Kantin kansantajuista metafysiikkaa

Immanuel Kantin (1724–1804) Moraalin metafysiikan perustus ilmestyi vuonna 1785, mutta se on edelleen relevatti. Teoksen aiempi suomennos ilmestyi yli kahdeksankymmentä vuotta sitten. Nyt uusi suomennos helpottaa olennaisesti tämän tärkeän teoksen ymmärtämistä, ja tarjoaa kaivatun mahdollisuuden tutustua Kantin moraalifilosofiaan suomeksi.

Kant, Immanuel: Moraalin metafysiikan perustus [Grundlegung zur Metaphysik der Sitten]. Käännös: Markus Nikkarla. Areopagus, 2014. 108 sivua. ISBN 978-952-99791-7-2.

Tämä ei ole kirja-arvostelu Immanuel Kantin Moraalin metafysiikan perustuksesta, (Grundlegung zur Metaphysik der Sitten)vaan informatiivinen tiivistelmä kirjan argumenteista. Markus Nikkarlan suomennos teoksesta on hieno kulttuuriteko, sillä J.E. Salomaan vuonna 1931 ilmestynyttä suomennosta kahlanneena voin kertoa, että teoksen vanhakantainen kieli vaikeuttaa sen ymmärtämistä. Erityisen kiinnostavaa oli lukea Nikkarlan esipuhe, sillä olen paitsi valtiotieteilijä myös koulutettu kääntäjä. Filosofia on aivan erityinen kääntämisen alalaji. Nikkarlan tapaan filosofisia teoksia kääntävät henkilöt ovat itse lähes poikkeuksetta filosofeja. Vaikka luenkin saksaa en ole koskaan tarttunut Kantin alkuperäistekstiin, sillä erityisesti Kantin suomennoksiin on voinut luottaa.

Nikkarla on ollut mukana myös Kantin Puhtaan järjen kritiikin kääntäneessä työryhmässä, joten J.E. Salomaan kääntämä Siveysopilliset pääteokset on nyt kokonaisuudessaan päivitetty suomeksi. Salomaasta poiketen Nikkarla on tukeutunut latinalaisperäisiin termeihin Kantin keskeisiä käsitteitä kääntäessään, sillä saksankieliset termit olivat alun perin käännöksiä näistä termeistä. Moraali, representaatio, kognitio ja intuitio ovatkin varsin ymmärrettäviä termejä nykylukijalle samoin kuin esimerkiksi materiaalinen ja formaalinen Salomaan käyttämän sisällyksellisen ja muodollisen sijaan.

image

Uusi suomennos helpottaa olennaisesti Kantin ymmärtämistä

En ole filosofi, joten kirjoitan tätä tekstiä filosofiaa harrastavan maallikon näkökulmasta. Vaikka olen tukeutunut Kantin kirjoituksiin myös omassa tutkimuksessani, en voi sanoa olevani millään tapaa Kant-asiantuntija. Tämän vuoksi arvostankin Moraalin metafysiikan perustuksen suomennostyötä, sillä se tarjoaa mahdollisuuden myös muille kiinnostuneille palata monen nykyteorian alkulähteille. Niinkin erilaisiin ajattelutapoihin päätyvät yhteiskunta- ja moraalifilosofit kuin esimerkiksi Jürgen Habermas, R.M. Hare, Richard Rorty ja Charles Taylor ovat ammentaneet Kantin filosofiasta. Vaikka itsekin tukeudun enemmän 1900- ja 2000-luvun teoreetikkojen kirjoituksiin, pidän tärkeänä myös keskustelun taustan tuntemista. Kantin filosofia on harvoin kevyttä luettavaa, mutta noin 70-sivuinen nykysuomella kirjoitettu teos mahdollistaa Kantin ajatuksiin tutustumisen kenelle tahansa.

Teos jakaantuu kolmeen lukuun, josta ensimmäisessä käsitellään siirtymistä tavallisesta moraalisesta järkitiedosta filosofiseen. Vaikka kirjassa on kyse moraalin metafysiikan (eli empiirisestä erotetun puhtaan järkitiedon, s. 52) perustuksesta, käytännön kysymykset ovat kaikille tuttuja jokapäiväisestä elämästä. Esimerkiksi se, voiko valehtelun hätätilanteessa toivoa tulevan yleiseksi laiksi on havainnollinen kuvaus Kantin moraalikäsityksestä (s. 44). Kyseisessä tapauksessa on siis kyseessä tavallinen moraalinen järkitieto, joka kuitenkin johtaa usein luonnolliseen dialektiikkaan, jossa velvollisuuden lait ja henkilökohtaiset mieltymykset joutuvat vastakkain. Tässä onkin Kantin mukaan syy sille, miksi tavallisen ihmisjärjen on hakeuduttava käytännöllisen filosofian pariin etsimään vastausta moraalidilemmoihin (s. 46–47). Tämä on hyvä syy myös tarttua käsiteltävänä olevaan teokseen.

Toinen luku käsittelee siirtymistä kansantajuisesta moraalifilosofiasta moraalin metafysiikkaan. Kantin mukaan teolla on moraalinen arvo ainoastaan jos se on tehty velvollisuudesta, eli pelkkä yhteensopivuus velvollisuuden määräyksien kanssa ei riitä (s. 49). Järjen tulee määrätä tahtoa a priori, ja moraalilakien tulee siis aina kummuta käytännöllisestä järjestä eikä empiirisistä esimerkeistä (s.51). Kant myös perustelee teoreettisuuttaan sillä, että ensin täytyy perustaa moraalioppi metafysiikkaan eli puhtaaseen käytännölliseen filosofiaan, jonka jälkeen voidaan vasta kansantajuistaa se (s. 52). Tämän vuoksi kannattaakin tarttua teokseen, jos haluaa ymmärtää moraalisia velvollisuuksia ja niiden perusteita.

Kant tekee eron myös käskyjen eli imperatiivien välillä sen suhteen, ovatko ne hypoteettisia eli välineitä jonkin muun saavuttamiseen vai kategorisia eli hyviä sinänsä (s. 56–57). Tällaisissa todelliseen päämäärään tai onnellisuuteen tähtäävissä imperatiiveissa ei olekaan pohdittavaa, vaan vaikeampaa on määrittää moraalisuuden imperatiivi (s. 60–61). Teos osoittaa seikkaperäisesti, miten Kant päätyy kuuluisaan kategoriseen imperatiiviinsa:

 ”toimi vain sen maksiimin mukaan, joka sallii sinun samanaikaisesti tahtoa, että siitä tulisi yleinen laki” (s. 63).

Vaikka Kantin imperatiivit ovat varmasti useimmille tuttuja, niiden perustat ja keskinäissuhteet avautuvat kirjassa noviisillekin uuteen valoon.

image

Kuva: Immanuel Kant (1724–1804)

Halu ja tahto

Kant erottaa myös tahdon ja halun toisistaan. Halun perusta on houkutin ja tahdon motiivi, joten haluilla on subjektiivisia päämääriä, kun taas tahdon pitäisi perustua kaikkia järjellisiä olentoja koskeviin objektiivisiin päämääriin (s. 69–70). Tämän keskustelun yhteydessä teoksessa esitetään myös kategorisen imperatiivi suhde toiseen tärkeään imperatiiviin, jonka mukaan ihmisyys on aina päämäärä, ei väline. Tällöin ihminen tahtoo noudattaa myös kategorista imperatiivia päämääränä itsessään, koska ”järjellinen luonto on olemassa päämääränä itsessään”. (s. 71.) Tästä Kant taas johtaa kolmannen kaavansa eli ajatuksen ”jokaisen järjellisen olennon tahdosta yleisesti lakiasäätävänä tahtona” (s.73), mitä hän nimittää tahdon autonomian periaatteeksi. Tällaiselle lainsäädännölle ei voi myöskään asettaa hintaa, vaan sillä on sisäinen arvo eli arvokkuus. (s.75.) Vaikka ajatukset vaikuttavat melko abstrakteilta, teos tarjoaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden ajatella itseään autonomisena yleisen tahdon muodostajana.

Kantille tahdon autonomia on moraalisuuden ylin periaate. Moraalin metafysiikan perustuksen mukaan ihmisen tahto onkin vapaa siinä mielessä, että ihmisen tulee tahtoa niin, että se vastaa tahtomisen yleistä lakia (s. 82). Tahdon heteronomia on taas sitä, että hypoteettiset imperatiivit määräävät tahtomaan jotakin jonkun toisen päämäärän saavuttamiseksi (s. 83). Näin ollen tahdon vapaus on edellytys moraalisuudelle (s. 86), ja teoksen viimeinen luku omistetaankin pitkälti tahdonvapauden käsittelyyn. Otsikkotasolla viimeisessä luvussa käsitellään siirtymistä moraalin metafysiikasta puhtaan käytännöllisen järjen kritiikkiin, jonka loppupäätöksenä Kant esittää moraalisuuden riippuvan tahdon vapaudesta. Järjen tahdolle on siis edellytys vapaa tahto, koska muutoin järki olisi muille vaikuttimille altis eikä enää vapaa (s. 89). Vaikka vapaa tahto on hyvin keskusteltu aihe nykyfilosofiassa, Kantin argumentaatio on vakuuttavaa luettavaa sinänsä.

Kant perustelee tahdon vapautta sillä, että järki on aina vapaa aistimaailmasta, ja riippumattomuus aistimaailman syistä on vapautta (s. 93). Järki kuuluu ymmärryksenmaailmaan, joten tahto on myös osa ymmärryksenmaailmaa, missä moraalilait ovat velvollisuuksien peruste (s. 94). Moraalinen tahtominen onkin vain silloin pitämistä, kun henkilö ajattelee itseään aistimaailman jäsenenä, ja ymmärryksenmaailmassa tahtominen on vapaata (s. 95). Tahto ei siis ole riippuvainen luonnon kausaliteetista, sillä ihmistä tulee ajatella erillään järjellisenä olentona sekä aistimaailmaan ilmiönä (96–97). Toisin sanoen olio on aistimaailmassa alisteinen tietyille laeille, mutta hän oliona itsessään on kuitenkin riippumaton näistä laeista (s. 98). Moraalilaki on siis ylin vapauden laki (s. 103). Neurotieteen kehittyessä jatkuvasti voidaan toki kyseenalaistaa, voidaanko erottaa toisistaan aistimaailma ja ymmärryksenmaailma, mutta ainakaan vielä näiden suhdetta ei ole pitävästi selvitetty.

Voin suositella kirjaa lämpimästi jokaiselle, joka haluaa ajateltavaa. Pakollista luettavaa se on moraalifilosofiasta ja muista filosofisista ongelmista kiinnostuneille, jotka haluavat päästä velvollisuusetiikan alkulähteille. Tämän nopea- ja helppolukuisemmaksi ei Kantia enää suomenkieliselle lukijalle saa tehtyä.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *