Globaalisti akateeminen on varsin käytännönläheinen tieteellisen julkaisemisen opas, joka käsittelee akateemisten artikkelien ja kirjojen julkaisemista. Tiedemaailmassa vallitsevat käytännöt saattavatkin olla monille aloitteleville tutkijoille vieraita. Tämän kaltaisille oppaille on siis tilausta, semminkin kun monen tutkijan perinteisesti pitänyt oppia nämä asiat kantapään kautta taikka vertaisilta ja ohjaajilta varovaisesti kyselemällä. Kuten Hjelm itsekin mainitsee, kirja ei ole tieteellisen kirjoittamisen opas, vaan se keskittyy nimenomaan julkaisuprosessin kiemuroihin ja sudenkuoppiinkin. Kirjoittaja käy läpi monia asioita hyvinkin yksityiskohtaisesti. Selkeä rajaus on yksi teoksen vahvuuksista.

Yleisön tuntemisesta kirjan esittelytekstien laatimiseen

Teoksen avaa luku, jonka nimi kehottaa oman yleisönsä tuntemiseen. Teksti ohjaa pohtimaan sitä, kenelle, millaiselle yleisölle itse asiassa oikein onkaan kirjoittamassa. Tämä seikka lukeutuukin olennaisimpiin tieteelliseen kirjoittamiseen ja julkaisemiseen liittyviin seikkoihin. Hjelm huomauttaa valtaosan artikkelien hylkäyspäätöksistä itse asiassa johtuvan siitä, että tekstiä on tarjottu vääränlaiseen lehteen. Vaikka oma artikkeli kuinka ratkaisisi maailman energiaongelmat, sitä ei julkaista keskiajan historiaa käsittelevässä lehdessä, kuten Hjelm humoristisesti havainnollistaa. Myös kirjojen tapauksessa yleisönsä tunteminen on tärkeää. Ja asia – millaiselle yleisölle kirja on suunnattu – on tärkeää kirjoittaa auki julkaisuehdotuksessa.

Myös kysymys kielestä on tärkeä: kirjoittaako suomeksi tai englanniksi. Vaikka englanniksi kirjoittavan potentiaalinen yleisö on monin verroin suurempi kuin suomenkielistä tekstiä laativan, saattaa suomi silti toisinaan olla parempi valinta. Esimerkkinä Hjelm käyttää omaa väitöskirjaansa: saatananpalvontaa suomalaisessa mediassa ja yhteiskunnassa käsittelevän väitöskirjan houkutusarvo olisi ulkomailla todennäköisesti ollut pieni, mistä syystä se olikin parempi kirjoittaa suomeksi.

Toisessa luvussa käsitellään tutkimusartikkelien julkaisua kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä. Hjelm toteaa tutkimusartikkelien olevan keskeisin akateemisin julkaisumuoto, vaikkakin tietyillä (lähinnä humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä) aloilla kirjat ovatkin pitäneet pintansa. Hjelm avaa kattavasti artikkelijulkaisun prosessia artikkelin lähettämisestä aina sen julkaisemiseen saakka. Lisäksi teos esittelee myös artikkelien genrejä. Hjelm mainitsee, että jakoa referoituihin ja ei-referoituihin artikkeleihin pidetään yleensä tärkeimpänä, mutta käy tosiaankin genrejä läpi myös tarkemmin. Hjelm pohtii myös sitä, millaisia ovat ne artikkelit, jotka lopulta julkaistaan sekä toisaalta ne, jotka jäävät pöytälaatikkoon. Kaikkea mahdollista aiheeseen liittyvää ei kannata pyrkiä sanomaan yhdessä ainoassa artikkelissa, eikä perfektionismi suinkaan aina johda parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Artikkelin järkevä rajaaminen ja toisaalta valmius sen muokkaamiseen johtavat usein myöskin sen julkaisemiseen.

Kolmas luku käsittelee kirjaehdotuksen prosessia sekä tiedekustantamisen eri genrejä. Lukija saa tietää, mikä on ”hit list” ja millaiset ovat kustantajan neuvottelut. Entä miten artikkelikokoelmat eroavat kurssikirjoista? Neljännessä luvussa Hjelm käsittelee julkaisuehdotuksen rakennetta yksityiskohtaisesti. Kelvollinen julkaisuehdotus on erittäin tärkeä, korostaa Hjelm korostamasta päästyään.

Viides luku paneutuu kustannussopimusten kiemuroihin. Niihinkin liittyy tiettyjä seikkoja, jotka on hyvä tuntea ja ottaa huomioon. Kuudennessa luvussa valotetaan akateemisten kirjojen ja artikkelien tuotantoprosessia. Teksti perehdyttää yhtä lailla kirjan (tai artikkelin) korjauslukuun kuin kannen suunnitteluun ja esittelytekstien laatimiseenkin. Seitsemäs luku kertoo tiedottamisesta ja markkinoinnista, kahdeksas puolestaan käsittelee kansainvälisen julkaisemisen merkitystä akateemisella uralla sekä sitä, miten julkaisujen tuottamisessa on mahdollista onnistua.

Ei julkaisutalouden kritiikkiä, vaan käytännönläheinen opas

Kritiikkiä nykyisen tiedemaailman ”julkaisutaloutta” kohtaan teos ei esitä. Itse näen tämän ennen kaikkea teoksen vahvuutena. Esimerkiksi teosta Julkaise tai tuhoudu on mahdollista kritisoida kysymällä, onko se tarkoitettu nykyisten tiedemaailman käytäntöjen kritiikiksi vai oppaaksi tässä maailmassa selviämiseen. Saman kirjan saattaa olla vaikeaa olla sujuvasti molempia. Hjelmin teos ei, kuten mainittua, tällaisesta ongelmasta kärsi. Kyse ei toki ole siitä, etteivätkö monet tiedemaailman käytännöt (eikä vähiten ns. tulosvastuullisuus) ansaitsisi arvostelua. Sitä ei vain tarvitse tehdä saman teoksen puitteissa, joka ohjaa toimimaan tiedemaailmassa sellaisena kuin se tällä hetkellä on.

Hjelm opastaa tutkijakollegoitaan akateemisen (kansainvälisen) julkaisemisen kiemuroihin todellakin hyvin käytännönläheisesti, ”kädestä pitäen”. Itse olen aloittanut jatko-opintoni vajaat pari vuotta sitten. Olen siis aivan tutkijanurani alkutaipaleella. Vaikka Hjelmin teos käsitteleekin nimenomaan kansainvälistä julkaisemista, se toimii myös mainiona oppaana julkaisemiseen ylipäätään. Julkaisuja ja julkaisemista koskeva informaatio on tyypillisesti kulkenut tutkijoiden keskuudessa tavallaan ”hiljaisena tietona”, vaikka aiheesta on toki kirjoitettu joitakin oppaitakin. Tieto on silti usein pitänyt omaksua kokeneemmilta kyselemällä, monesti kantapään kauttakin. Globaalisti akateeminen lienee erityisen hyödyllinen kirja niille, joiden kokemus kansainvälisestä julkaisemisesta (ja julkaisemisesta ylipäätään) on vielä vähäinen. Koen itsekin kuuluvani Hjelmin teoksen keskeiseen kohdeyleisöön.

Teos on tyyliltään realistisen kannustava ja kuivakan humoristinen. Kriittisesti toki voisi suhtautua siihen, että Hjelmin mukaan menestyneen kirjan tai artikkelin voi julkaista ”kuka tahansa, jolla on hyvä englannin kielen taito ja joka tuntee kansainvälisen tiedekustantamisen kentän”. Todellisuudessa asia ei liene aivan näin yksinkertainen, vaikka Hjelmin toteamus siitä, että käsikirjoitukset ovat kustantamoille (ja artikkelit lehdille) hyvin tärkeitä, onkin sinänsä tietysti täysin totta. Toisaalta tämän teoksen lukijat lienevät joka tapauksessa sellaisia, että kansainvälisen artikkelin julkaiseminen on heille realistinen tavoite. On hyvinkin paikallaan purkaa sitä mystifiointia, joka ”kv-artikkeleihin” (ja toki osin kirjoihinkin) edelleen akateemisessa maailmassa liittyy.

Teos ei, kuten mainittua, juurikaan käsittele itse kirjoittamista ja siihen liittyviä ongelmia. Lähtöoletuksena tuntuu olevan, että tämän teoksen lukijoilta tekstiä todellakin syntyy. Aihetta vain sivutaan hieman: Hjelm esimerkiksi kehottaa tekemään kirjoittamisesta rutiinin. Tieteellisen kirjoittamisen haasteisiin ja pulmiin on joka tapauksessa aivan omat oppaansa (kuten esimerkiksi Kimmo Svinhufvudin  ja Carol Kiriakosin mainio Tohtoritakuu), eikä aiheeseen tästä syystä ole tällaisessa teoksessa tarpeenkaan syventyä. Sen sijaan Globaalisti akateeminen keskittyy omaan tarkkaan rajattuun aiheeseensa: kansainväliseen julkaisemiseen ja sen käytäntöihin. Kaiken kaikkiaan kirja onkin kuin tasokas pro gradu -tutkielma: hyvin rajattu, loogisesti etenevä ja käsittelee sitä mitä lupaakin!