Nyt julkaistu kirjekokoelma ja sen hieman aiemmin julkaistu sisarteos Uskon, että paikkasi on siellä (kirjeenvaihtoa vuosilta 1904-17) tuovat julkisuuteen laajan ja mielenkiintoisen kirjeenvaihdon, joka syntyi varsin erikoisissa oloissa yli 30 vuoden aikana. Kirjeenvaihdon toinen osapuoli emännöi suurta maatilaa ja huolehti kuudesta lapsesta Nivalassa, kun taas toinen osapuoli oli suurimman osan ajasta Helsingissä. Teosten nimet kuvaavat hyvin Kallioiden pitkien erojen sävyttämää parisuhdetta. Kaisa Kalliota kannatteli ajatus siitä, että puoliso toteutti jumalan tahtoa. Kyösti Kalliolla puolestaan oli jatkuva ristiriita poliittisen työn ja kodin välillä. Kuten jälkipolville säilynyt kirjeenvaihto kertoo, koti kutsui mutta työ vei voiton. Myös lukujen, joiden alle kirjeet on järjestetty vuosittain, otsikot kuvaavat hyvin kirjeiden sisältöä. Sekä teosten nimet että lukujen otsikot ovat sitaatteja kirjeistä. Ainakin minua tämä systemaattinen kirjesitaattien käyttö miellytti.

Kokoelman kirjeet ovat mikrotason kurkistus Suomen historiaan. Sen lisäksi että ne sisältävät Kyösti Kallion (ja hieman myös Kaisa Kallion) poliittisia pohdintoja ja perheen sisäisiä asioita, niistä välittyy niin tavallinen arki kuin poikkeusolojen (esimerkiksi 1918 sisällissota) vaikutus ihmisten arkeen. Teokset tarjoavat paitsi mukavaa luettavaa historiasta kiinnostuneelle myös hyvän lähdeaineiston esimerkiksi emännän elämää, äitiyttä tai Nivalaa käsittelevälle tutkimukselle.

Kun kirjeitä, Maria-Liisa Kallion mukaan, kertyi vuosien aikana tuhansia, ja kirjeitä on kuitenkin kaksiosaisessa teoksessa siihen nähden pieni määrä, olisi kiinnostavaa tietää tarkemmin, miten kirjeet on kokoelmaan valittu. Esipuheeseen olisin kaivannut myös tarkennusta siitä, mikä toimittajien rooli on teoksessa ollut. Maria-Liisa Kallion esipuheesta käy ilmi, että hän on valinnut kirjeet ja naputellut ne muistiin. Entäpä Kaija Valkonen? Myös kirjeiden tämän hetkinen sijainti kiinnostaa tutkijaa: ovatko kirjeet Kansallisarkistossa tutkijoiden saatavilla vaiko suvun hallussa? Nämä asiat jäävät harmittavasti kertomatta muuten informatiivisessa esipuheessa.

Lukujen alkuun sijoitetut yleiskatsaukset sitovat hyvin kirjeet omaan aikaansa. Näissä alkuteksteissä toimittajat tekevät myös yhteenvedon kirjeiden sisällöstä. Näihin lukujen alkuteksteihin, Lopuksi-lukuun (aika vuodesta 1937 eteenpäin) ja myös kirjeiden sisälle sijoitettuihin selventäviin lisäyksiin olisin kaivannut jonkinasteista nootitusta. Toisaalta kirjeet luonnollisesti ovat pääosassa ja lähteet toki mainitaan teoksen lopussa. Liekö kuitenkin juuri nootituksen puuttuminen syy siihen, että pari asiavirhettä sattui silmääni. Lopun (s.271) sitaatti ”Welvollisuuteni…” ei ole sotatalvelta Kaisa Kalliolle Nivalaan vaan helmikuulta 1918 (s.27). Kyösti Kallion kirjeeseen lisätty viittaus espanjantautiin ei ole mielestäni oikea tulkinta. Kaisa Kallio, joka kirjoitti miehelle usein myös unistaan, lienee puhunut niistä tälläkin kertaa.

Kyösti Kallio kirjoittaa: …”Mutta muuten olen hyvissä voimissa, joten oudot eliöt [espanjantautivirukset], joista kirjeessäsi mainitset eivät liene minun tähden. Ja surumme onkin suuri, jos ne ennustavat sinun sairautta. Ole rakkaimpani äärimmäisen varovainen kaikessa.Ota apua niin paljon, ettei sinun itsesi tarvitse muuta kuin johtaa. …Jos vatsahaava kiusaa sinua, niin kysy lääkäriltä, olisiko tultava leikkauttamaan.”… (s.85)

Kirjeet on julkaistu sellaisenaan, kielivirheineen, mutta niihin on lisätty jonkin verran selventäviä välimerkkejä. Toimittajat ovat lisänneet kirjeiden sisälle myös hakasuluilla erotettuja selvennyksiä, joista osa tuntuu tarpeettomilta ja toiset, esimerkiksi tarkennukset henkilöihin, taas lisäävät luettavuutta. Lukijaa palvelevat myös kirjan lopun henkilöluettelot. Pikanttina lisänä löytyy maininta myös Heikkilän hevosista, jotka kirjeissä ovat useinkin esillä. Myös kuvia on käytetty kiitettävästi.

Sisältönsä puolesta teos on kurkistus Kallion perheen, Nivalan ja Suomen elämään vuosina 1918-1937 niin, että kokoelman ensimmäinen kirje on päivätty 7.1.1918 ja viimeinen 23.1.1937. Liekö sattumaa se, että sekä ensimmäinen että viimeinen kirje ovat Kyösti Kallion käsialaa? Painopiste on joka tapauksessa Kyösti Kallion kirjeissä. Ylivoimaisesti eniten kirjeitä on vuodelta 1918. Korreloiko julkaistu kirjeiden määrä todelliseen määrää, vai onko kirjeitä eniten tältä ajalta siksi, että ajankohta on kiinnostava ja kirjeet sisältävät paljon mielenkiintoisia pohdintoja? Kun määrä vaihtelee eri vuosien osalta 4 ja 36 välillä, valintakriteereitä miettii väistämättä.

Kirjan ehkä kiinnostavin kirje on Kyösti Kallion kasvatusäidilleen Anttuuna Kankaalle osoittama kirje (s.50-53). Kesäkuulle 1918 päivätyssä pitkässä kirjeessään Kyösti Kallio kirjoittaa hyvin voimakkain sanoin vaimoaan puolustaen. Ei ihme, että Kaisa Kallio ei sanojensa mukaan hennonnut antaa sitä anopilleen, jonka kanssa välit paranivat vasta hieman ennen tämän kuolemaa. Myös tässä kohtaa lukija miettii kirjeiden valintakriteeriä, onhan kirje ainoa ei Kyösti ja Kaisa Kallion välinen kirje teoksessa. Onko se mukana vain siksi, että se oli Kyösti Kallion vaimolleen osoittaman kirjeen mukana? Kertooko se jotain erityisen tärkeää kolmikon suhteesta, minkä toimittajat haluavat lukijalle kertoa?

Kaiken kaikkiaan kirjeiden julkaiseminen on hieno lisä muiden vastaavien kirjeenvaihtoa sisältävien julkaisujen rinnalle. Siinä missä ns. kulttuurisukujen jäsenten keskinäinen kirjeenvaihto tarjoaa tämän päivän lukijalle kurkistuksen keski- ja yläluokan elämään, Kallioiden kirjeenvaihto valottaa talonpoikaiskulttuuria ja ylipäätään elämää maaseudulla. Toki on muistettava, että Kalliot eivät olleet ihan tavallinen maanviljelijäperhe, edes Kyösti Kallion poliittisen uran alkuvaiheessa ja kirjeenvaihdon alkaessa.