KARITA SUURI

Raila Kinnunen on rakentanut kymmenistä tarinoista, mielipiteistä ja pitkistä sitaateista kiehtovan henkilökuvan tunnetuimmasta suomalaisesta oopperalaulajasta, jonka loistava ääni ja ilmiömäinen eläytymiskyky on lumonnut kuulijat. Tämä kohteensa näköinen teos, Karita Mattila: Korkealta ja kovaa, on varustettu kuvaliittein ja viis veisaa kronologisesta ja muusta järjestyksestä, mutta käy suoraan fanien sydämeen.

Kinnunen, Raila: Karita Mattila: Korkealta ja kovaa. WSOY, 2016. 268 sivua. ISBN 978-951-0-41070-7.

Karita Mattila: Korkealta ja kovaa -teoksen nimi voisi kuvauskohteensa mielestä olla yhtä hyvin ”Minä eilen, tänään” tai ”33 ammattilaulajan vuotta” tai ”Sukellusreissu menneisiin vuosiin ja kaikenkarvaisiin tapahtumiin”. Mikä tahansa noista otsikoista sopisikin kirjalle nimeksi, jos kyseessä olisi muistelmateos tai omaelämäkerta. Kirja ei kuitenkaan ole kumpikaan, eikä se ole myöskään ulkopuolisen henkilön kirjoittama johdonmukainen elämäkerta, vaan vivahteikas – suorastaan riemunkirjava – henkilökuva suuresta taiteilijasta, fanikirja laulajan yleisölle Suomessa.

Kirjan tekijä Raila Kinnunen on ansioitunut Apu-lehden entinen toimittaja, joka on saanut Valtion journalistipalkinnon vuonna 2008. Ennen Karita-kirjaa hän on kirjoittanut neljä tunnettujen henkilöiden elämäkertaa: Kirka Babitzinista Enimmäkseen Kirkasta (1999), Kyllikki Forsellin kanssa Suurella näyttämöllä (2007), Esko Salmisen kanssa Toinen näytös (2010) sekä Paavo Lipponen (2012).

Kinnunen tutustui Karita Mattilaan vuonna 1984, kun tämä osallistui Belgiassa järjestettyyn Euroopan yleisradioiden Knokke Cupiin Eija Ahvon ja Pave Maijasen kanssa. Toimittaja itse työskenteli kilpailun juryn suomalaisjäsenenä. Kilpailussa etsittiin parasta radioviihteen kokonaisuutta ja Euroopan parasta poptähteä. Nuoren oopperalaulajan syrjähyppy kevyen musiikin maailmaan tuotti Euroopan toiseksi parhaan poptähden tittelin, mutta kotimaan oopperapiirit paheksuivat tempausta. Kinnusta tämä varmaan vain innosti, ja siitä pitäen hän kirjoitti lehteensä lukuisia artikkeleita laulajasta tämän esiintyessä eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Haastattelumatkoillaan hän myös pääsi niin diivan kesäpaikkaan kuin hänen koteihinsa Floridaan ja Turkuun.

Aineisto, jonka Kinnunen oli vuosien mittaan koonnut Apu-lehden kirjoituksia varten, muodosti hyvän lähtökohdan kirjan tekemiselle, josta päätös syntyi keväällä 2014. Mutta tarvittiin vielä useita haastatteluja ja Karitan lähettämiä vuolaita sähköposteja, jotta toimittaja saattoi koostaa taiteilijan henkilökuvan tämän monipolvisen uran tapahtumien kautta. En usko, että työ on ollut vain ”leipäheittojuttu” Kinnusen tapaiselle kokeneelle kirjoittajallekaan, sillä Karita ei oikein tahdo pysyä aisoissa. Hänen puheessaan on järjestelmällisen ennakkoharkinnan ohella versoja, rönsyjä, harhailua ja musiikkijuttuja, ja välillä taiteilijan kerronta suorastaan ”karkaa kynsistä”. – Muistitietotutkijoilla on tapana sanoa, että pitää päästää kertojan ääni kuuluville. Juuri tämän on Kinnunen kirjassaan tehnyt.

Kinnusen kirja on hämmentävä, melkein pyörryttävä 16 luvun kokonaisuus, jossa aihepiirit vaihtelevat niin luvusta toiseen kuin lukujen sisälläkin. Tekstissä, joka liukuu ja hyppelee yllättävien assosiaatioiden kautta aihepiiristä toiseen, tulee vastaan maagisia maestroja, uskomattomia kollegoja, hassuja sattumuksia, unohtumattomia rooleja ja munakasreseptejä.

image

Kuva: Karita Mattila. Livenation.

