Kaikki ja ei mitään

Teos esittelee arkkitehtien Kaija ja Heikki Siren elämän ja tuotannon pääkohdat. Sirenit ovat kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia arkkitehteja Alvar Aallon sekä Raili ja Reima Pietilän ohella. Kirja sisältää laajan johdantoartikkelin lisäksi viisi eri teemoihin keskittyvää artikkelia, joissa käydään läpi Sirenien elämä, tärkeimmät heidän suunnittelemansa rakennukset, Sirenien arkkitehtuurin ominaispiirteet ja Sirenien tuotannon kytkennät Japaniin, Irakiin ja Saudi-Arabiaan sekä Itävaltaan.

Lahti Juhana - Autio Frans (toim.): Kaikki ja ei mitään. Arkkitehdit Kaija + Heikki Siren. Suomen arkkitehtuurimuseo, 2020. 159 sivua. ISBN 978-952-5195-54-5.

Kaija ja Heikki Siren ovat kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia arkkitehteja Alvar Aallon sekä Raili ja Reima Pietilän ohella. Loppusyksystä avautui Kaijan (s. 1920) ja Heikin (s. 1918) syntymän satavuotisjuhlintaan liittyen kaksi näyttelyä, toinen Espoon Weegee -näyttelykeskuksessa ja toinen pienempi, Sirenien japanilaisuuteen keskittyvä näyttely Arkkitehtuurimuseossa. Julkaisu täydentää näyttelyitä.

Kaija ja Heikki Sirenin uraa valottava teos on saanut osuvan nimen ”Kaikki ja ei mitään”. Nimen tarina kiertyy Suomen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä vierailleen italialaisen säveltäjän Luigi Nonon spontaaniin huudahdukseen ”tutti e niente!”. Tarinan on välittänyt teoksen johdannon kirjoittaneelle Juhana Lahdelle Sirenien tytär Kirsi. Arkkitehtuurimuseon julkaiseman teoksen muina kirjoittajina ovat Elina Standertskjöld, Osmo Lappo, Frans Autio, Susanna Aaltonen ja Kirsi Siren. Sirenien arkkitehtisuvun kolmannen polven vetäjä Jukka Siren on koonnut kattavan työ- ja julkaisuluettelon vanhempiensa töistä.

Vaikka samalla vuosikurssilla opiskelleiden Katri (Kaija) Tuomisen ja Heikin eräänä opettajana toimi Heikin isä, professori J. S. Sirén, aloitti nuoripari oman itsenäisen praktiikkansa heti sotien jälkeen vuonna 1946. Professori-isä ei puuttunut nuorten uutta luovaan suunnitteluotteeseen, joka lähti lentoon kilpailuvoitoilla jo 1940-luvun loppupuolella.

Käänteentekeväksi muodostui jaettu toinen sija Otaniemen asemakaavakilpailussa. Menestys poiki Teekkarikylän suunnittelun. Voittoputki jatkui ja 1950-luvun lopulla kuuluivat Sirenit kiistatta maan arkkitehtikunnan eturiviin. Myös kansainvälinen maine karttui Euroopan lukuisien merkittävien arkkitehtuurijulkaisujen kautta.

Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelema teekkarikylän asuntola valmistui 1950-1954. Kuva: Valokuvaamo Pietinen, Espoon kaupunginmuseo.

Teoksen tiiviit artikkelit luovat innostavan katsauksen suomalaisen arkkitehtuurin kultaisiin vuosikymmeniin. Maa vaurastui ja kaupungistui. Asuntoja tarvittiin, ja pikkuhiljaa virisi myös vilkas oppilaitosten, julkisten rakennusten ja liike-elämän rakentaminen. Sirenien toimeksiantolista oli taattu ja toimistosta kasvoi pian eräs maan suurimmista arkkitehtitoimistoista. Näinä ”viattomina” vuosikymmeninä säilyi kuitenkin tietynlainen intiimi ja persoonallinen henki, mikä hyvin tulee näkyviin Kirsi Sirenin kuvauksessa kodin yhteydessä toimineen toimiston arjesta.

Teoksen toisen toimittajan Juhana Lahden johdanto tiivistää Kaija ja Heikki Sirenin arkkitehtuurin juonteen kahteen pääteemaan. Ensimmäinen on se, miten materiaalien ja niiden mahdollisuuksien ymmärtäminen osana rakennusten rakenteellisia ratkaisuja yhdessä insinöörien kanssa kehitellen tuottivat monipuolisia ja vaihtelevia ratkaisuja.

Toisena juonteena Lahti tuo esiin pystysuuntaisen tilasommittelun käyttämisen vertikaalisia siirtymiä hyödyntäen. Sirenit itse kokivat pystysuunnan manipuloinnin merkinneen heille sitä irrationaalisuutta, joka kohottaa arkkitehtuurin kämmenen verran todellisuuden yläpuolelle. Esimerkkinä on Kansallisteatterin Pienen näyttämön ratkaisu, jossa katsoja kiipeää ensin kolmanteen kerrokseen ja sen jälkeen kulkee lämpiön poikki katsomotilaan päästäksensä. Pystysuuntaisella tilasommittelulla Sirenit leikittelivät monissa rivitalosuunnitelmissansa.

Kaija ja Heikki Siren toimistossaan Lauttasaaressa. Kuva: Siren Arkkitehdit, Espoon kaupunginmuseo.

Kilpailut ja niissä menestyminen olivat olennainen osa toimiston arkea. Viiden vuoden ajanjaksona vuodesta 1956 eteenpäin voittoja tuli 11. Rovaniemen kirkkokilpailun varhaista voittoa (1948) lukuun ottamatta kilpailuvoitot myös toteutettiin. Sirenien kansainvälisesti eräs kuuluisimmista töistä, Otaniemen kappeli, oli lunastus (1953). Vaikka ehdotuksen ulkorakennelmat poikkesivat kilpailuohjelmasta, otettiin Sirenien ehdotus toteutuksen pohjaksi. Kappeli tuhoutui tulipalossa 1976, mutta myös Sireneille itsellensä äärettömän tärkeä kohde rakennettiin uudestaan alkuperäisen kaltaisena kahta vuotta myöhemmin.

Toinen Sirenien uran merkittävä kirkollinen kohde, Oriveden kirkko, toteutettiin vanhan poltetun puukirkon paikalle vuonna 1961. Ikkunat korvaava kaareva katto näyttäytyy varsinkin öisessä valaistuksessa epätodellisen leijuvalta. Kain Tapperin Suomen ensimmäinen ei-esittävä puinen alttariveistos aiheutti pienen vastalauseiden myrskyn, kertoo Elina Standertskjöld.

Sirenit yhdistetään sekä Suomessa että Japanissa japanilaisen arkkitehtuurin perinteeseen. Teoksen toisena toimittajana toiminut Frans Autio syväluotaa artikkelissaan Japanin ja Suomen ajatonta puuarkkitehtuurin perinnettä ja Sirenien käytännönläheistä suhtautumista hirren käyttöön. Liika teoretisointi ei ollut Sireneille tyypillistä. Perinnerakentaminen oli tuttua ja Sirenit kunnioittivat suomalaista, käytännön mahdollisuuksia hyödyntävää puuarkkitehtuuria.  Sirenit olivat merkittäviä teollisen puurakentamisen kehittäjiä yhteistyössä Puutalo Oy:n kanssa.

Sirenien arkkitehtuuria on nähtävillä myös Irakissa. Bagdadin kongressi­palatsi valmistui 1983. Kuva: Wikimedia Commons.

Susanna Aaltonen tarkastelee artikkelissaan Sirenien kohteiden sisätilojen ja sisustuksen suunnittelua, joka on oleellinen osa heidän pyrkimystään luoda sisä- ja ulkotilat muodostavia ja toisiaan tukevia kokonaistaideteoksia. Sisätilojen suunnittelussa saatiin vaikutteita Ludwig Mies van der Rohelta, jonka Heikki Siren on maininnut erääksi esikuvaksensa.

Osmo Lapon ja Kirsi Sirenin välittömät aikalaiskuvaukset toimiston ja kodin jokapäiväisestä elämästä dokumentoivat ”mennyttä aikaa läheistä”. Muistelut täydentävät teoksesta huokuvaa optimismin ja rohkeuden henkeä. Samanlaiseen viattomuuteen voi nykypäivänä olla vaikea yltää. Sen sijaan voi ja kannattaa hämmästellä sitä arkkitehtuurin rohkeutta, joka edelleen näyttäytyy Kaija ja Heikki Sirenin tuotannossa.

Yksi kommentti artikkeliin “Kaikki ja ei mitään

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *