Jeesus Nasaretilainen on ensimmäinen teos, jonka Ratzinger on julkaissut paaviksi tultuaan. Hän käy tässä kirjassa läpi henkilökohtaista tulkintaansa Jeesuksen julkisen elämän merkityksestä kasteesta kirkastumiseen – kyseessä on siis teoksen ensimmäinen osa, ja esimerkiksi kertomukset Jeesuksen lapsuudesta käsitellään tulevassa toisessa osassa. Jo kansilehdessä korostetaan, että kyseessä ei ole paavin virallinen kannanotto vaan Joseph Ratzingerin oma näkemys historian Jeesuksesta. ”Historian Jeesuksella” tarkoitetaan tässä tapauksessa uskonnollisella tulkinnalla täydennettyä historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen käsitystä evankeliumiteksteistä. Paavin mukaan evankeliumien Jeesus on ”historiallisesti mielekäs ja ehyt hahmo”, joten tämän kirjan tarkoituksena ei ole puuttua Jeesuksesta kertovien tekstien mahdollisiin sisäisiin ristiriitoihin tai tulkintaa häiritseviin epäselvyyksiin. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumista Ratzinger toteaa, että se historiallisesta epäautenttisuudestaan huolimatta auttaa lukijaa kohtaamaan ”[Jeesuksen] sanoman ratkaisevan sisällön ja sen myötä Jeesuksen alkuperäisen persoonan”.

Luterilaisuuden ABC:n alaotsikkona on Synkkä ja harmaa sanakirja. Kyseessä on todellakin sanakirjan muotoon laadittu teos, jossa hakusanoina esiintyy luterilaisuuden keskeisten käsitteiden (esim. evankelisuus ja protestantti) lisäksi mm. J. S Bach, Neitsyt Maria ja tietenkin Martti Luther. Itseironisen synkkä ja harmaa otsikointi juontunee yleisestä tavasta mieltää luterilaisuus lähinnä hokeman ”luterilaisesta työmoraalista” kautta. Tässä kirjassa halutaan nimittäin ennen kaikkea korostaa luterilaisuuden alkulähteiden tarjoamaa iloista ja sallivaa kristillisyyttä. Tekijät aloittavat ABC:nsä sanasta ahdistus ja jatkavat esipuheessa aloittamaansa synkän luterilaisuuden kuvan muuttamista huumorin avulla: ”Luterilaisuutta pidetään jonkinlaisena ahdistuksessa piehtaroivana elämänmuotona, vaikka kirkko ei Tuska-festivaalin virallisiin järjestäjiin toistaiseksi kuulukaan.” Lieneeköhän kirkko kuitenkin pyrkimässä tuohon järjestäjäkaartiin viime vuosina järjestetyillä rokkaavilla metallimessuillaan? Lutherin nimikin tarkoittaa luutunsoittajaa, joka rinnastuu helposti nykyajan kitarasankareihin. No, vitsit sikseen, vaikka onkin todettava, että tekijöistä ainakin Jaakko Heinimäen humoristinen tapa kirjoittaa on ennestään hyvin tunnettu ja näkyy myös tässä teoksessa.

Helposti lähestyttävästä tyylistään huolimatta ei Luterilaisuuden ABC ole pelkkä kirkon opin populaarireferaatti. Kirjoittajat nimittäin esittävät, että evankelis-luterilaisen kirkon uskontunnustusten suomennoksissa on vakava käännösvirhe. Moite koskee lauseita ”pyhän yhteisen seurakunnan” ja ”yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen seurakunnan”. Mielleyhtymää katoliseen kirkkoon on pyritty välttämään, ja latinankielisissä tunnustuksissa esiintyvä ilmaisu catholica ecclesia on siis käännetty ”yhteinen seurakunta” eikä ”katolinen kirkko”, kuten se Heinimäen/Jolkkosen mielestä pitäisi kääntää. Sana catholica tarkoittaa kirjoittajien mukaan siinä määrin laajaa yhteistä kokonaisuutta ja universaalia ulottuvuutta, ettei sitä voi suomentaa millään muulla sanalla kuin sillä pelätyllä katolisella. On kuitenkin pakko huomauttaa, että catholica –sana todellisuudessa tarkoittaa yhteistä, yleistä, kaiken kattavaa ja – siinä sivussa – oikeauskoista eli katolista kirkkoa, eli siis mitä tahansa kirkkoa, joka pitää itseään oikeauskoisena. Samaten sana ecclesia viittaa yleisesti kansan kokoontumiseen, ja näitten molempien sanojen spesifit kirkolliset merkitykset ovat vakiintuneet vasta aikojen kuluessa. Todellisuudessa ei ole mitään estettä kääntää sanoja catholica ecclesia ilmaisulla ”yhteinen seurakunta”, vaikka sanaa ”katolinen” tuskin myöskään tarvitsisi pelätä.

Katolisuudesta puheen ollen: Paavin Jeesus Nasaretilaista voisi luonnehtia raamatunlauseitten ja kirkkoisien sekä teologien ajatusten vyörytykseksi. Se toimiikin eräänlaisena johdatuksena Ratzingerin hyväksymään katolisen kirkon aatehistoriaan. Tekstin ajoittainen vaikeaselkoisuus johtunee paavin käyttämästä metodista, jonka perusteella hän esittää kriittisen teologisen tutkimuksen seassa omia hengellisiä näkemyksiään. Tällä tavalla saadaan kattava kuva kristinuskon Jeesuksesta, mutta historian Jeesus jää tosiasiallisesti samaan historian hämärään kuin aina ennenkin. Ilman uskonnollista näkökulmaa ei historian Jeesuksesta kovin paljon sanottavaa riittäisikään, joten on yksinomaan rehellistä tuoda selkeästi ilmi tulkinnan uskonnollinen lähtökohta. Evankeliumitekstien pohjalta tapahtuvalla Jeesuksen toiminnan kuvaamisella voisi olla paljonkin annettavaa kenelle tahansa lukijalle, mutta paavi välttää evankeliumien opetusten sitomista tavalliseen nykypäivän arkielämään. Esimerkiksi Jeesuksen vertauksia käsitellään valitettavan lyhyesti. Maallisen vallan käyttöön paavi kuitenkin ottaa kantaa toteamalla, kuinka ns. kolmannen maailman maiden ongelmat johtuvat suurelta osin kehitysavun uskonnottomasta, materiaalisesta luonteesta. Benedictus XVI:n / Ratzingerin mielestä auttaminen on todellista ja aidosti hyödyttävää vain perustuessaan hänen edustamaansa uskonnolliseen sanomaan, koska aito hyväsydämisyys voi olla lähtöisin vain hänen Jumalastaan. Siispä: extra ecclesiam nulla salus. Vertailun vuoksi mainittakoon Heinimäen ja Jolkkosen esille tuoma kanta auttamiseen. Luterilainen tulkintamalli nimittäin näkee esimerkiksi köyhäinhoidon puhtaasti maallisena asiana, jossa tarvitaan enemmän järkeä kuin hurskastelua. Hyvän tekemisen velvollisuus kumpuaa lähimmäisen, ei Jumalan, tarpeista.

Jos paavin Jeesus Nasaretilaisen voi sanoa liikkuvan korkeammissa hengellisissä sfääreissä, on Luterilaisuuden ABC vastaavasti sitäkin maanläheisempi teos. Se on täynnä maallikon arkielämään nivoutuvia vertauksia, jollaisten esittäminen on varmasti kaikkein perinteisin kristillisen opetuksen metodi – Jeesukselta lähtöisin. Luterilaisuuden ABC todella onnistuu selventämään kirkkokunnan keskeisten käsitteiden sisältöä lukijalle, joka ei tätä kirjaa ymmärtääkseen tarvitse syvällisiä teologisia opintoja tai elämänmittaista uskonnollista harrastuneisuutta. Koska kumpikaan tässä arvioiduista kirjoista ei kuitenkaan edusta uutta tieteellistä tutkimusta – toinen on kirjoittajansa oma näkemys katolisesta traditiosta, toinen taas tiivis johdatus Lutherin perusopetuksiin – avaavat ne molemmat tasavertaisesti arvokkaan näkökulman Jeesuksesta tehtyjen tulkintojen moninaisuuteen.