Maastoa yksityiskohtaisesti kuvailevia topografisia karttoja alettiin Euroopassa käyttää hitaasti 1700-luvulta alkaen – ja käyttötarkoitukset olivat sotilaallisia. Topografiset kartat ja myöhemmin ilmavalokuvat olivat pitkään vain virkakäyttöön tarkoitettua materiaalia. Salassapidon poistuttuakin hyvien karttojen käyttäminen sotahistoriassa on ollut aika-, taito- ja rahakysymys.

Paitsi että karttojen paikannimistön on oltava riittävä ja pinnanmuodostuksen tulee näkyä kartasta, sotahistoriallisilta kartoilta vaaditaan vielä sotatoimien kuvausta. Puolustajalla on linnoitetut linjansa ja hyökkääjän liikkeillä on suuntansa ja päämääränsä, joita nuolet kuvaavat. Vielä 1990-luvullakin kustantamot saattoivat suhtautua penseästi nelivärikarttoihin niitten tuottamien lisäkustannusten takia.

Kuva: Prääsän taistelu. Kuvan kartat JR 50 jatkosodan taisteluissa 1941-44 -sivulta

Suomenkin armeijalla on erityinen topografilaitos, jonka johtajana Matti Koskimaa virkauransa aikana palveli. Oli siten luonnollista, että Koskimaan tuotantoon vuoden 1994 jälkeen liittyi runsas monivärinen ja laadultaan erinomainen kartta-aineisto.

Arvosteltavaa teosta voinee pitää Koskimaan päätyönä, sitä on kirjoitettu 23 vuotta ja sen yli sataa karttaa sekä eräitä graafisia piirroksia on ollut laatimassa peräti neljä henkilöä. Kartoista erityiskiitoksen ansaitsevat useat kenttätykistön ryhmitystä kuvaavat kartat. Kirjan esipuheessa luvataan suhtautua myönteisesti pyyntöihin käyttää Koskimaan digitaalisia karttoja muissa julkaisuissa.

Kirjassa Suomen kohtalon ratkaisut olisi periaatteessa ainesta viime sotien yleisesitykseksikin. Kuitenkin kirja on hieman yksipuolinen jäsentelyltään. 20 luvusta vain yksi käsittelee talvisotaa ja sen on kirjoittanut everstiluutnantti, FT Petteri Jouko. Sen sijaan vuoden 1944 taistelut käsittävät kirjasta kaksi kolmasosaa ja Lapin sotaa ei ole otettu mukaan laisinkaan, ei liioin meri- tai ilmasotaa. Tällainen painotus on siinä mielessä kyseenalainen, että talvisota ja jatkosodan hyökkäysvaihe 1941 ja vetäytymisvaihe 1944 olivat tappioissa laskien kaikki suunnilleen yhtä merkittäviä. Taistelut Suomen rintamilla olivat nimenomaan maasotaa, mutta kyllä Hangon tukikohta vuoden 1941 loppupuoliskolla vaikutti suuresti Suomen merenkulkuun ja siten sodan yleistilanteeseen.

Selkeä yleisesitys

Koskimaan kirjaa voi pitää yleisesitykseksi sopivana runsaan valokuvien käytön takia ja selkeän ilmaisun takia sekä siksi, että sotaan johtanut poliittinen kehitys käsitellään huolellisesti. Mitä tulee jatkosodan loppuvaiheisiin, pientä täsmennystä tosin jää kaipaamaan. Normandian maihinnousu esitetään jopa kartan havainnollistamana, mutta Suomen vihollisen Neuvostoliiton hyökkäysliikkeet Saksaa vastaan ylimalkaisemmin. Kuitenkin juuri näillä sotatoimilla oli suora yhteys Suomen sotilaspoliittiseen asemaan.

Jatkosodan päättymisen poliittisia ratkaisuja ei käsitellä juuri laisinkaan, joten siltä osin esitys jää hieman keskeneräiseksi. Viimeinen kirjan aihe on Ilomantsin taistelu 1944. Kirjan johdannossa nimittäin ilmoitetaan, että Lapin sota jää kirjan ulkopuolelle. Ratkaisua voi pitää perusteltuna, koska Lapin sodan taistelut olivat vaatimattomia verrattuna vaikka Talin-Ihantalan taisteluun.

Kirjan teksti on kovin korostetusti upseereitten sotaa. Kirjan henkilöhakemistossa on kuusi kolmepalstaista sivua, joissa nuoriakin upseereita esiintyy taajaan, mutta minun silmiini ei sattunut kuin yksi aliupseeri ja muutama miehistön jäsen. Ratkaisu ei ole hyvä, koska taistelun lopputulos määräytyi kuitenkin viime kädessä etulinjan taistelijoitten taidosta ja tahdosta. Esimerkiksi jo Mannerheim-ristin esityksistä olisi saanut aineistoa kuvaamaan etulinjan realismia.