Kaarlo Törmi on kirjassaan ”Sivellin, sielu ja maisema” kuvannut kaunokirjallisesti Louis Sparren, Emil Wikströmin ja heidän oppaanaan toimineen Renne Haverisen matkaa Vienan Karjalaan vuonna 1892. Sparre kirjoitti matkasta oman kirjansa ”Kalevalan kansaa katsomassa: muistiinpanoja Kauko-Karjalan retkeltä v. 1892”, joka Törnin romaanissa oletettavasti on toiminut lähteenä ja innoittajana. Matkallaan kuvataiteilija Sparre ja kuvanveistäjä Wikström tallensivat piirtämällä Karjalan asukkaita, esineitä, rakennuksia ja maastoa.

Karelianismi innoitti suomalaisia taiteilijoita erityisesti 1890-luvulla. Kalevalan ilmestyminen ja kansallisromanttisuus antoivat puhtia ja inspiraatiota tuon ajan luoville neroille. Omat Karjala-seikkailunsa tekivät myös monet muut tunnetut taiteilijat mm. Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela ja I.K. Inha. Erämaiden luonto, erilainen, koristeellisempi rakennustyyli ja esineiden koristelutapa kiehtoi karelianisteja. Alkuperäisen kalevalaisen kulttuurin ja aidon muinaisen suomalaisuuden jäljittäminen sekä ihmisen ja luonnon yhteys olivat tärkeimpiä innoittajia etsittäessä kansallista identiteettiä. Karjalaan suuntautuneiden matkojen vaikutus on havaittavissa monen taiteilijan tuotannossa laajalti. Lähes koko kansallinen kuvastomme on peräisin noiden seikkailujen hedelmistä. Myös Törmi on tavoitellut kerronnassaan karelianismin henkeä. Tekstiä lukiessa voi kuvitella olevansa mukana eräretkellä salojen keskellä kantamusten painaessa selkää, ylittää vesistöjä matkalaisten veneessä, kalastaa syötävää joen rannalla ja kokea rauhoittumisen hetken iltanuotiolla.

”Yön he olivat nukkuneet tulilla veden ääressä ähisten sääskien kanssa. Joki poukki ja kuohui, teki välillä suvantoa, kunnes taas ryöpsähti koskeksi. Polku oli seurannut uomaa, sitten loitonnut siitä kai monen virstan päähän, mutta yhyttänyt veden taas. Ja metsä oli ollut sellaista, ettei missään. Täällä idässä, joka oli oikein pakkasen pesäpaikka, kasvoi sellaisia honkia, että pojat juuri yltivät kaksin käsin rungon ympäri. Ja maassa sikin sokin puita tuulen, tulen tai vanhuuden kaatamina. Paikoin oli tummien korpien perästä helakoita koivikoita, paikoin reheviä rantaniittyjä, joilla kultapallerot kukkivat.” s. 85.

Kirjan kertojana on kansanmies, eräoppaana Helsingin herroille toimiva Reinhold Renne Haverinen. Kuhmon Matokankaalta kotoisin olevan torpparin silmin värittyvät kirjan kieli ja monet aistimukset. Mutta Rennen kertomuksen myötä tulee esiin myös kirjan toinen kantava teema; vieraan pelko, ennakkoluulot ja ajan kansanmiehen oppimattomuus. Renne ei voi ymmärtää, mikä Karjalassa taiteilijoita kiehtoo, sillä olisihan rajan toisella puolellakin niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Rahapalkan ja uteliaisuutensa takia hän kuitenkin lähtee matkaan. Teemana muukalaisiin suhtautuminen ja ennakkoluulojen voittaminen on yksi ajankohtaisimmista. Kaikki ulkomaalaisiin kohdistuvat kliseet tulevat läpikäydyksi kirjan kohtausten myötä. Renne on kuitenkin valmis myöntämään olleensa turhan ankara tuntematonta kohtaan.

”Puhdasta ryssää olivat nimet, mutta minkälaista väki! Kultasydämiä kaikki, sellaisia jotka tulisivat saamaan hellän armon ja paikan ensimmäisten joukossa paratiisin portteja avattaessa. Ja ylivertainen oli sittenkin tämän talon isäntä. Kuinka saattoivat silmät säteillä ystävyyttä sillä tavalla, outoja kulkijoita kohtaan!” s. 164. Huonon kohtelun matkalaiset selittävät sattuman ja ajattelemattomuuden tiliin.

Kokonaisuutena Kaarlo Törmin kirja oli mukava lukukokemus syksyn pimeydessä. Luontokokemukset tuntuivat uskottavilta, samoin Sparren, Wikströmin ja Haverisen keskinäinen suhde. Lopussa kirjoittajalle tulee jotenkin kiire ja rento tunnelma katoaa.  Retkikumppanusten kohtaaminen Gallen-Kalleloiden kanssa jää irtonaiseksi humalakokemuksesta huolimatta. Sen poisjättäminen olisi napakoittanut tekstiä. Itseäni Rennen uskonnolliset pohdinnat eivät rasittaneet, mutta jollekin ne saattavat olla raskasta luettavaa. Rennen oman kohtalon peilautuminen raamatun Jobin koettelemuksiin on elämän realiteettien valossa oikeutettu ajatellen 1800-luvun lopun torppareiden elämää. Kaiken kaikkiaan Törmin kirjaa voisi ajatella uudenajan matkakirjana, joka pohjautuu kuitenkin tosiasioihin ja sisältää kulttuurihistoriaa elävöitettynä tai henkiin herätettynä.