La Karita

Ehkä pitäisi sanoa THE Karita laulajan asuinmaan mukaan. – Hänestä on moneksi. Häntä on luonnehdittu lukemattomin attribuutein, ja itsekin hän on antanut itselleen liudan osuvia määreitä. Olen poiminut Karitalle annettuja epiteettejä Kinnusen kirjasta ja löytänyt niitä melkoisen määrän: ainutlaatuinen, ankara, avoin, ehdoton, eksoottinen, halpa, helppoheikki, huumorintajuinen, iloinen, intohimoinen, itsensäpiiskaaja, karismaattinen, kilpailuviettinen, komea, kunnianhimoinen, kummajainen, kurinalainen, maaninen, mukavuudenhaluinen, mustavalkoinen, myötätuntoinen, nautinnonhaluinen, oikeudentuntoinen, outolintu, patalaiska, pinko, raskaansarjan ammattilainen, ravihevonen, rohkea, ruma ankanpoikanen, räväkkä, saatanan kova ämmä, sovittelija, suosittu, sähäkkä, utelias, veistoksellinen, yksinkulkija, ystävällinen. Kaikki eivät liene vielä tässä. Lukija voi lisätä luetteloon vielä omiaan. Sinnikäs, suorasanainen, rohkea, kursailematon… niitähän riittää.

Karita Mattila ei kumartele kuvia. Nuorena nousevana laulajana hän ei rohjennut aivan ääneen huudella käsityksiään, mutta nykyisin, tunnustettuna taiteilijana hän uskaltaa sanoa asiat suoraan, niin kuin ne itse näkee. Hän ottaa kipakasti kantaa myös maailman asioihin ja antaa muidenkin kuulla mielipiteensä niin suosikeistaan kuin mustalle listalle heittämistään henkilöistä. Suosikkilistalla ovat mm. Claudio Abbado, Colin Davis, Jukka Kajava, Ismo Kallio, Marja Korhonen, James Levine, Susanna Mälkki, Sakari Oramo, Kaija Saariaho ja Jukka-Pekka Saraste. Inhokkeihin kuuluu laulajakollegoja, ohjaajia, kapellimestareita, toimittajia ja vähän muitakin – ilmeisen hyvistä syistä. Heidänkin nimensä löytyvät kirjasta. Tuomionsa Karita perustaa henkilöiden käyttäytymiseen, puheisiin ja julkisiin kannanottoihin. Erityisen vastenmielisenä hän näyttää kokevan taiteilijoiden poliittiset kannanotot; esimerkiksi Valeri Gergijevin kanssa Karita ei työskentele, koska kapellimestari on asettunut tukemaan ystävänsä Vladimir Putinin toimia Ukrainassa ja Krimillä.

Vaikka Karita on jo yli kolmekymmentä vuotta jatkuneen uransa aikana menestynyt loistavasti, hän on nöyrä taiteensa edessä ja kiittää opettajiaan moneen kertaan. Salon musiikkiopistossa Matti Pelo sai murrosikäisen kränäävän tytön jatkamaan laulamista, vaikka tämä oli jo luopumaisillaan; Liisa Linko-Malmio Sibelius-Akatemiassa neuvoi muun ohella, ettei lapsia pidä hankkia, ennen kuin on vihreällä oksalla – häneltä oli Metropolitan oopperassa esiintyminen mennyt sivu suun raskauden takia; unkarilaissyntyinen Vera Rózsa (1917–2010) taas opetti asennetta, tekniikkaa ja tulkintaa sekä jakoi elämänviisautta.

Vaikka Karita-kirjaa lukiessa tuntuu välillä, että se on pelkkää melskettä ja räiskettä, löytyy siitä yllättäviä suvantoja. Tässä niistä yksi :

”Toisinaan tulee – – syvästi turhautunut olo, kun jokin asia on oikeasti vaikea, ja sen oppiminen vie poikkeuksellisen paljon aikaa, vaikka miten raadat. Miksen saa tätä ääntä kurkustani ulos tänään, vaikka se eilen onnistui? Miksei tämä suju, vaikka minulla on ihan hyvä olla? Tajuat, että kun on väsynyt, sävel täytyy tuottaa toisella tavalla. Me olemme ikuisia opiskelijoita ja harjoittelijoita, koskaan ei ole valmis. Päättymätön harjoittelu on kaiken pohja, aina voi treenata ja tulla paremmaksi. Ei paremmaksi kuin tuo kollega, vaan paremmaksi kuin mitä itse oli eilen!”

Yksi mieleeni jääneistä kirjan kiinnostavista aiheista ovat tabut, joista laulajat eivät puhu. Näitä ovat ainakin vaihdevuodet, äänihuulileikkaukset ja seksuaalinen häirintä. Karita ei kuitenkaan vaikene, vaan nostaa ”kielletytkin” aiheet päivänvaloon, mitä harvat uskaltavat tehdä. Valittaminen ohjaajan huutamisesta tai flunssaisen tenorin lääppimisestä ja kurkkuun ulottuvista kielisuudelmista toisi varmasti potkut nuorelle nousevalle tähdelle.

Karita Mattilan elämäkertakirjoja kootaan tulevaisuudessa varmasti monin kappalein sekä Suomessa että maailmalla. Siksi soisin, että perinteisten paperikirjojen lisäksi tehtäisiin toisenlaisiakin teoksia. Yksi vaihtoehto voisi olla e-kirja, joissa olisi tekstiä ja valokuvia sekä näpäytyksen päässä valikoituja haastattelupätkiä, lauluja sekä oopperaesiintymisiä, ehkä kuntosalitreenejä ja kesämökkielämääkin. Varmaan joku innostuu tekemään Karita Suuren elämäkerran myös filmin muotoon.

 

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *