Kaikki me tarvitsemme sellaisen

Perhetutkimuksen suuntauksia -artikkelikokoelma esittelee 10 kirjoituksen voimin erilaisia perhetutkimuksessa vaikuttaneita suuntauksia viimeisen kuuden vuosikymmenen ajalta. Kirjoittajien joukossa on muun muassa kehityspsykologeja, psykologeja, sosiologeja sekä kasvatustieteilijöitä, jotka valottavat alallaan relevantiksi katsomaansa perhetutkimusta.

Jallinoja, Riitta; Hurme, Helena; Jokinen, Kimmo (toim.): Perhetutkimuksen suuntauksia. Gaudeamus Oy, 2014. 286 sivua. ISBN 978-952-495-323-8.

Teoksen toimittajat, professorit Riitta Jallinoja (emerita), Helena Hurme ja Kimmo Jokinen, toteavat ensisanoikseen: ”Perhe on tärkeä ja kaikille tuttu sosiaalinen ryhmä” (s. 7). Totta – ja sen vuoksi onkin hyvä, että perhettä koskevan tutkimuksen suuntauksista on vihdoin kirjoitettu suomenkielinen kokoomateos. Tosin Perhetutkimuksen suuntauksista on turha etsiä vastausta siihen, mikä perhe itse asiassa on tai miksi se on meille kaikille niin tärkeä. Useissa artikkeleissa (esim. Anna-Maija Castrén, Kimmo Jokinen, Hannele Forsberg) nimittäin nousee esille perheen määrittelyn vaikeus, jopa mahdottomuus, mikä korostuu ehkä liiaksikin ja aiheuttaa lukijalle valitettavan usein pikemmin sekaannusta kuin ahaa-elämyksiä.

Helena Hurme toteaa kehityspsykologi Urie Bronfenbrennerin (1917–2006) bioekologista mallia käsittelevässä artikkelissaan, että ”perheteorialle voidaan asettaa useita vaatimuksia, joista keskeisin lienee, että tällainen teoria kuvaa ja selittää perheen olemusta – mikä perhe on, miten se toimii ja miksi se toimii niin kuin toimii” (s. 78). Valtaosa kokoelmaan valitusta perhetutkimuksen suuntauksista, korostaessaan perheen monimuotoisuutta, tyytyvät usein vain kuvailemaan perhettä ja perheenjäsenten välisiä suhteita. Näissä suuntauksissa keskitytään siihen, miten perhe toimii, mutta tärkeintä kysymystä eli sitä, miksi perhe toimii, kuten se toimii, ei kysytä.

Kirjan toimittajat perustelevat kokoelmaan valittuja aihepiirejä sillä, että valituissa suuntauksissa tavoitellaan empiirisen tutkimuksen avulla yleisempää tieteellistä luonnehdintaa perheistä ja/tai niillä on tai on ollut laaja kannatus tieteen piirissä. Artikkelikokoelmassa esitelläänkin kiitettävä määrä erilaisia lähestymistapoja perheeseen (mm. konstruktionistinen, konfigurationaalinen, elämänkulun huomioon ottava, kehityspsykologinen, perhekäytäntöjä ja arkielämää tutkiva sekä evoluutiopsykologinen ja -ekologinen), mutta kuten kirjan toimittajat itse toteavat, historiallinen ja antropologinen näkökulma on rajattu kirjan ulkopuolelle.

Vaikka Perhetutkimuksen suuntauksissa ei käsitellä perheen historiallista muutosta (tai jatkuvuutta), siinä käsitellään kyllä perhetutkimuksen teorioiden historiaa. Tässä artikkelikokoelma on ehkä vahvimmillaan. Se esittää perhetutkimuksen tiedepoliittisten painopisteiden vaihtelun viimeisen puolen vuosisadan ajalta ja osoittaa, miten perhetutkimus – kuten yleensä kaikki muukin tutkimus – on sidoksissa sekä aikakautensa politiikkaan että tiedepolitiikkaan. Kielellinen ja kulttuurinen käänne, joka suomalaiseenkin perhetutkimukseen rantautui 1990-luvulla, on hyvä esimerkki siitä, kuinka vallitsevan aseman jokin suuntaus saattaa saada. Artikkelikokoelma ei oikeastaan olekaan katsaus nykyhetken kansainvälisesti keskeisimpiin perhetutkimuksen suuntauksiin (jollaisena sitä lähdin lukemaan) vaan osittain historiallinen katsaus Suomessa keskeisinä pidettyihin perhetutkimuksen alueisiin.

Kokoelman aloittaa Riitta Jallinojan teksti 1950-luvulla vaikutusvaltaisen yhdysvaltalaisen Talcott Parsonsin universaalista perheteoriasta. Parsonsin teoriassa äidin, isän ja lapsen tai lasten muodostama ydinperhe, jossa kaikilla sen jäsenillä on oma tehtävänsä, on universaali ja sen tärkein tehtävä on lasten sosialisaatio yhteiskuntaan. Parsons nojaa perheteoriansa yleiseen teoriaan pienryhmien dynamiikasta. Parsonsin perheteoria sai runsaasti kritiikkiä osakseen jo 1960-luvulta alkaen ja se on nykyisin miltei kokonaan hylätty. Jallinoja itsekin huomauttaa, että ”kannattaako esitellä perheteoria, joka on revitty alas jalustaltaan kauan sitten ja niin perusteellisesti, ettei teorialla tunnu olevan käyttöä tämän päivän perheitä tarkasteltaessa?” (s. 32) Hän kuitenkin uskoo, että Parsonsin teorian tunteminen ja sen virheiden osoittaminen voi palvella nykyistä perhetutkimusta. Parsonsin esimerkki osoittaakin hyvin, miten tutkimus on aina aikaansa sidottua niin tiede- kuin yleispoliittisesti.

Eräs kirjan punaisista langoista koskee perheteorioiden ja perhemäärittelyjen kahta koulukuntaa, joista toinen korostaa perheen universaalia ja toinen perheen monimuotoista luonnetta. Tätä problematiikkaa olisi voinut tarkastella toisellakin tavalla, nimittäin kysymällä mikä perheessä on muuttunut historiallisessa ajassa ja mikä on säilynyt samana. Itse perheeseen ja perheenjäsenten välisiin suhteisiin liittyvää jatkuvuutta olisi voinut tarkastella esimerkiksi perheeseen liittyvien tunteiden avulla, joita monet kirjoittajat sivuavatkin. Voisiko olla niin, että nämä tunteet ehkä tekevät nykyajan ihmiselle mahdolliseksi entisaikojen perheiden toiminnan ymmärtämisen? Onko äidin rakkaus ja kiintymys lapseensa muuttunut aikojen saatossa? Tällaiseen tarkastelutapaan erityisesti historiallinen näkökulma olisi voinut tuoda virikkeitä. Nyt ainoa artikkeli, joka antaa eväitä jatkuvuuden ja muutoksen problematiikan käsittelyyn on kirjan viimeiseksi sijoitettu Anna Rotkirchin kirjoitus perhetutkimuksen evoluutiopsykologisesta ja -ekologisesta suuntauksesta.

Anna Rotkirch esittelee artikkelissaan Ihmisperhe evoluutiopsykologiassa ja -ekologiassa evoluutioteoriasta ponnistavaa tutkimussuuntausta. Evoluutioteoreettinen tutkimusote on kehittynyt 1970-luvulta lähtien nopeasti, ja erityisesti viimeisen noin kahden vuosikymmenen aikana se on tuottanut runsaasti uutta tutkimusta ihmisperheestä.  Evolutiivinen tutkimusote lähestyy perhettä lisääntymisjärjestelmänä, jolloin keskeisenä ajatuksena on se, että ”ihmislasten tekemiseen, synnyttämiseen ja kasvattamiseen on tarvittu tiettyjä tunnesiteitä ja sosiaalisia muotoja Näistä tärkeimmät ovat hoivaava vanhemmuus, pitkät parisuhteet ja yhteisöllinen kasvatus.” (s. 222.) Evoluutioteoreettisen tutkimusotteen vastaus jatkuvuuden ja muutoksen problematiikkaan on teoriasta johdettavien hypoteesien avulla tapahtuva vertailu ihmislajin sisällä eri kulttuureissa ja eri aikakausina sekä vertailu eri lajien välillä.

Evolutiivinen perhetutkimuksen suuntaus on siis universalistinen siinä mielessä, että se tekee yleisiä oletuksia perheenjäsenten välisistä suhteista. Kirjan useissa muissa artikkeleissa universalismiin pyrkivät teoriat yhdistetään kuin itsestäänselvyytenä normatiivisuuteen, mikä on ongelmallista (mm. Korhonen & Perho s. 57–58, Ruoppila s. 120, Castrén s. 155, Jokinen s. 168). Universaaliuden ja normatiivisuuden yhdistäessään nämä kirjoittajat nimittäin tekevät naturalistisen virhepäätelmän. Teoriat ja tutkimustulokset, joiden mukaan perheenjäsenten välisissä suhteissa on joitakin säännönmukaisuuksia, eivät automaattisesti tarkoita, että niin pitäisikin olla. Tämä virhepäätelmä – asiat jotka ovat jollakin lailla kuuluvatkin olla sillä tavoin – on valitettava ja selittää varmasti osin, miksi valtaosa nykyisistä perhetutkijoista välttelee universalistisia perheteorioita. Toki osa universalismiin pyrkivistä perheteorioista, kuten esimerkiksi Jallinojan esittelemä Parsonsin teoria ydinperheestä, tekee normatiivisia toimenpide-ehdotuksia, mutta tämä ei missään tapauksessa ole kaikkien universaaliuteen pyrkivien teorioiden missio. Varsinkaan uudempi evolutiivinen perhetutkimus, jota Anna Rotkirch artikkelissaan esittelee, ei tee normatiivisia väitteitä. 1900-luvun alun väärinymmärretty sosiaalidarwinismi yritti muokata evoluutioteorian periaatteista aikakauden poliittisiin virtauksiin sopivia sosiaalipolitiikan normeja, mutta nykyisellä evoluutiobiologialla, -psykologialla tai -ekologialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa.

Perhetutkimuksen suuntauksia -kokoelmassa on otettu perhetutkimukselle tärkeä askel, kun mukaan on kelpuutettu evoluutiopsykologista ja -ekologista perhetutkimusta valottava artikkeli. Kirjan toimittajat tuntuvat silti pitävän evoluutiotutkimusta vain yhtenä ”vaihtoehtoisena” (s. 16) tulkintamallina, vaikka hedelmällisempää olisi käsittää se perinteisten perhetutkimuksen suuntausten kanssa samanaikaisesti toimivana makroteoreettisena mallina. Tällaisena Rotkirch sen artikkelissaan esittääkin. Kuten hän toteaa: ”Biologiassa evoluutio yhdistävänä makroteoriana on pitkään ollut itsestäänselvyys” (s. 216) mutta ”humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä tilanne on hyvin erilainen” (s. 217). Olisin suonut näkeväni kirjan toimittajien peilaavan yhteen vetävässä loppupuheenvuorossaan myös tämän tutkimussuunnan antia perhesosiologian kyllästämällä perhetutkimuksen kentällä, jolla biologia on viime vuosikymmeninä ollut miltei kirosana. Perheen biologisen perustan olisi voinut olettaa tulevan esille, kun toimittajat lopuksi pohtivat, kuinka tärkeää on ”peilata nykyperheiden todellisuutta perheiden pitkään historiaan, jotta näkisi paremmin, mikä on muuttunut ja mikä ei ole juuri muuttunut tai on pysynyt ennallaan” (s. 244).

Kaipaan edelleen tämän kirjan jälkeenkin kattavaa monitieteistä suomenkielistä artikkelikokoelmaa, jossa valotettaisiin ajankohtaisimpia perhetutkimuksessa saatuja tieteellisiä tuloksia laajemmalle lukijakunnalle. Ehkä myös sellaista, jossa yritettäisiin vastata miksi-kysymyksiin.

Suosittelen Perhetutkimuksen suuntauksia -artikkelikokoelmaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisessa perhetutkimuksessa vaikuttaneista teoreettisista ja tutkimuksellisista suuntauksista. Näiden suuntausten jälki näkyy etenkin tämänhetkisessä suomalaisessa yliopisto-opetuksessa. Niille, jotka ovat kiinnostuneet siitä miksi me kaikki tarvitsemme (tai olemme tarvinneet) perheen suosittelen Anna Rotkirchin teosta Yhdessä: Lapsen kasvatus ei ole yksilölaji (2014) sekä Catherine Salmonin ja Todd K. Shackelfordin toimittamaa artikkelikokoelmaa The Oxford Handbook of Evolutionary Family Psychology(2011).

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *