Kapina vankileirien saaristossa

Latviassa kymmenkunta vuotta asunut kirjailija-toimittaja Jukka Rislakki on kirjoittanut upean tietoteoksen. Aihe on uusi ja lähimain tuntematon suomalaiselle lukijalle: Vorkutan vankileirien kapina kesällä 1953.

Rislakki, Jukka: Vorkuta! Vankileirien kapina ja sen suomalainen johtohahmo.. WSOY, 2013. 416 sivua. ISBN 978-951-039776-3.

Vorkutan laaja leirikapina Stalinin kuoleman (1953) jälkeen vaikutti merkittävästi Neuvostoliiton Gulag-järjestelmän (= Gosudarstvennoje upravlenije lagerei) vähittäiseen purkamiseen. Kapinan kymmenet tai jopa sadat uhrit eivät olleet turhia ja muitakin kapinoita puhkesi pian eri puolilla maata.

Kapinaliikkeen ja Stalinin kuolemaa seuranneen poliittisen ”suojasää”-vaiheen ansiosta olot vankileirien saaristossa muuttuivat huomattavasti inhimillisempään suuntaan. Ja jo 1950-luvun puolivälissä leireiltä vapautui useampi miljoona syyttömästi tuomittua. Gulag eli leiriteollinen orjatyö oli tullut muutenkin matkansa päähän.

Kapinan uhrien lukumäärä on hukkunut historian hämärään. Vankileirin asukki oli pelkkä numero, joka oli ommeltu vaatteisiin. Komissa sijaitsevan Vorkutan joukkohautoihin peiteltiin paljon tuntemattomiakin vainajia – kuten muuallakin vankileirien saaristossa. Vain kapinan johtajien ja ”pahimpien agitaattorien” tai teloitettavaksi tuomittujen nimet jäivät aikakirjoihin.

Haastatteluja ja silminnäkijöiden kertomuksia

Vorkuta on mahdollisimman perusteellisen tutkimuksen tulos. Jukka Rislakki on onnistunut jopa haastattelemaan leireiltä pelastautuneita ja vielä joku vuosi sitten elossa olevia silminnäkijöitä. Muita lähteitä ovat olleet laaja leirikirjallisuus ja tutkimus, viralliset arkistodokumentit, lehdet, kirjeet ja muistelmat. Juuri tästä aineistosta nousee esiin myös Vorkutan kapinan tuntematon suomalaisjohtaja Eino Prykä.

Vorkutan kapina liittyy historiallisesti Stalinin kuolemaan 1953, ja sitä seuranneisiin toiveisiin vapautumisesta, työolojen paranemisesta ja reagoinnista brutaaliin mielivaltaan kaivostyössä ja ankeissa leiriparakeissa. Kapina alkoi lakkoilulla, kieltäytymisellä työstä, mutta sai sittemmin myös selviä poliittisia mittasuhteita kun vaatimusten lista kasvoi uusilla tavoitteilla. Mielenkiintoista on, että heinä-elokuun vaiheen keskeisinä kapinapäivinä 1953 myös neuvoteltiin ja luvattiin puolin ja toisin myönnytyksiä. Puoluepamput kävivät Moskovasta asti rauhoittelemassa tilannetta ja ”asemasota”-vaihekin kesti pitkään. Tuhansia kapinallisia ei noin vain voinut ampuakaan, koska kaivostoiminta olisi pahasti kärsinyt.

Vorkutan monikansallinen leiri

imageVorkutan leirien erikoispiirre oli monikansallisuus. Kapinallisten joukossa ja johdossa oli ukrainalaisia ”nationalisteja”, mutta erittäin paljon myös latvialaisia, liettualaisia, puolalaisia, saksalaisia ja virolaisia. Monet oli tuomittu vakoilijoina ja Amerikan asiamiehinä, mutta joukossa oli myös tavallisia kriminaaleja, pappeja, upseereita, opettajia ja puolueen jäseniäkin. Juuri tuo sivistyneistö pystyi laatimaan kapinalle myös tavoitteet ja raportoimaan siitä Moskovaan sekä ulkomaille. Näin tieto levisi ja liike sai käyttövoimaa.

Eino Prykä oli tässä joukossa ainoita suomalaisia. Hänen elämäntarinansa on hyvin erikoinen ja periaatteessa Suomen viranomaiset ovat kohtalosta osavastuussa: Prykä luovutettiin vastoin tahtoaan Neuvostoliittoon sodan jälkiselvittelyissä vuoden 1944 lopulla. Muutamaa vuotta myöhemmin hän oli sitten vakoilusta epäilty ja tie Vorkutan kärsimyksiin alkoi. Prykän rooli ei kapinassa ollut suuren suuri. Hän todennäköisesti haavoittui loppuvaiheessa pahasti jalkoihin ja kuoli myöhemmin joko amputaation tai tulehdusten seurauksena. Vaimo, Petroskoin suomalaisen teatterin suosittu näyttelijä Jenny Kemova ei koskaan selvinnyt tapahtuneen yli – eikä saanut eläessään selvyyttä miehensä kuolemaan.

Jukka Rislakki arvioi Vorkuta -kirjansa viimeisillä sivuilla mielenkiintoisesti myös käyttämäänsä lähdeaineistoa. Olen paljolti samaa mieltä hänen kanssaan muun muassa siinä, että Neuvostoliiton kaltainen totalitaristinen valtio jättää virallisiin dokumentteihinsa usein epäluotettavan ja hyvinkin yksipuolisen jäljen. Näin ”siivotut” arkistolähteet voivat viedä tutkijaa harhaan. Juuri se, että Rislakilla on käytössään myös silminnäkijähavaintoja ja kertomuksia sekä haastatteluja, täydentää ja lisää Vorkutan leirikapinatutkimuksen luotettavuutta.

image

Kuva: Hautausmaa kaivos numero 29:n lähellä 1953. Tänne haudattiin vankilakon aikana ammutut vangit. Tomasz Kiznyn kokoelma. Vorkutan kuvat, The Gulag sivusto.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *