Kansanedustaja kirjoittaa ja kiukuttelee

Jörn Donnerin Pikku Mammutti on tekijänsä mukaan ”puoliautenttinen päiväkirja”. Yli tuhatsivuisesta edeltäjästään se poikkeaa monessa suhteessa, enimmäkseen edukseen.  

Donner, Jörn: Pikku Mammutti [Lilla mammuten]. Käännös: Kari Koski. Otava, 2015. 298 sivua. ISBN 978-951-1-29282-1.

Jörn Donnerin muistelmakirjanjärkäle Mammutti sai arvostelijoilta kaksi vuotta sitten varsin ristiriitaisen vastaanoton. Faktan ja fiktion rajamailla vaeltava teos jakoi myös lukijoita: osa sanoi suorastaan ahmineensa tekstiä, osa jätti kirjan kesken. Donnerin kutakuinkin kaiken paljastava, kaikkeen mahdolliseen kantaaottava teos olikin pirstaleisuudessaan haaste, josta ei helpolla selvinnyt.

image

Kuva: Jörn Donner

Elämää vakavan sairauden varjossa

Pikku Mammutti jatkaa Jörn Donnerin omaelämäkertaa. Se kattaa ajan heinäkuun 2013 puolestavälistä helmikuun 2015 puoleenväliin. Aikaan lyö leimansa uusiutunut keuhkosyöpä – se ja sen hoitaminen on yksi kirjan kantavista teemoista. Kipuja, jatkuvaa yskää, unettomuutta, masentuneisuutta jonka Donner ilmaisee esimerkiksi huokaamalla ”bonjour aikamoinen tristesse”.

Kuolema käy mielessä toistuvasti, vaikka kirjoittaja uhittelee sille: ”Minua ei kiinnosta ollenkaan kuolla, olisin lähinnä taipuvainen elämään edelleen.”

Lisäaikaa hän ehdottomasti tarvitsisi; lääkäreiden ja sädehoidon avulla hän sitä myös saa. Kun Donner nousee Astrid Thorsin tilalle eduskuntaan, Armi Ratia -elokuva on kesken, samoin uusi romaani. Ruotsistakin tekisi mieli kirjoittaa. Itse asiassa uudesta Ruotsi-kirjasta on jo olemassa sopimus – edellinen, Sverigeboken (suomeksi Matka vieraaseen maahan) on ilmestynyt 1970-luvun alussa. Sen jälkeen maailma, ja naapurimaa, on muuttunut enemmän kuin perusteellisesti.

Filmi valmistuu, mutta kirja jää kansanedustajan työn ohella tekemättä. Se, ja muutamat muut suunnitteilla olevat projektit, vilahtelevat tekstissä. Harvemminpa lukija pääsee seuraamaan kirjailijan työtä aivan alkumetreiltä saakka!

Päiväkirjamerkintöjensä alkaessa Donner on täyttänyt 80. Loppusivuilla hän täyttää 82 ja saa 150 Facebook-onnittelua, jotka saman tien poistaa. Ikä ja vakava sairaus aiheuttavat sen, että omaa päivittäistä vointia koskevia muistiinpanoja on mukana runsaasti, samoin selostuksia lääkärikäynneistä.

”En ole turhautunut, pikemminkin vihainen”

Lääkärit ovat – omien läheisimpien ihmisten lisäksi – niitä harvoja henkilöitä, joihin Donner suhtautuu positiivisesti. Muissa, kuten useimmissa kansanedustajakollegoissa, tuntuu olevan jos jotakin vikaa. Donner ei saa aluksi lainkaan ääntään kuuluviin, mutta sitten hän pääsee ulkoasiainvaliokunnan jäseneksi. Se ei tosin tilannetta paljonkaan paranna: Donnerin mielestä etenkin ne kokoukset, joissa pää- ja ulkoministeri ovat läsnä ”tiedottamassa edesottamuksistaan” ovat ”absurdeja tilaisuuksia, joissa ei käsitellä mitään merkittävää”.

Päiväkirjassa kuvailtu kansanedustajakausi on laskujeni mukaan Jörn Donnerin neljäs. Kahdesti hänet on äänestetty eduskuntaan RKP:n listalta, kahdesti hän on noussut sinne varasijalta, jolloin kausi on ollut normaalia lyhempi. Poliitikkona Donner on poukkoillut puolueesta toiseen, ja nytkin hän päätyy toteamaan, ”ettei Suomessa ole yhtään puoluetta, joka ajattelisi niin kuin minä. Ei edes sinne päin!”

Kirjaa voisi silti pitää eräänlaisena poliittisena päiväkirjana, sillä Donnerin havainnot ovat tarkkoja joskin yleensä ilmeisen kärjistettyjä. Pääministeri (Alexander Stubb) on hänen mielestään operettihahmo, omankin puolueen johdon puheenvuoroja voisi lyhentää puolella. Istuntosalien ja kokoushuoneiden lisäksi Donner tarkkailee toimintaa muun muassa eduskunnan saunassa – kertomus sakeassa deodoranttipilvessä viiksiään sukivasta perussuomalaisten Pertti ”Veltto” Virtasesta on hervottoman hauska – ja kahvilassa, jonne hän pakenee kyllästyttyään mielestään tylsiin keskusteluihin tai kollegojen älypuhelinten ja iPadien näppäilyyn.

”Tätä on demokratia, näin se toimii, hitaasti ja epäröiden mutta laillisessa järjestyksessä, kukaan ei käy kenenkään kimppuun, hallitus istuu kiltisti aitiossaan, mukaan lukien Tuomioja, joka luultavasti pitkästyy”.

Donner kuitenkin toteaa, ettei hän ole kansanedustajana turhautunut, vaan vihainen. Sarkastisia heittoja lähtee suuntaan jos toiseen; välillä on pakko nauraa ääneen.

Mutta kun Donner teoksen loppusivuilla pohtii helmikuun 2015 isoja, edelleen ajankohtaisia kysymyksiä eli Ukrainan ja Syyrian tilanteita sekä räjähdysmäisesti lisääntyvää maahanmuuttoa, sävy on vakava. Muutenkin kirjaa leimaa jonkinlainen alakuloinen pohjavire; ikään kuin ympärillä olisi koko ajan syksy vaikka välillä Tammisaaressa paistaakin aurinko, meri kimaltaa ja kampela käy verkkoihin. Kalastus on ilmeisen tärkeää; jos nieriän joutuu hankkimaan hallista, se harmittaa (ja kallistakin se kirjoittajan mielestä on, päätellen siitä että kilohinnat on joka ostoksen yhteydessä merkitty).

Mammutin kirjoittaja etäännytti elämänsä luomalla kirjaan ulkopuolisen kertojahahmon, jatko-osassa hänen päiväkirjamerkintänsä julkaistaan sellaisenaan. Kirja on kuitenkin alaotsikon mukaisesti vain ”puoliautenttinen” – esipuheessaan tekijä toteaa jättäneensä pois ”suurimman osan yksityiselämästään”. Ilmeisesti sitä on alun perin ollut todella paljon, sillä nytkin mukana ovat kalansaaliit, lyhyet arviot luetuista kirjoista, tapaamiset nuorimpien poikien sekä lukuisten ystävien ja tuttavien kanssa sekä – vakioaiheena – kirjoittajan terveydentila. Viimeksi mainitun aiheen kohdalla teksti kääntyy hetkittäin suorastaan inhorealistiseksi – esimerkiksi vatsan toimintaa ei liene tarpeen raportoida, vaikka muuten eläisikin elämäänsä suurimmaksi osaksi julkisuudessa.

Käsikirjoituksesta tehty käännös on Kari Kosken, joka sai Mammutin käännöksestä Erkki Reenpää -suomentajapalkinnon. Tuottelias suomentaja on Donnerin teosten ohella kääntänyt erityisesti ruotsalaista jännityskirjallisuutta.

Donnerin terävää tekstiä, joka näyttää säilyttäneen ominaislaatunsa myös käännöksessä, lukee mielellään. Osa kiukkuisen kansanedustajan päivittäisistä muistiinpanoista lähenee aforistiikkaa: ”Näen mitä osaan. Mitä minä osaan? Maailman.” tai takakanteen otettu lause: ”Ole oma itsesi. Minä yritän, vaihtelevalla menestyksellä.”

Politiikasta kiinnostuneelle kelpo teos; pieni mutta pippurinen.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *