Tiltun kapiot -teoksessa on runsas ja värikäs kuvitus, joka tekee kirjan entistäkin kiinnostavammaksi, voihan kuvista piirtää vaikkapa kirjoneulemalleja… Lukemista häiritsi kuitenkin esimerkiksi tekstiilien värisommittelun ja kuvioinnin sanallinen kuvailu. Kauniisti kuvitettu kirja olisi kaivannut vielä useampia tekstiä havainnollistavia valokuvia tai piirroksia. Kuvia katsellessa ja kirjaa lukiessa tuli kuitenkin väistämättä mieleen syvä kunnioitus kauneutta rakastaneita ja käsistänsä taitavia iittiläisnaisia kohtaan.